Charlize Theron on rättiväsynyt. Kuva: Bron Studios / Yle
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaarina Lehtisalo iloitsee itse tehdystä pestosta, hyvistä ja huonoista elokuvista – sekä vaaleanpunaisista asioista.
1
Vauvaperheen arki? Kuulostaako kiinnostavalta elokuvan aiheelta? Ei välttämättä, mutta älkää antako arkisen aiheen hämätä: tänään Yle Teemalla nähtävä elokuva Tully (2018) on yksi viime vuosien parhaista elokuvista.
Vaikka elokuvia on tehty jos jonkinmoisista aiheista, pikkuvauvan äidin mielenmaisemaa ei juuri ole vaivauduttu elokuvissa käsittelemään. Näille käymättömille korpimaille Diablo Codyn käsikirjoittama ja Jason Reitmanin ohjaama Tully matkaa viisaasti, hauskasti ja liikuttavastikin.
Pääosassa uupuneena kolmen lapsen äitinä, Marlon roolissa, nähdään jumalaisen hyvin näyttelevä Charlize Theron. Vauva-arkeen pelastajaksi saapuu lastenhoitaja Tully (Mackenzie Davis), josta tulee Marlon paras ystävä ja enemmänkin.
Vaikka Tully-elokuvaa luonnehditaan komediaksi, se ei ole mikään hekottelukomedia. Elokuva muistuttaa myös perhe-elämän rankoista puolista ja uupumuksen vaaroista. Lapsiperheen arkea kuvatessaan elokuva onkin niin avoin ja rehellinen, että tähän ei ole tavanomaisissa amerikkalaisissa elokuvissa oikein totuttukaan.
Eniten elokuvasta saavat irti ne, jotka ovat joskus lapsiarjessa väsyneet ja itsensä hukanneet, mutta tietenkin elokuva sopii kaikille, joita ihmisyys vähääkään kiinnostaa.
Ihan pienten vauvojen vanhemmille elokuvaa ei kuitenkaan voi suositella, sillä aihe voi olla liian läheinen – ja heidän pitää muutenkin mennä nukkumaan.
Yle Teema Fem 21.5.2021 kello 21 ja Yle Areena.
2
Kuvataiteilija Katja Tukiaisen näyttely Galleria Himmelblaussa Tampereella on avoinna vielä muutaman päivän, 23.5.2021 asti. Esillä on sekä maalauksia että keramiikkaa, ja paljon Tukiaiselle ominaisia tyttöhahmoja ja vaaleanpunaista väriä.
Vaaleanpunainen on rankka väri, väreistä kaikkein rankin. Se on väri, jota tyttöjen pitäisi rakastaa ja poikien vihata. Tähän meitä on koulutettu jo pienestä pitäen. Mihinkään muuhun väriin ei ladata niin paljon tunteita ja sukupuolittunutta ajattelua.
Omakin suhteeni vaaleanpunaiseen on todella kompleksinen. Kun lapsuudessani muut tytöt ilmoittivat lempivärinsä olevan vaaleanpunainen, itselleni kehittyi sisäinen pakko sanoa, että lempivärini on violetti. En voinut kestää ajatusta, että lempivärini olisi pitänyt olla vaaleanpunainen vain siksi koska sen olisi pitänyt olla.
Vielä kummallisempaa on, että värien sukupuolittamisen spektrin toisella laidalla miehisyyttä pitää todistella vaaleanpunaisuutta vihaamalla: missä vaiheessa pienet pojat oppivat sanomaan yök!, kun he näkevät vaaleanpunaista väriä? Vaikka heille ei kukaan olisi tätä tieten tahtoen opettanut.
Tukiaisen näyttelyä kiertäessäni annoin periksi ja sallin itseni pitää vaaleanpunaisesta – jopa pinkistä. Sillä, totta kai, minullakin on vaaleanpunainen minäni, vaikka kuinka yrittäisin sitä mustan alle piilottaa.
Tätä palstan tekstiä kirjoittaessani vilkuilen vähän väliä parvekkeelleni, sillä talon vieressä kasvava koristeomenapuu on juuri puhkeamassa kukkaan. Maisemani muuttuu hetkellisesti ihanan vaaleanpunaiseksi ja oikein odotan sitä.
Vaaleanpunainen tekee tutkitustikin hyvää! Helsingin Sanomien tiedesivuilla kerrottiin (20.5.21), että vaaleanpunainen juoma tehostaa ihmisen juoksutahtia ja saa juoksun jopa tuntumaan nautinnollisemmalta.
Fear no Pink!
Katja Tukiainen: The Pure in Heart Shall See the Unicorn. 23.5.2021 asti. Galleria Himmelblau, Finlaysoninkuja 9, Tampere.
3
Kävin alkuviikosta elokuvissa, siis ihan oikeassa elokuvateatterissa. Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen! Arthouse Cinema Niagara Tampereella avattiin kevätsulkujen jälkeen 3. toukokuuta, ja tänään, 21.5.2021, avataan myös elokuvateatteri Plevna.
Ensimmäinen elokuvateatterielokuvani tänä vuonna oli Thomas Vinterbergin ohjaama Yhdet vielä (Druk, 2020). Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon voittanut elokuva kertoo neljästä opettajasta, jotka päättävät kokeilla, maistuisiko elämä paremmalta pienessä sievässä.
Yhdet vielä on kriitikkojen kiitosten arvoinen, niin oivallisesti siinä näytetään alkoholin lumo ja valotetaan koko yhteispohjoismaista juomakulttuuria eli alkoholismia. Lyhyt on matka kivasta olosta täyteen katastrofiin. Elokuva ei oikeastaan ole komedia, vaikka alussa vähän naurattaa.
Seuraavaksi on suunnitelmissa päästä Nomadlandia katsomaan. Elokuvateatteriin tietty!
4
On hyviä elokuvia, on huonoja elokuvia. Ja sitten on Curse of the Fly (1965), joka on kaikessa ällistyttävässä huonoudessaan aivan suurenmoinen.
Pääsi yllättämään, tämä Curse. Hankin tänä keväänä viisi kärpästä yhdellä iskulla eli viiden elokuvan dvd-boksin, jossa oli mukana scifikauhuelokuvat 1950- ja 1980-luvuilta: Kärpänen (The Fly, 1958), Kärpäsen paluu (Return of the Fly, 1959), Kärpänen (The Fly, 1986) ja Kärpänen II (The Fly II, 1989). Elokuvat kertovat teleportaatiokokeista, jotka menevät mönkään, alun alkaen vain yhden kärpäsen vuoksi.
Nuo mainitut neljä kärpässarjan elokuvaa olivat minulle ennestään tuttuja, mutta mukana oli myös näiden välissä tehty 1960-luvun brittituotanto Curse of the Fly, josta en muistanut aiemmin edes lukeneeni mitään kiinnostavaa ainakaan.
Jaa, mikäs tämä tämmöinen on, mietin ja valmistauduin viettämään tylsänpuoleista elokuvailtaa huonon elokuvan parissa samalla ehkäpä nettiä vilkuillen ja varpaankynsiä leikellen.
Mutta heti ensimmäisen minuutin aikana kävi selväksi, että Curse of the Fly tulisi vaatimaan täyden huomioni. Jo pelkkä alkutekstijakso löi niin ällikällä, että seurasin elokuvaa alusta loppuun herpaantumatta. Analyyttisin ajatuskulkuni elokuvan aikana kulki jokseenkin tähän tapaan: MITÄ HÄH?!!!
Elokuva on ehdottomasti huono, yksi ja puoli tähteä max. Mutta samalla se on kiehtova ja irrationaalinen kauhukertomus, jossa juoni kulkee omia polkujaan kuin spontaaneissa lasten leikeissä. Tämä tekee elokuvasta hämmentävän yllätyksellisen ja painajaisunimaisen, sillä yhtään ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Roskaelokuva kohtaa taide-elokuvan.
Curse of the Fly tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia hervottomiin naurukohtauksiin, mutta myös jotakin pelottavampaa kuin tavanomaiset säikyttelyefekteihin pohjaavat kauhuelokuvat: kuvia, jotka ovat enemmän kuin häiritseviä, oudosti auki jääviä kohtauksia, jotka uppoavat katsojan mielen perukoille kytemään kuin omat parhaat painajaiset.
Kaikki kauhuelokuvien yönäytöksiä ja festivaaleja ynnä muita tapahtumia järjestävät tahot, huomio: jos tätä ei ole vielä setissä ollut mukana, yrittäkää edes! Huomioikaa myös, että kukaan ei tiedä, kuinka elokuvan nimi pitäisi kirjoittaa, sillä The Curse of the Fly on (melkein) yhtä hyvä valinta kuin Curse of the Fly (joka näkyy varsinaisen elokuvan alkuteksteissä).
Ja anteeksi vielä pieni spoileri: kärpästä elokuvassa ei ole ollenkaan.
5
Tuo neloskohta kärpäsjuttuineen saattoi viedä ruokahalut, mutta senkin uhalla aion lätkäistä tähän viitoskohtaan kesäisen ruokaohjeen.
Olen nauttinut ruoanlaitosta viimeksi vuonna BC (= before children), ja yritänkin päästä koko hommasta mahdollisimman helpolla. Itsetehty pesto on helppo ja nopea kastike pastan päälle, ja tietenkin aivan järjettömän hyvää!
Kaiken maailman allergiat ja intoleranssit ovat vaivanani, joten en voi syödä kauppojen pähkinäistä pestoa ja pinjansiemenpestotkin ovat vähän siinä ja siinä. Siksi oman pestoni salainen ja nyt sitten julkinen ainesosa onkin jauhettu manteli.
Tarvitaan:
- Ruukullinen tuoretta basilikaa
- 1 dl jauhettua mantelia
- 100 g jauhettua/raastettua parmesaanijuustoa
- vähintään 1,5 dl oliivi- ja/tai rypsiöljyä
- pikku ripaus suolaa ja mustapippuria
- (valkosipulia, jos haluaa)
Ainekset suristellaan teho- tai sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Käytännön vinkkinä huomautan, että kaikkia aineksia ei kannata ladata kerralla sekoittimeen, ja pohjalle on syytä pistää ensin myös jonkin verran öljyä. Muuten möykyksi kiinteytyvä manteli-parmesaanimassa jumittaa helposti tehokkaankin leikkurin!
Valmista pestoa annostellaan höyryävien pasta-annosten päälle. Pöydän ympäriltä kuuluu maiskutusta ja onnellisia huokauksia.
Kaarina Lehtisalo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.