Where Are We Headed vie Moskovan metroon.

1

Ateneumin näyttely Moderni nainen esittelee komeasti 1900-luvulla vaikuttaneita suomalaisia naistaiteilijoita. Näyttelyyn valitun kahdentoista taiteilijan teoksissa heijastuvat modernismiin lukeutuvat eri tyylisuunnat. Nämä rohkeat taiteilijat opiskelivat, uskoivat kykyihinsä, matkustivat ja kokeilivat ennakkoluulottomasti erilaisia ilmaisumuotoja, vaikka uran luominen taiteilijana ei ollut vaivatonta.

Näyttelyssä on mukana hyvin tunnettuja taiteilijoita, kuten Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Sigrid Schauman, Laila Pullinen ja Eila Hiltunen. Lisäksi voi tutustua taiteilijoihin, joiden teoksia on ollut esillä vähemmän.

Suosikkejani näyttelyssä ovat Helmi Kuusi ja Elga Sesemann. Helmi Kuusi toimi sota-aikana lottana ja tallensi tussipiirustuksiinsa ja grafiikkaansa ainutlaatuisia näkymiä pommitetusta Viipurista. Elga Sesemann maalasi paksulla siveltimellä ja palettivetisellä upeita ja värikylläisiä muotokuvia, sisäkuvia, mielenmaisemia ja urbaaneja näkymiä Helsingistä.

Elga Sesemannin maalauksia on esillä Ateneumissa. Kuva: Sirpa Pääkkönen

2

Tarja Pitkänen-Walterin näyttely Maalauksellisia mietteitä Taidehallissa tarjoaa katsojalle värikylvyn. Installaatiot ja maalaukset hehkuvat kirkkaita värejä tai pastellisävyjä. Näyttelyyn voi astua sisään leikkimielellä.

Varsinkin Taidehallin kaksi ensimmäistä salia ovat kuin pyrähdys leikin maailmaan. Kolmiulotteiset maalaukset leviävät seiniltä lattioille ja kurottavat kohti kattoa. Teoksessa Iltakellot pieni suloinen koira on valmiina juoksuun. Värikkäät keinutuolit houkuttelevat kiikkumaan.

Taidehistoriallisia lainojakin näyttelystä voi etsiä. Vermeerin Maitotyttö on tuunattu uuteen muotoon. Jotkut työt johdattavat ajatuksen Michelangelon Sikstuksen kappelin kattomaalauksiin ja Vincent van Goghin peltotyötä kuvaaviin maalauksiin.

Tarja Pitkänen-Walter tuunaa Vermeerin Maitotyttöä. Kuva: Sirpa Pääkkönen

3

Kun koronapandemian aikana matkailu ulkomailla on supistunut minimiin, vauhtia voi ottaa matkakirjoista. Aino Huilajan Pakumatkalla (Otava, 2021) on riemukas ja eloisasti kirjoitettu kertomus siitä, miten hyvin palkattu ja menestyvä uutisankkuri vaihtaa jakkupuvun, studiomeikit ja suoraan lähetykseen liittyvän jännityksen epämukavaan asumiseen pakettiautossa. Elämänmuutos tarjoaa tuhansia kilometrejä, uusia ihmisiä, maisemia, kyliä ja kaupunkeja pitkin Eurooppaa.

Ja lopulta äkkipysähdyksen. Koronapandemia sulkee Euroopassa rajoja; Aino Huilaja jää miehensä ja koiransa kanssa jumiin Ranskaan.

Lehtijuttujen perusteella lukija tietää lopputuloksen, mutta silti kirjan kyydissä saa jännittää, miten pariskunnalle lopulta käy. Huilaja on kirjoittanut kirjan, jonka parissa viihtyy. Eurooppaa kiertänyt voi verestää muistojaan Baltian maista, Ranskasta, Espanjasta ja Kanarian saarista ja muistella Huilajan kanssa omaa pahoinvointiaan, kun aallot iskevät laivan kylkiin ja keinuttavat paattia Kanarian vesistöillä.

4

DocPointissa esitettiin kiinnostava ja palkittu dokumentti Where Are We Headed, jossa ohjaaja Ruslan Fedotov tallentaa kamerallaan metrokäytävien uumeniin vyöryvää ihmismassaa. Moskovassa metroa käyttää kuusi miljoonaa ihmistä vuorokaudessa.

Fedotov kertoo katsojalle tarinoita tuntemattomasti ihmisistä, menee heidän lähelleen ja dokumentoi sellaisiakin tilanteita, joita kohteet eivät välttämättä haluaisi julki, kuten tappeluja, öykkäröintä ja viinan juontia. Metrossa pidetään myös hauskaa, tanssitaan, lauletaan, halataan ja välillä torkutaan. Kiinnostavaa on sekin, että metrokäytävissä kuljetaan liput liehuen ja järjestetään mielenosoituksia.

Venäläiset ovat ylpeitä metrostaan ja monet metroasemat ovatkin arkkitehtonisia taidonnäytteitä. Niiden rakentamiseen on käytetty marmoria, katossa roikkuu kattokruunuja, asemia on koristeltu reliefeillä ja maalauksilla. Moskovan ja Pietarin metroasemat ovat hyvin siistejä ihmismassoista huolimatta. Valvoja istuvat kopeissaan huolehtimassa järjestyksestä.

Olen käyttänyt paljon metroa erityisesti Pietarissa, mutta myös Moskovassa. Yleensä metron uumenissa ei valokuvata. Siksi hämmästyttää se, että Ruslan Fedotov on päässyt tallentamaan tapahtumia metrossa niin läheltä.

5

Sata vuotta sitten oman työrauhan saaminen vaati kirjoittavalta naiselta suuria ponnistuksia. Ei ollut mikään itsestään selvyys, että nainen saattoi sulkea työhuoneen oven, unohtaa velvollisuudet ja kodinhoidon ja uppoutua omaan sisäiseen maailmaansa mielikuvituksestaan syntyvien tarinoiden vietäväksi.

Suvi Ratinen on perehtynyt kymmenen tunnetun suomalaiskirjailijan ponnisteluihin saada oma huone ja oma vapaus tehdä rauhassa työtä. Kirjassaan Omat huoneet (Tammi, 2021) Rantanen välittää elävän kuvan kirjailijoista ja samalla suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuurikodeista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Monet kirjailijoista halusivat sisustaa kotinsa kauniisti ja järjestää kulttuuriväen kirjallisia tapaamisia. Toisilla oli vakavia vastoinkäymisiä kirjailijanurallaan. Tekstejä syntyi myös mielisairaalassa ja vankilassa.

Rantanen vie lukijan Aino Kallaksen, Helmi Krohnin, Anni Swanin, Maria Jotunin, Elsa Heporaudan, Hilja Haahtin, Maila Talvion, Hella Wuolijoen, L. Onervan ja Ain’Elisabeth Pennasen omiin huoneisiin.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua