John Englund 40-vuotiaana vuonna 1910. Kuva: John Englund / Satakunnan museo

1

Kävin toissaviikonloppuna tutustumassa Porissa sijaitsevan Satakunnan Museon tuoreeseen Englund-näyttelyyn. John Englund oli ruotsalainen mestarivalokuvaaja, joka perusti oman kuvaamon Poriin vuonna 1894 ja ikuisti kaupunkilaisten elämää noin 35 vuoden ajan. Yli 4 000 lasinegatiivia on digitoitu, ja niiden joukosta on valittu noin 150 kuvan näyttävä katselmus.

1800- ja 1900-lukujen taitteen vanha Pori avautuu näyttelyssä katsojan ihmeteltäväksi suorastaan lumoavana. Yksi Englundin hienoimmista työnäytteistä on Keski-Porin kirkon tornista kuvattu kaupungin panoraamakuva. Hän kuvasi vaimonsa kanssa noin 300 asteen otoksen yhdeksälle lasinegatiiville kesällä 1900. Näyttelyssä panoraamasta on nähtävillä 15 metriä leveä versio ja varta vasten tästä kuvauskeikasta tehty lyhytelokuva, josta maistiaisia löytyy täältä.

2

Vanha kunnon Stephen King on itselleni luottokirjailija, jonka teoksiin tulee tartuttua vuodesta toiseen aina silloin tällöin. Useimmiten niiden parissa huomaa viihtyvänsä erinomaisesti, onhan kyse ainutkertaisen taitavasta sanankäyttäjästä ja tarinankertojasta.

Sain juuri luettua Mersumiehen (2014), joka tunnetaan kirjailijan ensimmäisenä dekkarina.

Kauhuilut ja yliluonnollisuudet jäävät siis tällä kertaa väliin trillerimäisen teoksen keskittyessä eläköityneeseen ylipainoiseen poliisiin, joka päätyy jahtaamaan sekopäistä massamurhaajaa. Mainiolla hahmogalleriallaan ja oivilla juonenkäänteillään hurmaava teos sisältää juuri sopivan määrän dekkarikerronnan kliseitä.

Lukiessani Mersumiestä ajattelin useasti, että tästähän saisi adaptoitua hyvän elokuvan ja tv-sarjan. Ja kas, sarjahan oli jo tehty!

3

Huoman koukuttuneeni varsin vankasti Pearl Jamin uuteen Dark Matter -albumiin (2024). Alussa sen kanssa oli hankaluuksiakin, mutta kun pääsin noin neljänteen kuuntelukertaan, aloin olla vakuuttunut, että tässä on paras PJ-albumi sitten 15 vuoden takaisen Backspacerin.

Yhtyeen 12. albumi tarjoaa heittäyttyvää livesoitantaa, vereviä kaahausraitoja ja tyylikästä aikuisempaa tunnelmointia. Harvemmin kuusikymppisten ukkojen kuulee soittavan rockia tällaisella intensiteetillä. Solisti Eddie Vedderkin tuntuu antavan kaikkensa.

Aivan kuin bändiä olisi läpsäisty veljellisesti kasvoille, ja se olisi herännyt talvihorroksestaan tekemään hienoja biisejä ja soittamaan niitä suoranaisella nuoruuden vimmalla. Voi kun yleissoundi vain olisi etenkin rumpujen osalta vähemmän kompressoitu! Tämänkin asian kanssa silti pärjäilee.

Huvitti, kun tajusin kuuntelevani tänä keväänä innolla Pearl Jamin ja Pet Shop Boysin uutuuslevyjä. Vastahan samantyyppisessä tilanteessa oltiin syksyllä 1993, kun cd-soittimessani pyörivät vuoron perään Vs. ja Very!

4

Kevät – tai oikeastaan jopa kesä – on vihdoin täällä! Se on tarkoittanut muun muassa sitä, että kotipiha on alkanut loputtoman tuntuisen talvi- ja lumikauden jälkeen kiinnostaa aivan uudella tavalla. Ja samalla uuteen vuodenaikaan heräävä piha myös tarvitsee huomiota ja huoltoa.

Siispä on tullut aika haravoida risut ja lehdet, fiksata terassi kalusteineen, laittaa kasvimaata, kastella kukkia, ajella nurmikkoa ja valmistautua muihin pihalla kesäloman aikana odottaviin projekteihin. Mukavaa.

5

Ja kun on kesä, minä kuuntelen The Beach Boysia. Aina yhtä sykähdyttävä Pet Sounds -klassikkoalbumi (1966) tulee pyöräytettyä joka kesä vähintään pariin kertaan. Suven soundtrackiksi sopii hyvin myös vaikkapa yhtyeen varhaisemman surf- ja pop-kauden hittikokoelma Sounds of Summer.

Myöhäisempien aikojen introspektiivisempää rantapoikatunnelmaa kaivatessa soimaan sopii laittaa vaikkapa Surf’s Up (1971), joka on vuonna 1961 perustetun yhtyeen 17. albumi. Levytys- ja julkaisutahti oli aikoinaan hurja!

Tomi Nordlund

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua