Jaan Kross. Kuva: Wiki Commons

1

Oliko Kalevala-eepoksen luoja Elias Lönnrot kolonialisti? Ei ollut, ja se on sanottu monin selvin sanoin sen jälkeen, kun aktivistiryhmä oli töhrinyt Lönnrotin patsaan Helsingin Kampissa, Lönnrotin kadulla, Lönnrotinpuistikossa.

Elias Lönnrot eli vuodet 1802–1884, mutta hänet muistetaan vielä nykyäänkin, 2020-luvulla Suomessa, Venäjällä ja muuallakin. Jo tämä todistaa, että Lönnrotin työ ei ollut turhaa. Hän eli ja työskenteli aikana, jolloin Suomi oli siirtynyt Ruotsin vallan alta Venäjän osaksi.

Jos Lönnrot olisi tehnyt elämäntehtävänsä vain tavallisena lääkärinä, häntä ei muistaisi enää kukaan. Kalevalan ja Kantelettaren kokoajalla riittää titteleitä. Hän oli tutkimusmatkaaja, perinteenkerääjä, runoilija, kirjailija, toimittaja, kielentutkija, muusikko, tiedemies, lääkäri, filosofi, keksijä ja kasvitieteen uranuurtaja. Kolonialisti sopii kovin huonosti tähän rimssuun.

Lönnrot eli aikaa, jolloin suomalaisen sivistyneistön intohimona oli Suomen erikoislaadun todistaminen. Venäläisiksi ei haluttu tulla, tavoiteltiin kiihkeästi oman kulttuurin ja olemassaolon oikeutusta.

Kun tavoitteena oli hakea ja löytää perusteet Suomi-nimisen alueen omalle hallinnolle ja itsemääräämiselle, niputettiin samaan paaliin niin hämäläiset, savolaiset, karjalaiset kuin saamelaisetkin. Haluttiin näyttää yhtenäiseltä porukalta, vaikka tosiasiassa oltiin kaikkea muuta, kuten ollaan nykyäänkin.

Kalevalan luomisen kautta Lönnrot onnistui omalta osaltaan. Hän ehti tallentaa runolauluperinnettä, joka olisi muuten kadonnut uuden ajan tieltä. Hänen Kalevalansa muistetaan yhä. Kalevalasta kiistellään ja tehdään jatkuvasti uusia tulkintoja teatteritaiteessa, musiikissa, kuvataiteessa ja kirjallisuudessa.

Tämän päivän aktivisteilla tavoitteet voivat olla toiset. Suomi on tunnustettu jo kauan sitten ja sillä on hyväksytty asema maailmassa. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että Venäjälle luovutetusta Karjalasta evakuoidut karjalankieliset jäivät täysin vaille huomiota sotien jälkeen. Heillä on oikeus vaatia hyvitystä.

Elias Lönnrotin ja Aino-hahmon patsaat Petroskoin taidemuseossa Venäjällä. Kuva: Aila-Liisa Laurila

2

Kalevala-eepos ei suinkaan ole mikään älyttömän vaikealla nelipolvisella trokeemuodolla esitetty kansanrunoteos, jota koululaiset ovat joutuneet väkipakolla lukemaan. Kalevalalla on oma maailma, joka on ehtymätön inspiraation lähde.

Nyt olisi hyvä aika tuottaa Kalevalasta uusi, nykykatsojille kalevalaisuutta avaava teatteriesitys. Heti aluksi olisi tekijöiden hylättävä kaikenlainen pönötys, hienostelu ja vaikeaselkoisen erikoisuuden tavoittelu.

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä Kalevala-tulkinnoista oli Paavo Liskin ohjaus Oulun kaupunginteatterin uudessa talossa vuonna 1972. Siitä puhutaan vielä tänäänkin, vaikka sen ohjaaja siirtyi manan majoille lähes 20 vuotta sitten.

Kalevala ja Kanteletar työllistivät Paavo Liskiä pitkään. Hän ohjasi noiden teosten näyttämöversiot kansallisteattereille Petroskoissa, Tallinnassa ja Joshkar Olassa Marinmaalla. Samalla Liskistä tuli Venäjän pienten suomalais-ugrilaisten kansojen ystävä ja oikeuksien puolustaja. Tuo osoittaa, että taide voi ottaa kantaa eikä terrorismia tarvita.

3

Viro on joutunut todistamaan ja perustelemaan omaa itsenäistä olemassaoloaan paljon pidempään kuin Suomi. Kun maa pääsi viimein eroon idän ikeestä vuonna 1991, on kehitys ollut monella tasolla huimaa.

Kirjailija Jaan Kross (1920–2007) on kuin Väinö Linna (1920–1992). Häntä pidetään virolaisen kamppailun mallikappaleena ja hänen vaikutuksensa maan henkiseen ilmapiiriin on ollut iso. Käännösten kautta kuva on levinnyt myös muihin maihin.

Jaan Kross oli 20-vuotias, kun Neuvostoliitto miehitti Viron vuonna 1940. Keväällä 1944 Krossin pidättivät saksalaiset miehittäjät. Hän joutui Patarein vankilaan puoleksi vuodeksi. Vuonna 1946 Neuvostoliiton koneisto karkotti hänet työleirille Komiin ja sieltä Siperiaan. 1950-luvulla hän pääsi takaisin Viroon.

Jaan Krossin teokset eivät ole helppoa luettavaa, koska niissä on niin paljon vertauskuvallisuutta ja tapahtuneisiin tosiasioihin pohjautuvaa fiktion lomassa. Hänen teostensa lukukokemus osoittaa, että virolaisuutta ei ole suomalaisen ihan helppo ymmärtää, vaikka naapurimaan kulttuuri kovin läheistä onkin.

4

Tampereen seudun työväenopistossa on tänä syksynä tarjolla yli tuhat kurssia. Osaan on ilmoittautuminen ollut jo pitkään meneillään ja päättynytkin, mutta ehkä jotakin kiinnostavaa vielä löytyy, ja voi päästä mukaan.

Opiston verkkosivuilla on julkaistu oiva lause: ”Ihminen tarvitsee elämyksiä kokeakseen elämän merkitykselliseksi, ja taide antaa siihen erinomaisen mahdollisuuden”.

Työväenopisto mielletään usein aikuisten opintopaikaksi, mutta kursseja on myös lapsille ja nuorille. Tällä tavalla on mahdollista kehittää lahjakkuutta, jota kouluopetus ei pysty riittävästi tukemaan.

Esimerkiksi Teatterikärpäset on varhaisiän teatterikasvatusta tarjoava ryhmä 7–9-vuotiaille. Sanataiteen ryhmät tarjoavat tekemistä eri-ikäisille nuorille kynäniekoille. Sara Hildén -akatemian kurssit puolestaan ohjaavat kuvataiteen pariin lapsia ja nuoria eskarilaisista lähtien.

5

Taannoin maarianhaminalaisessa kirjakaupassa osui käteen mielenkiintoinen kirja: 505 svenska platser du måste se innan du dör (Lind & Co, 2019). Tekijöiksi oli kansilehdelle merkitty Leif Eriksson ja Martin Svensson.

Suomennettuna nimi siis tarkoittaa kirjaa, joka esittelee 505 ruotsalaista paikkaa, jotka minun on nähtävä ennen kuin kuolen. Luojan kiitos, sivuilta löytyi useita sellaisia paikkoja, joissa olin jo käynyt, joten urakka helpottui välittömästi.

Esipuheessaan kirjoittajat kertovat, että luulivat nähneensä Ruotsista suuren osan. Pian he huomasivat, että maassa on paljon sellaisia paikkoja, joita ei mainita missään opaskirjoissa. Moni missaa nämä paikat heidän laillaan, mutta niissä on paljonkin erikoista tarjolla.

Heti alkusivuilla on esittelyssä Kukkolankoski, jonka partaalla olen käynyt useaan kertaan niin Suomen kuin Ruotsin puolella. Kirjoittajat kertovat, kuinka Tornionjoesta tuli valtakuntien raja Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle 1809. Uutena tietona allekirjoittaneelle tuli, että Ruotsin Sauna-akatemian (Bastuakademien) kanslia sijaitsee juuri Kukkolankoskella. Kohde onkin arvostettu löylyttelypaikka.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua