Parasta juuri nyt (20.1.2020): Merilevärullat, YSL:n vuoden 1965 hääpuku, Leslie Fightmaster, Crazy Calls

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elissa Määttänen nauttii hiljaisesta puuhailusta ja ajatusten vaeltelusta sekä bongailee kulttuurielämyksiä kadulta.

1

Ah, joulukuun vilkkaan sosiaalinen partykausi on ohi ja tammikuu antaa rauhoittua syliinsä. Vaikka sanovat, että kaksin on aina kaunihimpi, niin saanen huomauttaa, että yksin on kuitenkin ylellisempi. Ihaninta on, kun saa omissa oloissaan uppoutua jonkin tekemisen tai tekemättömyyden äärelle ja vaipua ajatuksiinsa. Keskittyä monotoniseen puhdetyöhön, tutkia Internetin eteen tuomia erikoisfotoja ja hupaisia videopätkiä, rapsuttaa satunnaisesti vierailevaa kummikoiraa, huoltaa kehoa ja olla, ja olla. Mutta välillä täytyy muistaa myös syödä!

Riisiruoan kääriminen merilevän sisään on rentouttavaa ja aivojen sisältöjä hiljaisesti eri kerroksiin ja lokeroihin järjestävää puuhaa. Oli keittiön tervehdyksenä sitten japanilainen sushi, korealainen kimbap tai tamperelaistuneen ihmisen ruokakomeron sisällön tuottama yllättävä (mutta maukas ja ihan kelpo) fuusio, niin koko prosessi alusta loppuun eri vaiheineen tuottaa hiljaista mielihyvää. Riisin keittäminen, maustaminen, ja jäähtymisen odottelu. Täytteiden esivalmistelu. Ainesten sommittelu bambumatolla odottavalle riisihuntuiselle merileväpedille. Kokonaisuuden rullaaminen. Viipaloiminen terävällä veitsellä. Syöminen.

Korealainen versio merileväkääreestä on japanilaista serkkuaan täytetympi ja jokseenkin ruokaisampi, ja nautitaan kastamatta soijakastikkeeseen ja wasabiin. Sisään rullatut täytteet ovat kimbapin kohdalla jo itsessään mauiltaan väkevähköjä ja lisäksi perinteisesti lihaisia, mutta netistä löytyy monia vegaanisia ehdotuksia. Syntyi ruokalautaselle sitten kumman maan versiota vain tai jotain niiden väliltä, niin tämän ruokailijan onni ja tyytyväisyys on taattu.

2

Pienessä horroksessa olen haaveillut voivani viettää talviunta tai vähintään ruokalepoa tiiviin pesän kaltaisessa sopessa. Sohva ja täkki ovat ihan hyvä parivaljakko. Mieli puskee silti eteenpäin kohti Yves Saint Laurentin vuoden 1965 syys- ja talvimallistoa, jota yleisesti kutsutaan nimellä L’Hommage à Piet Mondrian, sillä kokonaisuus on tunnettu kyseisen taiteilijan tuotannon innoittamista asuista. Mutta YSL:n kokoelmasta löytyy myös yksi hibernaation kourissa kamppailevan unelma ylitse muiden.

Erittäin miellyttävää olisi solahtaa lepuutuksen ajaksi edellä mainitun muotinäytöksen päättäneeseen silkkitoukan kotelon malliseen hääpukuun. Muhkeaksi neulottu ja silkkisatiininauhoin koristeltu kokoasu kumartaa kohti venäläisiä maatuska-nukkeja. Aika ajoin pulpahteleva mielikuva käpertymisestä moiseen kokongiin on kieltämättä joka kerta päähäni pälkähtäessään ollut parasta juuri nyt.

3

Päätin pitkästä aikaa hakeutua joogan pariin. Kyllä keho toisinaan huoltoa kaipaa ja huoltoonsa vaihtelua. Lempioppaitani aiheeseen on Seepra-sarjan levollisen hehkuvakasvoinen klassikko, jonka on kirjoittanut itse Intian presidentin henkilääkäri Pandit Shir Sharma.

Tällä kertaa tarvitsin jotain hieman vahvempaa lääkettä. Jotain, mikä opastaisi pitkäjänteisemmälle polulle. Ystäväni kuuli pähkäilyni ja työnsi minut oitis gurun pakeille. Nyt tietäni vähitellen takaisin asanain maailmaan tasoittaa 30 päivän YouTube-haaste Leslie Fightmasterin hellässä mutta tiukassa otteessa. Toteutan haastetta omaan tahtiini tasaisen varmasti mutta tarpeen mukaan välipäivät sallien. Tärkeintä on, että jonkinlainen rutiininomaisuus syntyy.

Fightmasterin asenne lajiin ja oppilaisiinsa on rauhallinen, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja kannustava. Hän tietää, että ruudun toisella puolella saatetaan vaikeina hetkinä välillä vähän vapista ja hakea tasapainoa.

4

Oman kodin kätköistä on välillä hyvä harpata ulos tuttuja kasvoja kohtaamaan ja kaupungin menoa katsomaan. Silmiä tosiaan kannattaa pitää kulmilla kulkiessaan auki, ettei tule törmäyksiä vastaantulijoiden kanssa, ja siksi, että voi nähdä satunnaista arjen taidetta.

Vaikkapa esimerkiksi Umbrot kadulla, kuten kävi minulle ja parille ystävälleni perjantaina 17.1.2020 kello 19.11 Hämeenkadun ja Tuomiokirkonkadun risteyksessä. Pysäytimme reippaat askeleemme ja hiljennyimme toviksi niiden äärelle – sporttiboksereiden, jotka varmasti vielä hetki sitten olivat olleet puhtaanvalkoiset. Näkymä oli ikuistettava, ja iltakahvin äärellä zoomasimme syvemmälle kuvaan. Kyllä, pesulappukin oli yhä aivan vitivalkoinen.

Tuntemattoman taiteilijan teos Umbrot kadulla, 2020, installaatio, löydetty esine, katukiveys, sora. Teoskuva: Noora Federley

Mielikuvitus lähti liikkeelle. Kenen ne olivat ja miten ne olivat siihen soran runtelemiksi joutuneet? Olivatko pudonneet täynnänsä olevan putkikassin kyydistä vai oliko joku mustasukkaisuuksissaan heittänyt päin toisen pläsiä? Ja oletteko huomanneet, että Umbro-vaatemerkin ja Rumba-lehden kirjaimet lähes täsmäävät keskenään ja logojen fontit ovat lähes yksi yhteen? Nämä ja liudan jopa runollisiksi kääntyneitä assosiaatioita aiheutti yksinkertainen näky perjantai-illan katuvalojen loisteessa.

Jos joku etsii ent. valkoisia umbrojaan, niin siellä ne Hämeenkadun Mäkkärin nurkilla ainakin vielä muutama päivä sitten olivat.

5

Poistuit sitten kotoasi kahville, kirjastoon tai keikoille, niin muista laittaa puhelinvastaaja päälle! Toivottavasti siellä on soittajaa vastassa jokin Crazy Calls -kasetilta tutuista tervehdysvaihtoehdoista.

Elissa Määttänen

Pin It on Pinterest

Share This