Valokuvateos Kohti-näyttelystä. Kuva: Annamari Filpus

1

Katseeni naulautui jokunen vuosi sitten Helsingin Designmuseossa jakkaraan, jossa ei ollut keskustaa. Istuinosa oli kuin litteä länki.

Teki niin mieli istua, mutta eihän museoesineelle voi.

Kyseessä on Antti Nurmesniemen muotoilema saunajakkara, jolla oli myös suomalaisessa löylydiplomatiassa käyttöä 1970-luvulla.

Nyt ei ole enää diplomatiaa. On vain kurttuisten, mutta lapseksi jääneiden öykkäreiden töräytyksiä.

Pohjoismainen design, rakkaustarina -dokumenttisarja näyttää muotoilun parhaita saavutuksia ja kertoo niiden tarinan. 

Pääset Alvar ja Aino Aallon mukana Paimion parantolaa suunnittelemaan. Myran-tuolin tekijöiden Arne Jakobsenin ja Fritz Hansenin aivoitukset avataan ja Lux-valaisimen nostokurkikaula saa selityksensä.

Japanissa vieraillaan keräilijän luona, jolla on kaikki Pohjoismaissa muotoillut tuolit.

Pohjoismainen design, rakkaustarina Yle Areenassa.

Alvar Aallon taivutetusta vanerista tehty L-jalka ratkaisee pinoamisen ongelman. Kuva: Anne Välinoro

2

Siuron Koskibaarissa et pety. Se on suomalaista muotoilua ympäristöineen ja koskineen. Omassa lähipiirissäni sinne on tapana poiketa uudenvuodenpäivänä Knuutilan rannoilla tehdyn kävelyn jälkeen.

Koski-baarin rakennus sijoittuu kutsuvana tien mutkaan Siuron kylämaisemaan. Terassilla voi puhaltaa hien pois, ehkä seuraksi päätyy turkkiaan tuulettamaan baarikissa ja sen kylkeen tarttunut tupakoitsija.

Sisällä on heti lämpöinen tunnelma. Sen tekee näyttö, josta ei pauhaa aivoton animaatio robottihahmoineen, vaan kuvasarja paikallisten ottamista luonto- ja lintukuvista.

Kun maltat viimein kääntää katseesi, kohtaat kalan. Se on suuri ja pullea, muttei laula, kuten kalamarkkinoiden täky.

Joku on oikeasti pyytänyt kuhan. Se on täytetty ja lakattu.

Pizza tehdään sellaisena kuin haluat, munkki on pehmeä ja jalluglögi lämmittää.

Ihan täydellistä pakkaspäivän iloa siis.

Koskibaarin taivas on Fazerin sininen. Kuva: Anne Välinoro

3

Lyhytelokuvani Nainen, jolle puu puhui (2024, 37 min) dokumentin päähenkilö Mirja Nylander kertoo saaneensa loppuunpalamisen jälkeen apua Pakasaivon petäjältä Muoniossa. Puu viestitti hänelle omalla tavallaan, mitä elämässä kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Pakasaivo on saamelaisten pyhä paikka, syvä saivojärvi Muoniossa Pakajärven takana. Sen takaa männikkökankaalta löytyy myös Pakajärven Seitapahta, suuri seitakivi.

Samuli Paulaharju kartoitti Lappia monilla keräily- ja tutkimusmatkoillaan. Hän oli erinomainen perinteenkerääjä juuri siksi, että sai alueen alkuperäisasukkaat puhumaan ja kertomaan salattuina pidetyistä yksityiskohdista, yleensä palvontapaikoista, maastossa ja vesillä.

Seidoille uhrattiin kaloja ja riistaa, niitä voideltiin rasvalla eikä niitä ohitettu ilman kunnioittavaa elettä.

Seitoja ja seidan palvontaa (SKS, 1932; uusintapainos 2025) on tästä ajasta ja saamelaisten oikeuksista katsoen eettisesti mietityttävä teos. Kun Paulaharju kuvaa hyvin tarkkaan kymmenien seitojen sijainnin, turistille ei jää epäselvyyttä minne suunnata. Toisaalta retkipaikkasivustot ovat kertoneet samoista kohteista jo vuosia.

Seitoja ja seidan palvontaa on joka tapauksessa ajankohtainen teos juuri nyt, kun saamelainen kulttuuri näkyy Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden myötä kattavassa kuvataidenäyttelyssä ja vaikkapa Ovllá-uutuusoopperassa.

4

Yksinäisyys voi olla valinta tai sitten elämäntilanteen tuoma heilahdus olotilaan, jota ei välttämättä ole toivonut.

Tampereen Finlaysonin Mediatunnelissa nähtävässä Kohti – havaintoja rajapinnalta -näyttelyssä kuusi valokuvaajaa kertoo kuvillaan yksinäisyyden eri muodoista.

Nyt katsotaan lähelle, jopa pään sisään.

Annamari Filpus tutkii, miten iäkäs huonokuntoinen pariskunta pärjää arjessaan. Koska kyseessä ovat hänen vanhempansa, Filpus tietää hyvin mitä kuvaa eikä mitään ole tarvinnut lavastaa.

Anne Kalliola on päässyt lähelle dissosioivan mielenmaisemaa. Miltä tuntuu, kun oma kupla suojaa, mutta myös eristää.

Anna Kuokkanen kuvasi korona-aikana mielenterveyskuntoutujaa ja opioidikorvaushoidossa olevaa ja jatkoi samojen ihmisten kuvaamista Ukrainan sodan alettua.

Kun kriisit seuraavat toisiaan, marginaalissa elävän arki on koettelemuksia täynnä.

Susanna Lylyn kohteina olivat yli viisikymppiset naiset, jotka ovat eron jälkeen jääneet yksin. Mutta yksinolossa voi olla hyvätkin puolensa. Hiljentyessä saa rauhassa tarkastella omia ajatuksiaan.

Susanna Pesosen kuvissa näkyy omaishoitajan arki. Hoitotyössä uransa tehnyt Päivi ei ajatellut eläkepäivillään hoitavansa puolisoaan Osmoa.

Henrietta Soinisen Vuoksi avaa kahden kulttuurin perheiden tilannetta eron jälkeen. Vaikka vanhempi kaipaa kotimaahansa, hän on valinnut paikan lapsen luona.

Valokuvaajat ovat osallistuneet Patricia Seppälän säätiön järjestämään valokuvaaja Heidi Piiroisen työpajaan vuonna 2024.

Näyttely jatkuu Helsingissä Lapinlahden sairaalassa maaliskuussa 2026. 

Kohti – havaintoja rajapinnalta Finlaysonin Mediatunnelissa 31.1.2026 asti.

Susanna Lylyn valokuvissa eronnut nainen elää arkeaan. Kuva: Susanna Lyly

5

Tšekkiläinen elokuva on muutakin kuin Miloš Forman. Valkeakoskella toimiva Metsäkansan kulttuuriseura järjestää kertaluontoisen tšekkielokuvan festivaalin elokuvateatteri Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa (21.–25.1.2026).

Ja kyllä, mukana on Formanin varhaisteoksia, kuten Palaa, palaa (1967) ja Vaaleaverikön rakkaus (1965).

Tapahtuma on Tampere Chamber Music -festivaalin kylkiäinen ja siksi mukana on myös musiikkielokuvia; Leo Torvaldsin Leif (2025) näyttää Leif Segerstamin pyörteen lailla kiehuneen muusikkouden.

Tšekkiläis-suomalaisen Jan Seniuksen Piano at the Crossroads (2023) on uljas kavalkadi viiden pianistin musisoinnista tyhjässä kirkkotilassa koronan aikana.

Seniuksen fiktioelokuva Salmiakkikarkki (2024) kertoo luovan ihmisen yksinäisyydestä suurkaupungissa.

Senius on myös paikalla kertomassa elokuvistaan.

Metsäkansan elokuvafestivaali Arthouse Cinema Niagarassa 21.–25.1.2026. Lisätietoa täältä.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua