Brady Jandreau on Ratsastaja. Kuva: Cinema Mondo

1

Jyväskylä tunnetaan humoristipiireissä Suomen Ateenana ja Nykäskylänä, mutta eivät lisänimet siihen jää. Suomen kiistattomassa hiphop-pääkaupungissa on tehty historiaa ja siirretty Euroopan ensimmäinen Hiphop-kirjasto kaupunginkirjaston tiloihin. Keskeisemmällä paikalla matskut saavuttavat sellaistakin väkeä, jolla ei heti tulisi mieleen lähteä sunnuntaijameihin Veturitalleille tai suhautella piissejä radanvarteen.

Hiphop-kirjasto sisältää 630 lainattavan nimekkeen kokoelman ja määrä kasvaa päivittäin: vinyylilevyjä, CD-levyjä, DVD- ja Bluray-levyjä, tietokirjoja, tutkimuksia ja nuotteja. Lisäksi paikan päällä voi lukea alan lehtiä. Osa aineistosta on TUFF!-kulttuuriyhdistyksen hankkimaa viitisen vuotta sitten saadulla 3 000 euron hankerahoituksella, osa on lahjoituksia ja osa kaupunginkirjaston omista kokoelmista. Kokoelma on esillä kolmannen kerroksen musiikkiosastolla ja se kattaa koko hiphopin nelikentän graffitista breikkaukseen ja räpistä DJ-kulttuuriin. Viime viikon lauantaina avajaisissa olleet paneelikeskustelijat Paleface, Hatsolo ja Elina Westinen ovat edustettuina myös kirjojensa ja levyjensä kautta.

Kirjastot ovat jo aikoja sitten siirtyneet kokoelmakeskeisyydestä yhteisötyön keskuksiksi. Tässä hengessä Jyväskylän kaupunginkirjastolla alkoivat syyskuussa ilmaiset hiphop-työpajat joka torstai kello 17–19. Toivokaamme hikistä tunnelmaa ja uutta sukupolvea rap-lyriikka-, DJ-, biitti-, graffiti-, freestyle-rap- sekä musiikin tuotanto -työpajoihin.

2

Kirjastoilla on jo hyvän aikaa ollut tapana koota seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta käsittelevää kirjallisuutta ja elokuvia nk. sateenkaarihyllyihin kirjastotilassa. Nyt kun e-kirjapalvelu Ellibsiin tuli mahdollisuus muodostaa kirjaston omia suosittelulistoja, Tampere tarttui toimeen ja perusti myös e-kirjapalveluun sateenkaarihyllyn. Valikoimissa on niin e-kirjoja kuin e-äänikirjojakin HLBTQ+-teemoista.

Nyt ei tarvitse viimeisenkään aiheesta kiinnostuneen hermoilla, näkeekö naapurin Erkki tai rinnakkaisluokan Jonne, jos käyn vähän katsomassa mitä kivaa sieltä löytyisi. Näköalojen laajentaminen on suotavaa kaikille ja siinä rytäkässä voi samalla altistua erityisen voimakkaalle kulttuurielämykselle.

Ellibs-palvelun käyttöön tarvitset PIKI-kirjastokortin ja tunnusluvun. Voit käyttää palvelua joko selaimessa tai erillisellä mobiilisovelluksella, jonka voi asentaa sovelluskaupoista ilmaiseksi.

3

Chloé Zhaon poikkeuksellinen läpimurtoelokuva Ratsastaja (The Rider, 2017) osuu tämän syksyn tunneilmastoon kuin suunniteltuna. Nuori rodeoratsastaja ja hevosten kesyttäjä Brady on selvinnyt elävänä vakavasta onnettomuudesta. Hän joutuu kuitenkin varsinaiseen henkiseen erämaahan osana toipumistaan. Onko enää paluuta entiseen ja saako enää koskaan nauttia siitä, mikä on antanut elämälle sen tähänastisen tärkeimmän sisällön? Ystävät ja kylänmiehet ovat hänen puolestaan toiveikkaita, mutta Bradyn itsensä on käsiteltävä, luopuuko toivosta vai pyrkiikö menneeseen sitkeästi, jopa jääräpäisesti.

Yksi elokuvan hienoimpia hetkiä on, kun Brady tietää kokevansa itselleen hyvin merkityksellisen asian viimeistä kertaa koskaan. Se vetää vertoja hetkestä nauttimisen melankolisella kuvauksellaan Rita Hayworth – avain pakoon -elokuvan (1994) kattokaljakohtauksellekin. ”Drink up while it’s cold, ladies!”

Vaikka kyseessä on draama, se ylittää rajoja ja tuntuu kuin dokumenttielokuvalta, niin vaivatonta on kanssakäyminen rooleja esittävien välillä. Tälle on tosin luonnollinen selitys: Bradyn perhettä esittää hänen oma isänsä ja siskonsa, ja hänen ystävänsä näyttelevät Bradyn ystäviä. Pääosan esittäjä Brady Jandreau itse on kaiken lisäksi kokenut samanlaisen onnettomuuden kuin hänen roolihahmonsa Brady Blackburn. Dokumenttielokuvan tunnetta vielä vahvistaa luonteva mutta hämmästyttävä vuorovaikutus pääosan esittäjän ja hevosten välillä. Miten tällaista voi käsikirjoittaa?

Ratsastajan voi nähdä Yle Areenassa, josta se poistuu 1.10.2020.

4

Charlie Kaufmanin (Elämäni John Malkovichina, Adaptation, Tahraton mieli) fanit saivat koronalta syyskuussa pienen lahjan, kun ohjaajan uutuus, pienaakkosilla tyylitelty i’m thinking of ending things (2020) pääsikin suoraan levitykseen kotisohville Netflixin kautta. Suorastaan rikollisen helppo ensi-iltareissu lähikaupan sipsihyllyn kautta!

Psykologisessa jännärissä nuori nainen (Jessie Buckley, mm. Chernobyl) on matkalla tapaamaan heilansa (Jesse Plemons, mm. Breaking Bad) vanhempia maaseudulle ensimmäistä kertaa. Häntä kalvavat epäilykset koko seurustelusuhteen mielekkyydestä ja tunnelma autossa vaihtelee painostavasti. Perillä asiat alkavat muuttua epäjohdonmukaisiksi ja aika alkaa kerrostua. Ei ole selvää, mikä on totta tai todellisuutta ja mikä aluksi päähenkilöksi koetun naisen horjuvan mielen tuotetta.

Miesystävän vanhempien hulvattomat karikatyyriroolit saaneet Toni Collette (The Sixth Sense, Little Miss Sunshine) ja David Thewlis (Naked, Seitsemän vuotta Tiibetissä) tuovat kaivattua kevennystä epäluotettavan kerronnan luomaan ahdistavuuteen. Heistäkään ei tosin ole apua enää, kun kotimatkalla nainen saa paikalliselta jäätelökioskin myyjältä epämääräisen varoituksen ja miesystävä haluaa ajaa pimeälle syrjäiselle tielle, koska täytyyhän nyt hilejuomapurkit viedä asiallisesti roskikseen…

Varsinainen väkivalta on etäännytetty niin totaalisesti, että elokuvaa uskaltaa suositella herkillekin. Pitkin matkaa annetut vihjeet osoittautuvat lopussa keskeisiksi: tapahtumat saattoivatkin olla peräisin jonkun toisen mielestä kuin katsojan ensin annetaan ymmärtää.

5

Hyvän podcastin merkkihän on se, että sitä kuunnellessa tuntee kuuntelevansa salaa viereisen baaripöydän parempaa keskustelua, ja Politbyroo totisesti läpäisee tämän testin. Politbyroossa äänijänteitään fleksailevat kokoomustaustaiset Sini Korpinen ja Matti Parpala sekä itseään pikkutakkidemariksi kuvaileva Juha Töyrylä.

Podcastissa voi käyttää huomattavasti railakkaampaa kieltä kuin vaikkapa Ylen ajankohtaisohjelmissa, ja tätä etua kolmikko käyttääkin surutta. Viestintätoimistotaustaiset ihmiset eivät kaihda sievistelemätöntä kiroilua. Samoin linja on harkitusti epäjournalistinen – puhujat myös heittävät tästä itseironista huumoria – ja he roimivat mielipiteillään myös omia puolueitaan.

Jos kestää viikoittaisen annoksen unnecessary Englishiä, ainakin Politbyroosta saa valmiit mielipiteet omiin kahvipöytiin. Kukahan alkaisi tubettaa politiikasta nuorisolle?

Lepe Parviainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua