Mitja, Emilia-mummo ja heidän ystävänsä soiden Kikimora tarkkailevat keisarikunnan elämää Eduard Uspenskin sadussa Alas taikavirtaa. Kuvitus: Viktor Tšižikov

1

Benito Skinner on reippaasti somen haltuun ottanut drag-artisti ja koomikko, jonka imitaatiot eri alojen julkkiksista sekä toisinnot tv-sarjoista, elokuvista ja ilmiöistä ovat olleet pienessä nosteessa vuonna 2020. Tyyli on toisinaan karkean hiomatonta timanttia ja juuri siksi materiaali on niin viihdyttävää. 
Hahmogalleriasta löytyy esimerkiksi varsin väkevä tulkinta Harry Pottereiden Dumbledoren todellisesta olemuksesta sekä untuvikko harjoittelija Kooper etätöiden kurimuksessa, asioitaan ylijakava hiusstylisti Jenni, Kardashianit Valkoisessa talossa, karanteenissa tylsistyvä Billie Eilish, ovelta ovelle keksejä myyvä Grimes ja runojaan kiihkeästi resitoiva Lana Del Rey.

Hellyyden tunteita aiheuttaa Skinnerin alter ego, Reese Witherspoonia ja Blondin kosto -elokuvaa fanittava lämminsydäminen Benita, jolla on muun muassa auta-anttimainen neuvontapalsta.

Benito Skinnerin tuotannon erityispiirteitä ovat eri tähtimerkkien syvimpään olemukseen etenkin deittailun maailmassa keskittyvät videot, joissa hyödynnetään tuttuja hahmoja. Mutta ovatpa horoskoopit päässeet seikkailemaan tänä syksynä myös Halloween-aiheiseen, kymmenminuuttiseen kauhulyhäriin, jossa vierailevana tähtenä vilahtaa näyttelijä Drew Barrymore.

Varhaisemmista sketseistä katselukertoja on henkilökohtaisesti ehkä eniten kerryttänyt versio Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämän A Star is Born -elokuvan trailerista. Sen epävireisen mutta palavan tunnelman luo palaan kerta toisensa jälkeen.

2

Viime kevään karanteenipäivinä nauratutti ja itketytti Antti Holman newyorkilaisessa ruokakomerossa äänittämä legendaarinen, neuvoja jakeleva podcast Auta Antti. Talven pimeydessä samaa teetti Holman syksyllä julkaistu autofiktiivinen romaani Kaikki elämästä(ni) (Otava, 2020) hänen itsensä ääneen lukemana.

Holman tapa kuvata elämän moninaisia puolia ja käänteitä sekä arjen tilanteita lapsuudesta aikuisuuteen, vuosikymmeneltä seuraavalle, on tarkkanäköistä ja samastuttavaa, varsinkin näin saman ikäpolven lukijana ja kuulijana. Kokonaisuus on häpeäntunteita purkavaa. Toisaalta teos tutustuttaa kokemukseen erilaisuudesta, kun poikkeaa valtavirrasta vähänkin, ja näyttää, millaisia tunteita ja näkökulmia siihen voi liittyä.


Antti Holmalla on kyky kirjoittaa luontevaa vuoropuhelua, jossa erilaiset näkemykset voivat olla yhtä aikaa yhtä totta. Keskusteluiden asetelma ei automaattisesti ole se, että minäkertoja olisi lähtökohtaisesti puhtaasti oikeassa. Tekstin kautta hahmottaa, miten kolikolla on kaksi tai ties kuinka monta puolta. Kaikki riippuu kokijasta, millaisesta asemasta asiaa joutuu ja on joutunut katsomaan. Holman kirjoittamiseen sisältyy samassa paketissa kunnon annokset räävitöntä ja roimivaa kyynisyyttä ja sitten toisaalta hellää lämpöä, toinen toistaan korostaen.

Kirjailija osaa kuvailla kauniisti ja herkästi rakastumisen ja rakastamisen selittämättömyyttä, sitä miltä tuntuu, kun löytää sen ihmisen jonka kanssa pystyy olemaan sellaisenaan ja kaikkineen, ja siihen sisältyvää yhteistä ymmärtämistä.

3

Kirjan kuuntelemisen ohella olen pahemman kerran ajautunut myös itse lukemaan ääneen. Aloitin joulukuun pärähdettyä käyntiin pienen joulukalenteriprojektin. Kalenterisaduksi valikoitui yksi omista lapsuuden suosikeistani: venäläisen satuperinteen helmi vuodelta 1971, Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa. Olen äänittänyt pian 24 luukullista tavaraa muutamalle lähipiirini pikkuystävälle, totta kai hahmoihin rankasti eläytyen ja ääninäytellen. Kirja on yhä aikuisenakin lukiessa yhtä taianomainen ja hulvaton kuin lapsenakin, ehkä jopa vahvemmin. 


Teoksessa kaupunkilaispoika Mitja lähtee viemään isoäitinsä isotädille, Emilia-mummolle, korillisen verran syömisiä ja pölähtää keskelle satumaata, jota halkoo maitovirta. Emilia-mummo asuu kanankoipisessa mökissä, ja aika pian käy ilmi, että hän on ihka oikea noita-akka. Yhdessä he katsovat taikavadista, mitä satumaan keisarikunnassa tapahtuu.

Välillä niinkin paljon, että Emilia-mummon on rajoitettava lapsukaisen ruutuaikaa. Joka tapauksessa, pian vadista näkyy niin hurjia tapahtumia, että kaksikon on lähdettävä seikkailuun.

Korvia hellivä suomennos on Martti Anhavan ja mielikuvitusta ruokkiva kuvitus on tänä vuonna menehtyneen Viktor Tšižikovin.

4

Loppuvuoden mittaan olen uppoutunut tarinankerronnallisiin maailmoihin myös kuuntelemalla Rosita Luun syyskuussa ilmestynyttä toista albumia nimeltä Samettisuu. Rosita Luu on yhtä kuin sanoittaja-säveltäjä-laulaja Merita Berg, mutta levyllä soi viisihenkinen, suvereenisti monesta tyylilajista ammentava orkesteri. Kokonaisuus pelaa lämpimästi yhteen ihanine koskettimineen, kitaroineen, bassoineen, perkkuineen, puhaltimineen ja taustalauluineen.

Suoruudella kikkailevien sanoitusten juju on rujoudessa, joka kuitenkin samalla leijuu pehmeän pumpulisena kaiken yllä. Tapahtumarikkaita tekstejä tukee kertova laulutapa, jossa on ripaus Liisa Akimofia, Anneli Saaristoa, Tuula Amberlaa ja Maritta Kuulaa, ja tietenkin jotain vain Rosita Luulle täysin ominaista.

5

”Joulun taikaa, / jostain tonttu kurkistaa. / Joulukalenterin salaisuudet, / jotka aamut ne paljastaa. / Ken saa pleikkarin parhaimman, / kahvinkeittimen kauneimman? / Alla tummien varjojen / joulupukki ratsastaa!”

Näin alkaa Jussi Lehtisalon Elektroninen joulu, ja se on ainoa joululaulu, mitä tänä vuonna tarvitsee luukuttaa. Käännä kuuloelimesi kohti ihania italodiscoisia ja sitten taas ei-yhtään-niin-italodiscoisia maalailuja.

Elissa Määttänen, teksti ja kuva

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua