Kuvat: Aula & Co / Siltala

1

Kirjat ja lukeminen ovat parasta juuri nyt. Siksi tällä palstalla on tänään pelkkiä kirjoja.

Kanadalaisen Miriam Toewsin Naiset puhuvat (S&S, 2021) oli ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Se herätti kansainvälistä huomiota, ja siitä tehtiin suuren profiilin elokuva. Sen ohjaaja Sarah Polley voitti viime viikolla Oscar-palkinnon parhaasta muokatusta käsikirjoituksesta.

Naiset puhuvat oli äärimmäisen vakava teos. Se puhui rajusta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta suljetussa uskonnollisessa yhteisössä, mikä loi koko teoksen ylle väistämättä jonkinlaisen rajuuden ja raakuuden auran.

Raju aihe ei tietenkään ole huono asia, mutta Miriam Toewsin (sukunimi lausutaan ”Teivs”) uuden kirjan aihe ja sisältö ovat jotain täysin muuta, ja sen huumori yllätti ainakin allekirjoittaneen.

Pidä puolesi, Swiv (S&S, 2023) on herkkä ja ratkihauska komedia natisevasta perheestä, johon kuuluu noin 9-vuotias Swiv-tyttö, hänen viimeisillään raskaana oleva äitinsä sekä mummi, joka tuntuu olevan melkoinen persoona.

Swiv on kirjan pääasiallinen kertoja, mikä tuottaa teokseen mielenkiintoisen tason. Swiv ymmärtää maailmaa ja muita ihmisiä täysin omalla tavallaan, ja 9-vuotiaan aivoitukset ja kieli ovat yllättäviä. Huolimatta perheen ongelmista kirjan tarinaa kannattelee lämpö ja jo mainittu huumori. Molemmat mainitut teokset suomentaneen Kaisa Katteluksen käännös on erinomainen ja tavoittaa persoonallisen teoksen vivahteet.

2

Kävi niin, että Jonathan Franzenin uusin teos Crossroads (Siltala, 2021) meni minulta kokonaan ohi ilmestyessään. Se on kaltaiselleni Franzen-intoilijalle erikoista. Kun Vapaus-teosta (Siltala, 2011) piti odottaa aikoinaan niin kauan, kymmenen vuotta, tuntuu Franzen nyt julkaisevan vähän väliä.

Onneksi tartuin Crossroadsiin nyt, sillä se on kirjoittajansa paras teos. Se on tekijänsä lujin, yhtenäisin, kaunein ja parhaiten maailmaa kuvaava teos. Se kertoo Yhdysvaltain lähihistoriasta viisaasti ja mietteliäästi, mutta onnistuu jokaisella sivulla kuitenkin yllättämään lukijansa.

Crossroads kertoo tarinan perheestä, niin kuin jokainen muukin Franzenin teos, mutta tällä kertaa tarina tuntuu uudelta. Siitä puuttuu kaikkinainen yliyrittäminen ja väkinäisyys, mikä on hieman vaivannut Franzenin fiktioita hänen kirjallisen läpimurtonsa, Muutoksia-romaanin jälkeen.

Kirjan alaotsikko lupailee tuoreimman teoksen olevan amerikkalaisista mytologioista kertovan trilogian alku.

Crossroadsin perusteella keskeisimmät 1900-luvun mytologiat näyttävät liittyvän perheeseen, huumeisiin, seksiin, rasismiin, luokkahäpeään ja siihen käsitykseen, että huomion keskipisteenä oleminen olisi subjektiivinen oikeus.

Raimo Salmisen työ Franzenin pitkäaikaisena kääntäjänä on hieno juttu, ja pitkät virkkeet ovat ilo lukijalle.

3

Sami Tissarin debyyttiteos Krysa (Aula & Co., 2022) ylsi viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Siitä huolimatta se ansaitsee paljon enemmän kiitosta.

Teoksen vaihtoehtoinen historiankulku on nyrjähtänyttä ja mielenkiintoista. Kirjassa Neuvostoliitto ei koskaan romahtanut, vaan onnistui yhdellä ainoalla kidnappauksella kehittymään johtavaksi teollisuusmahdiksi.

Krysa on parhaita suomalaisia sci-fi-romaaneja ikinä. Se on hauska, viisas, nokkela ja sivistävä. Se kuvaa pinnalla olevia teemoja – koneoppiminen, automaatio, singulariteetti – uudesta kulmasta ja onnistuu luomaan ihan omanlaisensa dystooppisen näkymän.

Teoksen hahmot tuntuvat tosilta ja kahelin äkkivääriltä yhtä aikaa. Marfa-mummun murjaisuja ja tölväisyjä tekee mieli kirjata muistiin. Krysa säteilee mielikuvituksen voimaa ja puhkuu taitavan kerronnan höyryjä, aivan kuin mikä tahansa vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta kotoisin oleva neuvostoliittolainen ihmevekotin.

4

Voisi kuvitella, ettei Albert Camus’n Rutto (Otava 1947/1995) ole mukavaa luettavaa. Sehän kuvaa algerialaisessa kaupungissa käynnistyvää ruttoepidemiaa, kaupungin eristämistä ja sen koko ajan kauheammaksi käyvää arkea. Kirjan lukeminen kuitenkin synnyttää yllättävää mielihyvää, jota ei täysin pysty selittämään.

Rutto sisältää aineksia, jotka ovat ihmisyyden kannalta äärimmäisen lohdullisia. Teos kuvaa päähenkilöidensä välille syntyvää maailmaa lämmöllä ja ymmärryksellä.

Kun romaanin kertoja, lääkäri Rieux pääsee kirjan luvuissa kohtaan, jossa tämä referoi ystävänsä Tarroun muistiinpanoja, nousee kasvoilleni hymy. Tarroun huomiot ovat arkisia, joskus outoja, eivätkä ne aina tunnu liittyvän asiaan mitenkään. Teoksen persoonallinen tunnelma nousee juuri näistä viistoista välipaloista.

5

Iida Rauman Hävitys – tapauskertomus (Siltala 2022) on ansainnut Finlandia-palkintonsa ja kaiken sen huomion, joka sitä kohtaan on tullut.

Yksi näkökulma on kuitenkin jäänyt nähdäkseni julkisuudessa käsittelemättä. Teos ansaitsisi jonkun palkinnon kaikista niistä turkulaiseen rakennusperintöön ja varsinkin perinnön tuhoamiseen liittyvistä hurjista vuodatuksista, joita kertojapäähenkilö yöllisillä juoksulenkeillään tykittää.

Puhukoon sisältö omasta puolestaan, vai mitä mieltä olette:

”Ohi sokerikorttelien valkoisten kerrostalojen, joiden tilalla joskus sijainneessa punatiilisessä tehtaassa karibialaisten orjien, epäilemättä myös lasten viljelemä sokeriruoko jalostettiin suurruhtinaskunnan suomalaisten käyttöön. Ohi toisella puolella jokea nousevan Kakolanmäen ja entisen vankilan, jonka vessattomissa selleissä vangit olivat vielä hetki sitten ulostaneet ämpäreihin vailla yksityisyyttä, kun taas mäen nykyisiä varakkaita asukkaita varten kaupunki oli kustantanut 5,6 miljoonan hissin, jottei niiden tarvitsisi itse edes kiivetä rappusia. Tietenkin muisto ämpäreistä ja vallanpitäjien harjoittamasta ruumiintoimintojen kontrollista eli kiihottavana, kiinteistöjen arvoa kasvattavana kuriositeettina, hyväksikäytön muoto, joka muistutti A:ta siitä, miten aikuisilla oli tapana silotella lapsuudessa koetut vääryydet joksikin söpöksi, ja Luoja, miten hän vihasi tätä valikoivaa muistia ja muistamattomuutta, A sanoi, päävamman jälkeistä häiriintynyttä synaptista toimintaa, mitä muutakaan vanhan rakennuskannan purkaminen oli kuin lobotomiaa, jolla kaupungista tehtiin helppohoitoinen, passiivinen ja dementoitunut. Ei ihme, että Turussa sanojen ja asioiden väliset viittaussuhteet alkoivat hajota. Puutorin vessa olikin baari, koulu ravintola, tehdas teatteri, vankila eliittiasuinalue.”

Aksu Piippo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua