Kaunis elämä (Life Is Beautiful, 1997).

1

Joulu, mikä ihana tekosyy nakottaa sohvassa ja katsella elokuvia. Monella elokuvahullulla on oma jouluelokuvasuosikkinsa ja itselläni se on vuonna 1997 ilmestynyt Kaunis elämä. Elokuvan ohjasi ja sen pääosan näytteli italialainen Roberto Benigni, joka oli myös elokuvan toinen käsikirjoittaja.

Parituntinen filmi on hieman chaplinmainen romanttinen tarina, jolla on äärimmäisen surullinen aihe. Se sijoittuu keskitysleirille, jossa unelmointiin taipuvainen tarjoilijaisä uskottelee pienelle pojalleen, että vankeus on vain satu ja seikkailu.

Kolme Oscaria ja lukuisia muita palkintoja aikoinaan voittanut filmi on yhtä aikaa sekä mahdoton että ihana. Se ei sovi realisteille, mutta se sopii jouluun siitäkin huolimatta, että ei se varsinaisesti mitenkään jouluun liity.

2

Antikvariaatissa tuli vastaan vuonna 2016 julkaistu kirja Joulumerkkikodin lapset (Like), jossa palataan aikaan, jolloin Suomessa kuoli yksi ihminen tunnissa tuberkuloosiin eikä tautiin ollut parantavaa hoitoa.

Oululaisen tietokirjailijan Katariina Vuoren kirjoittama kirja kertoo Joulumerkkikodeista, joita perustettiin 1930-luvulta alkaen ja joiden toiminta rahoitettiin pitkälti joulumerkkien myynnillä.

Niihin sijoitettiin vastasyntyneitä vauvoja, joiden perheissä oli tuberkuloosia. Keuhkotautiset äidit kävivät synnyttämässä parantolassa, mutta tartuntavaaran vuoksi kontakti vastasyntyneeseen kiellettiin kokonaan.

Vuori teki kirjaa varten yli 60 henkilöhaastattelua. Kirja on todella vavahduttava tietoteos aiheesta, joka on monelle suomalaiselle yhtä tuntematon siitäkin huolimatta, että viimeinen Joulumerkkikoti suljettiin vasta vuonna 1973.

Joulumerkkikoteja oli Tampereella, Pälkäneellä, Oulussa ja Kuopiossa. Niissä hoidettiin yhteensä yli 5 300 lasta ja lapset asuivat näissä kodeissa keskimäärin 1,5-vuotiaaksi saakka. He näkivät vanhempansa ensimmäistä kertaa vasta kotiuduttuaan Joulumerkkikodista.

Suosittelen kirjaa ankarasti. Laittoi ainakin itsellä monia oman elämän pikkuharmeja oikeisiin mittapuihin.

3

Tänä syksynä julkaistu Jukka Kajavan elämäkerta on kirja, johon tulee palattua uudelleen ja uudelleen. Sen kirjoittaja Hannu Harju on tehnyt perusteellista ja asiapitoista työtä. Elämäkerta piirtää kuvan yltiöahkerasta kriitikosta, joka ei tosiaankaan ollut mikään kompromissien tekijä.

Kajavan valta-asema niin tv- kuin teatterikriitikkona oli ehdoton. Hän oli loistava kirjoittaja, josta Helsingin Sanomien lukijat eivät voineet olla pitämättä ja jota teattereissa pelättiin. Kajavan antama huono palaute saattoi viedä katsomosta 20 000 – 30 000 katsojaa.

Kajava – pelätty, parjattu, palvottu (Siltala, 2023) on huolellisesti tehty teos, joka ei sorru revittelemään Kajavan henkilökohtaisen elämän käänteillä. Kirjan valokuvat ovat silti lutuisia, kuten se, jossa päähenkilö viettää joulunpyhiä äitinsä kanssa. Äidiltään Kajava peri myös rakkauden Kauniita ja Rohkeita kohtaan, mikä on ehkä hieman yllättävä yksityiskohta pelätyn kriitikon suosikkilistassa.

4

Olen laskeutunut tähänkin jouluun katsomalla useita vanhoja elokuvasuosikkejani. Yksi niistä on australialainen elokuva Red Dog (2011). Elokuvassa australiankelpie-rotuinen koira etsii alkuperäistä isäntäänsä vaeltamalla pitkin Australian takamaita.

Tarina on kuulemma todellisuuspohjainen, kuinkas muuten. Red Dog etsii moottoripyöronnettomuudessa kuollutta isäntäänsä vuositolkulla ja kuolee lopulta tämän haudalle. Nenäliinojahan tässä tarvitaan ja runsaasti, varsinkin kun on itsekin ollut joskus yhden australiankelpien emäntä.

Itkettäviä koiraelokuvia ei ole koskaan liikaa, ei edes tarpeeksi. Siksi tässä joutuu katsomaan näitä yksiä ja samoja moneen kertaan. Seuravaksi katson ja nyyhkin elokuvan Enzo – ihmisen paras ystävä (The Art of Racing in the Rain, 2019) kolmannen kerran.

5

Olen nyt näköjään jumittunut näihin ”jouluelokuviin”, ja pakkohan se on ollut kaivaa taas esiin kaikkien aikojen jouluelokuva eli elokuva Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli (1988).

Elokuvan ohjasi John McTiernan ja sen pääosassa oli Bruce Willis. Elokuvan poliisi John McClane menee jouluaattona tapaamaan vaimoaan tämän työpaikalle pilvenpiirtäjään, jossa sitten lopulta häärää joukko saksalaisia terroristeja.

Kansa ja kriitikot tykkäsivät ensimmäisestä Die Hardista niin, että se johti paitsi massiivisiin lipputuloihin, myös neljään jatko-osaan ja lukemattomiin videopeleihin. Onpa se valittu myös maailman tuhannen parhaan elokuvan joukkoon, kiitos New York Timesin listauksen.

Bruce Willisille elokuvarooli oli kuin mittatilaustyötä ja teki hänestä sen sympaattisen toimintaleffasankarin, joka hän onnistuneesti olikin monta vuoskymmentä tämän jälkeen.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua