It’s a Match -elokuvan työryhmä. Kuva: Jyri Keronen
Parasta juuri nyt -palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on ihastellut Mustafa Kamilin It’s a Match -esikoislyhytelokuvaa ja lukenut Valheenpaljastajan käsikirjaa.
1
Eläinvideokerho on Facebook-sivu, jonka tarkoituksena on jakaa söpöjä ja/tai hauskoja eläinkuvia ja videoita. Kuulostaa vähän höpsöltä ja juuri sitä se onneksi on.
Parasta on nimenomaan ryhmän totalitaarinen suhtautuminen positiivisuuteen. Sana ryhmässä ei todellakaan ole vapaa vaan siellä kommunikoidaan ryhmän omalla kielellä tiukasti rajatusta asiasta: söpöistä eläimistä. Ryhmän ylläpitäjien ei tarvitse tehdä erityisen paljoa, koska yhteisönormien ylläpito ryhmässä on nopeaa ja tiukkaa.
Kun puhutaan epäpoliittisuudesta, niin puhutaan yleensä siitä, että vallitsevaa hegemoniaa ei saa haastaa. EVK puolestaan on luonut oman hegemonian, joka on irrallaan siitä todellisuudesta, jossa ehkä on jotain muita hegemonioita. EVK on outo, mutta ihastuttava paikka, joka tietoisesti ja aktiivisella työllä myös pidetään sellaisena. Ryhmässä jokaisella on vapaus kunhan pysyy selvästi määritellyissä vapauden rajoissa.
Siinä mielessä EVK on kuin jatkuvasti käynnissä oleva festari, jossa pääesiintyjänä on esimerkiksi Kaulahuolipääryne-lempinimellä (kirjoitusasu juuri noin) kulkeva kissa ja valtava määrä muita eläimiä. Se on huoleton ja kepeä passiivisen someselailun paikka ilman vaaraa törmätä epämiellyttävyyksiin.
Jäsentulva ryhmään teki hyvin selväksi, että tällaiselle on kova kysyntä. Ryhmä on suljettu eikä uusia jäseniä oteta kuin ani harvoin. Mutta siksi onkin noussut spinoff-ryhmiä, kuten EVK 4 EVER ja Eläinvideokerhon rinnakkaistodellisuus.
2
Niin sanottua amerikkalaista roskaviihdettä kuluttaa mielellään, koska se on helppoa, vaivatonta ja nopeasti pureskeltua. Fast & Furious -saagan leffoja ilmestyi hiljattain nippu Netflixiin, joten mikäpä sen parempaa. Kovia jätkiä, nopeita autoja, kauniita naisia, tuotesijoittelua ja sopivasti, mutta ei liikaa tai liian rajua väkivaltaa.
Myönnän auliisti, että ihan paskoja leffojahan ne ovat. Tarinat ovat köykäisiä, henkilöhahmot pinnallisia ja ohuita ja leffojen tarjoama maailmankatsomus jonkinlaista libertaarin unelmahöttöä, joka ei kestä minkäänlaista syvempää analyysia. Silti niitä katsoo, sillä tarinat ovat kepeän yksinkertaisia, henkilöhahmot eivät haasta ja maailmankuva on niin yksinkertainen, että tarjoaa oivan paikan kevyelle immersiolle johonkin helppoon, jännittävään ja selkeään.
Ajetaan sillä autolla vähän kovempaa kuin muut, niin hommat kyllä hoituvat. Ollaan vapaita ajamaan sitä jonkun muun rakentamaa tietä juuri niin paljon kuin lompakko antaa myöten. Ja silti se saadaan tuntumaan vapaudelta. Välillä jotain räjähtää.
3
Joensuun kaupunginteatterin Polkuja teatteriin -hankkeessa tuotettiin muun muassa It’s a Match -lyhytelokuva ja se on suunnattoman ilahduttavaa ja paikoin koskettavaa katsottavaa. Polkuja teatteriin -hanke on kanta- ja uussuomalaisille nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu yhteisötaidehanke, jonka tavoite on vahvistaa osallisuuden kokemuksia.
Parinkymmenen minuutin elokuva kertoo, mitä tapahtuu kun Jeesus ja Muhammed saapuvat turvapaikanhakijoina Joensuuhun. Tässä on niin paljon riemukkaan absurdeja tasoja, että mistä edes aloittaisin? Potentiaalisesti tässä kaikesta hyväntahtoisuudesta huolimatta suututetaan kaksi globaalisti hyvin merkittävää uskontokuntaa. Sekä kristinuskolla että islamilla on änkyräsiipensä, joka varmasti näkevät tässä Saatanan työskentelevän.
Lisäksi kaikki sijoittuu Joensuuhun, joka saa edelleen nauttia sitkeästä ja happamasta maineesta, jonka natsit sille ensin 1990-luvun skinisekoiluilla ja sittemmin Soldiers of Odin -kikkailuilla kaupungille rakensivat.
Elokuvan toteutustapa on valistava alleviivaavuuteen, jopa rautalangasta vääntämiseen saakka, mutta rohkean absurdi asetelma pelastaa paljon. Käsikirjoittaja-ohjaaja Mustafa Kamil osoittaa tällä esikoisellaan, että taitoa ja visiota löytyy.
Elokuva on maksutta nähtävissä toukokuun loppuun saakka Joensuun kaupunginteatterin verkkosivulla ja Youtubessa. Tähän kannattaa käyttää 20 minuuttia.
4
Johanna Vehkoon Valheenpaljastajan käsikirja (Kosmos, 2019) ilmestyi jo viime vuonna, mutta olen ehtinyt sen pariin vasta hiljattain. Se on helppokäyttöinen opas, joka voi auttaa ymmärtämään paremmin yhteiskuntaa, joka on täynnä paskapuhetta sekä väärää ja harhaanjohtavaa tietoa.
Meillä on tulossa kuntavaalit ensi keväänä ja oltiinpa silloin vielä koronakriisissä tai jälleenrakennusvaiheessa, tunteet tulevat käymään kuumina. Tulemme kuulemaan paljon hienoja ajatuksia ja hyvää keskustelua, mutta kun on hyvin tiedossa, että populistinen vääristely ja jopa silkka kyyninen valehtelu toimivat politiikassa eikä niistä järin helposti joudu vastuuseen, tulemme näkemään ja kuulemaan myös kaikenlaista kreisiä paskapuhetta.
Vehkoon kirja on hyvä ja naseva opas avuksi sen suon kuopimiseen. Kuuntelin sen itse äänikirjana ja lukija oli oikein hyvä.
5
Hiljattain Helsingin Sanomat ilmoitti, että se laajentaa Lasten uutiset -brändiään ja perustaa oman tilattavan sanomalehden alakouluikäisille lapsille. Erityisesti 8–12-vuotiaille koululaisille suunnattu HS Lasten uutiset -sanomalehti kertoo viikon tärkeimmät uutiset innostavalla ja ymmärrettävällä tavalla.
Tämä kuulostaa mahtavalta paristakin syystä. Lakikin jo sanoo, että lapsia on kuultava heitä koskevassa päätöksenteossa ja mikäpä päätöksenteko missään ei loppujen lopuksi ole lapsia koskevaa. Tähän tarvitaan tietoa saavutettavassa muodossa.
Lapset, kuten ihmiset yleensäkin, ovat tiedon- ja opinhaluisia sekä uteliaita ja sanomalehti on perinteisesti havaittu hyväksi formaatiksi ajankohtaisen tiedon välittämisessä. Tähän saakka lehdissä on ollut lastensivuja, joilla on ollut värityskuvia ja tehtäviä, mutta ajatus ihan uutisistakin lapsille tuntuu nyt Hesarin tiedotettua asiasta kovin ilmeiseltä. Tärkeää on, että lasten lehdessä ei kovasti vastuuteta eikä muutenkaan kaadeta liikaa ankeutta lasten niskaan. Lapsi saa olla lapsi.
Lasten uutiset ovat tähän saakka osoittaneet olevansa hyvä konsepti, joten eiköhän onnistu laajennettunakin. Toinen ilahduttava asia on tietysti se, että lapsia opetetaan tässä printtilehden pariin. Kutsukaa retrohenkiseksi, mutta maailma ei ole vielä aikoihin valmis printin kuolemaan.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.