Parasta juuri nyt (2.11.2020): Babylon Berlin, Magnus Enckell, Barbara Stanwyck, Papananaama, ruska

02.11.2020
BabylonBerlinS3 0000zqgs

Babylon Berlinin kaikki kolme kautta ovat katsottavissa Yle Areenalla. Kuva: Yle

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eija Niskanen on seurannut sadan vuoden takaisia juonitteluja Saksassa ja ihaillut Magnus Enckellin merimaisemia ja interiöörejä.

1

Babylon Berlinin kolmas kausi alkoi. Tarinajuonihan tässä sarjassa on edellisten kausien perusteella sellainen, että sen looginen seuraaminen ei ole mahdollista, mutta sarjassa viehättää Weimarin ajan kuvaus – hetki, kun 1920-luvun hilpeys oli vaihtumassa natsiajan ankeudeksi.

Sarjan tekijät osaavat rakentaa näyttäviä kohtauksia. Etenkin musikaalielokuvista ammentavat kohtaukset viehättävät silmää, samoin kuin sarjaan sävelletty musiikki, joka on kuin sitä aikaa, muttei kuitenkaan ole. Seuraan myös innolla, miten Charlotte Ritterin ura poliisietsiväksi etenee.

Babylon Berlin Yle Areenalla.

2

Magnus Enckell oli poikakuvineen yksi suomalaisen kuvataiteen uranuurtajia. Homoeroottisten miesvartaloiden lisäksi hän oli suvereeni merimaisemien ja interiöörien kuvaaja. Nyt niitä voi tarkastella kokonaisen näyttelyn verran Ateneumissa.

Suomen maalaustaiteen kultakauden modernistisempi symbolismin edustaja ja rohkea värienkäyttäjä vaikutti myös monella kulttuurin alalla, kuten taideryhmä Septemin perustajana.

3

Kino Regina on esittänyt sarjan Barbara Stanwyckin elokuvia. Nököhampaiden välistä tiukkoja one-linereita suhauttelevia naishahmoja luonut Stanwyck on yksi klassisen Hollywoodin lempinäyttelijöitäni. Hän näytteli muistettavat pääroolit sellaisissa elokuvissa kuin Sorry Wrong Number (nainen kuulee väärin yhdistetyn puhelinkeskustelun ja tajuaa olevansa murhasuunnitelman kohde) tai film noir -klassikko Nainen vailla omaatuntoa (Double Indemnity), jossa hyväuskoista vakuutustarkastajaa viedään kölin alta. Stanwyckilla on elokuvassa myös todella hyvännäköiset vaatteet.

4

Papananaaman K-pop-show’n parissa fiilistelen, koska tämä on ensimmäinen syksy yli kymmeneen vuoteen, jolloin en vietä lainkaan aikaa  Itä-Aasiassa.

Asuin useamman vuoden Japanissa, ja itäaasialainen pop tarttui pysyvästi korvaani. Ohjelmassa soivat korealainen K-pop, japanilainen J-pop ja muun aasialaisen popmusiikin uusimmat hitit.

5

Syksyn ruskalehdet tipahtelevat puista maihin ja niissä riemuitsevat lapset ja koirat. Harvinaisen lämmin syksy houkuttelee pyöräilemään Helsingin puistojen halki ja ihailemaan värimaailmaa ennen talven tuloa.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua