Kuvat: Aula & Co / Warelia / Reuna

1

Alejandro Zambra on Chilessä ja Yhdysvalloissa varsin tunnettu kirjailija, ja erityisesti uuden romaaninsa Chileläinen runoilija (Aula & Co, 2024; Poeta chileno, 2020) takia, joka nyt on ilmestynyt suomeksi Sari Selanderin kääntämänä.

Kokonaisuutena teos on dokumentaaristen piirteidensä kautta sekamuoto, jossa chileläinen kirjallisuus esitellään pintapuolisesti mutta monilukuisesti haastattelemalla. Elämäkerrallisen alun jälkeen teksti lehahtelee henrymillermäisestä eroottisesta siekailemattomudesta useamman keskushenkilön vuorottaiskuvauksena. Lopulta teos osoittautuu kirjailijaksi kasvamisen tarinaksi kahden päähenkilön kautta faktaa ja fiktiota sekoittaen.

Romaanina Chileläinen runoilija on suggestiivisesti mukaansatempaava ja kerronnaltaan räväkästi etenevä. Kirjailijaelämän pintapuolisuus ei tunnu heikkoudelta, vaan hyvin valitulta teemalta, vähän Hannu Salaman parhaiden teosten tyyliin.

Kirjailijoiden syvämietteisyys on sivuutettu ja kuvattu heitä ammattiinsa kasvavina tekijöinä ja seksuaalis-sosiaalisina eläiminä.

Kiinnostavaa on lukea Chilessä kansan arvostavan runoilijoita aivan toisella lailla kuin Suomessa. Myös keskinäisten trendien ja avoimen kilpailun tosiasiat on kuvattu estoitta. Esimerkiksi ”nerudalaiset” ovat kokonaan pois muodista vanhanaikaisina.

Runsaat todelliset esimerkit todistavat chileläisen lyriikan kasvavan modernin sensualismin suuntaan.

2

Aforismi on piristävä mutta vaikea laji. Kun sen osaa, lukija saa mielen ravintoa hätäilemättä.

Juha Drufvan Kaiken maailman ansiot – juhlavia arkihavaintoja (Atrain & Nord, 2024) on tekijän kolmas vaativan genren luomus. Parhaimmillaan hän on, kun ei yleistä liikaa ja löytäessään todellisten ristiriitojen pääsuonia.

Kokonaisuutena Kaiken maailman ansiot on satiirinen sivistyksen puolustuspuhe. Markkinatalouden ja sen kylkiäisenä viihteen tyhmentävä vaikutus on liipasimella. Kärjistys on näinkin rajua:

”Ei ihmistä kasvateta, hänelle uskotellaan.”

Ja joskus laukaisut lähenevät elitismiä:

”Henkisen ryysyköyhälistön loputon taistelu järkeä vastaan.”

Melkein aina Drufva on kaksimielinen tai kaksitahoinen, kuten yllä. Niinpä kannattaa lukea hänen ajatuksiaan rauhallisesti. Joukkoon mahtuu piristävästi leikkimielisiä, semanttisia mietelmiä. Kuten:

”Ilta-auringossa onkimies tunsi rinnassaan vavahteluja.”

Ja:

”Koskenlaskija saavutti pauhun tasapainon.”

Satiiri on usein paljastavaa:

”Synnit tunnustetaan kun niistä tulee julkisia.”

Tai ironis-kriittistä:

”Tyhmistäminen sivistämisen rinnalla kevyttä puuhaa.”

Aforismi on Drufvan toinen vahva laji filosofiaa yhteiskunnalliselta kannalta käsittelevien teosten ohella.

3

Paula Sankelon teoksen takakannessa lukee: ”Maailman pohjoisinta” suomalaista kirjallisuutta. Katoava jää (Warelia, 2024) on kirjoitettu Longyerbyenissä Huippuvuorilla ja sen tekijä on sekä kotimaisen kirjallisuuden maisteri että energiatekniikan diplomi-insinööri.

Luin kirjan tietämättä ylläolevaa taustaa ja kokemus oli vaikuttava. Runoteos on aina jonkinlainen maailma. Tässä teoksessa se on tunneälyilmaisua eli kokemisen, tiedon ja estetiikan yhteistajunnan synnyttämää runoutta. Keskeinen aihe on ilmiselvästi napajäätikköjen sulaminen, mutta toinen puoli teosta on rakastumista jäähän, joka aina jää.

Nimi Katoava jää herätti heti kysymyksen, onko kaksoismerkitys keskeiseksi mietitty. Ja onhan se.

Jää tulee uudestaan ja valtaa mielen. Kokonaisuus on vaikuttava ja kuvastaa ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuutta – ja ihmisen pienuutta arktisen suuruuden lomassa. Lajimme mitättömyys paljastuu. Sankelo ironisoi ihmisen tarvekeskeisyyyttä ja turvakuplassa elämistä, ja myös julmuutta muita lajeja kohtaan.

Kauneinta kirjassa on jään monipuolinen kuvaus, joskus synesteettis-metaforisesti:

”Jäätikkö nytkähtelee// lämpimältä kalliolta/ kuin kissa unikerältä// se venyy, ohenee/ työntää tassut pidemmälle mereen:// rinnasta kuuluu hurinaa.”

Auringon ylivoimaisuus kaiken yllä peilautuvana olemassaolon alkulähteenä on voimakas keskuskuva.

4

Luovan kirjoittamisen opettajanakin esittäytyvä Tom Kalima sanoo esipuheessaan kirjoittaneensa erilaisen runousopin, sillä se sisältää yhtä aikaa sekä runoteoksen että sen ”ohella runousopin”.

Runousoppia aistimusten siivin (Reuna, 2024) etenee runojen ja niihin liitettyjen aihepiirien rakkaus, luonto ja sota kautta lukuun Runousopin perusteista, joka on pyrkimys tiivistää kirjoittamisen ohjeita klassisten esimerkkien avulla.

Vanhana runokonkarina en halua käsittelyssä asettua tämän kirjan yläpuolelle, alapuolella taas ei ole tilaa. Kirjassa on vilpitöntä pyrkimystä ja perustietoa.

Niinpä valitsen suopean suhtautumistavan teokseen, joka on sekä into- että kunnianhimoisesti tehty. Pitkin matkaa valitut runositaatit ovat hyviä ja oikeissa kohdissa. Kirja sisältää myös suurimman osan runouden peruskysymyksistä.

Heikkouksina on pakko mainita osittainen kliseisyys, joka liittyy omien runojen puutteelliseen editointiin sekä niiden järkähtämättömään kiinnittymiseen yhteen kuvaan. Hieman liian rohkeasti Kalima myös sekoittaa omia tekstejään ja klassikoita.

Aisitien korostaminen on sinänsä osuvaa, mutta tietoista työskentelyä on yliarvioitu. Runon kirjoittamisessa oikeasti suurin työ tapahtuu intuition sekä riviväleihin jätetyn siirtymän kautta. Onneksi mukana on suppea kuvaus flow-tilasta.

Innostuksen puutteesta ei kirjoittajaa voi moittia. Teosta voi suositella erityisesti aloittelijoille.

5

Räväkästi ansiokkaan uran toimittajana tehnyt Susanne Päivärinta on kirjoittanut keski-ikäisen elämäkerran. Sellaisia näkyy ilmestyneen urheilijoista ja muista julkkiksista väsättyinä tällä vuosituhannella enenevästi.

Päivärinta on kirjoittanut elämäkertansa Kaikki tämä elämä (Teos, 2024) itse, mikä on sikäli itsestäänselvää, että hän osaa lajin.

Teoksen voi jakaa kolmeen osaan, lähinnä tyylilajien muutosten perusteella: alun omaelämäkerrallinen lapsuus-nuoruus-jakso, työuran setvimistä toimittajana Ylessä ja tauon jälkeinen paluu studioihin ja häämöttävään poliitikon uraan.

Kerronnan uskottavuusaste hieman laskee loppua kohden. Ensimmäiset satakunta sivua voisivat viitata lahjakkuuteen kaunokirjailijana.

Ylen ohjelmantekoon liittyvät kiistat ja kaikkinainen työvuorovaikutusten kuvaus on todentuntuista, mutta siirryttäessä lähipolitiikkaan ei voi välttyä epäilyiltä tarkoitushakuisesta asettumisesta Orpon hallituksen linjoille. Ehkä tekstejä on viime tingassa korjailtu poliittisen uran näkökulmasta?

Sen verran loppu häiritsee, että on pakko huomauttaa erinomaisesti kriittisen tarkastelutavan muuttumisesta mielipidepainotteiseen suuntaan. Se on ymmärrettävää, mutta ei anna kovin vilpitöntä kuvaa entisestä lahjomattomasta ja kriittisestä totuuksien kaivelijasta ja paljastajasta median ja yhteiskuntaelämän kentässä.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua