Margaret Qualley sarjasta Maid. Kuva: Ricardo Hubbs / Netflix

1

Vaikka halloweenin lähestyessä pitäisi katsoa kauhuleffoja, juuri nyt parasta on ollut Netflixin Maid. Kymmenosainen minisarja on tarkkasilmäinen kertomus köyhyydestä ja äitiydestä nykypäivän Yhdysvalloissa. Maid perustuu Stephanie Landin muistelmiin, niitä vapaasti mukaillen.

Tarina alkaa, kun nuori äiti Alex (Margaret Qualley) pakenee juoppoilevan poikaystävänsä Seanin luota keskellä yötä kaksivuotiaan tyttärensä kanssa edellisillan uhkaavan yhteenoton seurauksena. Rahattomana, työttömänä ja ilman asuntoa hän löytää itsensä nopeasti jumittuneena byrokratian rattaisiin. Alex on älykäs nainen, joka tekee vaikeissa tilanteissa inhimillisiä mutta vääriä päätöksiä. Niiden seurauksena hän on menettää tyttärensä. Ilman työtä ei saa asuntoa, ilman asuntoa ei saa työtä ja ilman rahaa ei saa mitään.

Vaikka aihe saattaa kuulostaa turhankin realistiselta ja vaikealta monelle, sarja suorastaan pursuaa elämää sen kaikissa vivahteissa. Alexia näyttelevä Margaret Qualley hallitsee ruutua, mutta ei joudu sitä yksin täyttämään. Qualleyn oma äiti Andie McDowell on kenties turhankin voimakas roolissaan Alexin äitinä, mutta lievä yliampuvuus auttaa nostamaan sarjan dokumenttimaisesta todellisuudesta taiteeksi.

Maid on älykäs ja vangitsevan rosoinen, toteutettu niin taidolla kuin tunteella.

2

Keskeneräinen taide on aina parasta. Oli kyseessä Da Vincin Kuninkaiden kumarrus -maalaus, Beach Boysin Smile-albumi, Alan Mooren ja Bill Sienkiewiczin sarjakuvaromaani Big Numbers tai Charles Willefordin alkutekijöihin jäänyt tieteiskirja, puhumattakaan Orson Wellesin monista puolivalmiista elokuvista, keskeneräisyys antaa luovalle kulttuurinystävälle loputtomat määrät inspiraatiota.

Emme me, useita kirjoja aloittaneet kirjailijanalut, elokuvamateriaalia kuvanneet, puolivillaisia maalauksia roskiin heittäneet ja ajatuksissaan oopperoita säveltäneet taiteilijat ole ainoita, joille näin on käynyt. Lopputulos ei ole työn ainoa anti, sillä luovuus itsessään on merkittävä osa niin matkaamme kuin ihmisyyttämme. Se soveltuu niin taiteeseen, ruoanlaittoon, lapsien kasvatukseen kuin ystävyyteenkin.

Elämämme jäävät aina keskeneräisiksi, miksei siis myös taide? Keskeneräisyys avaa ovet mahdollisuuksille ja yhteistyölle, ajatuksen ja luovuuden virralle. Mikäs sen parempaa.

3

Gilgamesh-eepos ei ehkä ole keskeneräinen, mutta se on osa tarinaa, joka on kadonnut vuosituhansien varrella historian hämärään. Tämä hämärä on, kuin keskeneräisyys, avoin ovi luovuuteen. Emme aina tiedä mitä eilen tapahtui, mikä riivaa toista ajatuksissa tänään, saati sitten mitä tapahtui noin 5 000 vuotta sitten. Emmekä tule vakuuttavia vastauksia näihin arvoituksiin koskaan saamaankaan.

Kysy siis se kysymys, ajattele vastauksen mahdollisuuksia ja luo siitä jotain yksilöllistä ja uutta. Kierrätä. Näin ovat tehneet muun muassa Éva Polgár ja Sándor Vály musiikin ja kuvataiteen kautta monissa maagisissa teoksissaan. Itse olen nyt aktiivisesti ammentanut inspiraatiota heidän upeasta Gilgamesh-teoksestaan, jonka Ektro Records seitsemän vuotta sitten julkaisi.

4

Musiikista puheen ollen: miksi cd-levyt on ajettu ahdinkoon? Itse olin vuosia vinyylin ystävä, kunnes joskus 1980-luvun lopulla vihdoin ostin Fennicasta Mystic Knights of Oingo Boingon Forbidden Zone -levyn sekä Lenny Bruce konserttitaltioinnin cd:nä. Ajatuksena oli, että hommaisin myös soittimen, ja parin hankinnan jälkeen näin teinkin.

Ostelin toki vinyyleitä aktiivisesti tämänkin jälkeen, ja niitä on hyllyssä vielä useita satoja, mutta niiden rahtaaminen mantereelta toiselle muuttokuormissa on ollut vähän rasittavaa. Cd:t ovat menettäneet kuorensa ja liukuneet kansioihin, ja niistä on helppo tehdä läppärillä mp3-tiedostoja tarpeen mukaan. Uutta vinyyliä sen sijaan en ole noin kahteenkymmeneen vuoteen ostanut, toki nyt kun olen omaan taloon vihdoin asettunut, saattaa tämäkin tulla harkintaan.

Kuitenkin haikailen cd-levyjen perään. Ne ovat monella tavalla käteviä. Ne ovat kohtuuhintaisia ja niille on tilaa hyllyssä, soitan niitä melkein joka päivä. Mutta kiroilen, kun en löydä Hulda Huiman ja Hitaiden sekuntien esikoislevyä tässä formaatissa, enkä halua tilata Mike Cooperin levyä Australiassa painettuna vinyylinä, jonka postimaksut tulisivat itse levyäkin kalliimmiksi.

Come on, ceedeet, iskekää takaisin niin kuin kassut ja vinyylitkin! Odotan tätä renessanssia päivä toisensa jälkeen.

Tulevaisuuden oravannahkoja. Kuva: JT Lindroos

5

Luovuudesta löytyy monenlaista parasta. Tällä hetkellä maakellari on itselleni sitä luovuuden ydintä. Meillä kasvaa omena-, luumu- ja kirsikkapuita pihassa, raparperia ja vadelmaa, herukoita ja pihlajanmarjoja myös. Kaikesta näistä voi luoda jotain uutta, vaikkapa viinejä ja mehuja, etikoita ja kiisseleitä tai mitä lienee, olenhan vasta tämän luovuuden alan uusi innostunut oppilas.

Innostuksen sytytti pihallamme oleva maakellari ja sen mahdollisuudet. Haluan täyttää sen tulevia vuosikymmeniä varten, olenhan aina pienestä nappulasta alkaen lukenut ydinsodan, luonnonkatastrofin taikka, huh, pandemian aiheuttamista dystopioista ja post-apokalyptisistä visioista.

Onneksi takapiha on niin korkealla, että vaikka kaikki napajäätiköt sulaisivat, pysyn vielä vedenpinnan yläpuolella. Ja viinivarasto alkaa kasvaa ja kypsyä tulevaisuuden oravannahoiksi. Siksi maakellarit ovat tänään ja huomenna parasta, käytännöllisiä ja luovalle hulluudelle rakentavia inspiraationlähteitä.

JT Lindroos
juha@oivas.com

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua