Kuva: Koko-teatteri

1

Yli 50 vuotta kestäneen kirjailijanuransa Antti Tuuri aloitti vuonna 1971 teoksella Asioiden suhteet. Vuonna 1997 hän sai Finlandia-palkinnon Pohjanmaa-sarjan viimeisellä, kuudennella teoksella Lakeuden kutsu.

Nyt julkaistu Lintujen kesyttäjä (Otava, 2023) on pieni mestariteos. Tuuri kuvaa jälleen ihailtavan hyvin kyläyhteisöä ja asettaa tällä kertaa tärkeimmäksi kohteekseen ennakkoluuloisuuden. Kirjassa tehdään hulvattoman hauskaa komiikkaa ihmisten kaavamaistumisesta totuttuihin ja yleisesti hyväksyttyihin ajatusmalleihin ja asenteisiin.

Kertojan, nuoren pojan kotitaloon tulee kulkija, joka pyytää lupaa saada kesyttää pihapiirissä parveilevia pääskysiä. Työnsä hän tekisi ruokapalkalla. Epäluuloisina pojan vanhemmat suostuvat viikon pestiin ja antavat miehelle käyttöön saunakammarin yöpymisiin.

Poikakertoja seuraa kiinnostuneena tapahtumia ja saavuttaa pian kesyttäjän luottamuksen. Tämä kertoo pyrkivänsä saamaan yhteyden lintujen haltijoihin, näiden emuihin. Kaikilla pääskyslajeilla, räystäspääsky, tervapääsky ja haarapääsky, on oma emuunsa. Mies valitsee työpisteen pihasta läheltä pääskysten pesäaluetta. Poikaa hätistellään pois kesyttäjän luota ja vaaditaan tämän tästä lukemaan saksan kielen vahvoja verbejä. Isä pyrkii patistamaan poikaa myös talon töihin.

Pahin lintujen kesyttäjän vastustaja on talossa majaileva eno, virkaheitto pappi, joka yrittää provosoida muun talonväen vierasta vastaan, epäilemällä tämän tarkoitusperiä. Hän kehottaa lukitsemaan kaikki kaapit ja ovet, ettei vieras varasta mitään. Koomista on, että juuri pappi epäilee miehen olevan pahoissa aikeissa. Nimismies ja poliisi kutsutaan paikalle ja kesyttäjää kuulustellaan. Hänen oudolle asenteelleen pyritään löytämään hyödyntavoittelun tunnusmerkit.

Työ ei ota edistyäkseen, ja mies sanoo pojalle sen olevan raskasta ja vaativan keskittymistä. Viikon kuluttua leviää talon asukkaiden keskuuteen vaatimuksia karkottaa outo kulkija.

Jännittävien vaiheiden jälkeen tilanne ratkeaa. Tarinan kertomisen syvin anti on ennakkoluulojen paljastumisessa, kun asukkaat, poikaa lukuun ottamatta, tekevät kaikkensa löytääkseen todisteita miehen paheellisuudesta. Tässä mielessä teos saa kristustarinan piirteitä ja nousee sen vertauskuvalliseksi pienoismalliksi.

2

Leipälajistaan Venäjästä Martti Anhava on kirjoittanut paljon. Tällä kertaa hän on saanut kokoon kiintoisasti jäsennetyn kokonaisuuden, johon kuuluu esitelmistä työstettyjä, eri lehdissä julkaistuja, Dostojevskia ja Tolstoita käsittelevissä kirjoissa aiemmin ilmestyneitä sekä muutama aivan tuore essee.

Punaisena lankana kulkee Venäjän arvaamattomuus ja merkillisyys, jota hyvin motottaa takakannen Dostojevski-sitaatti: ”Venäjä on väärinkäsitys”. 

Pientä, keskikokoa ja suurta -kokoelman (Otava, 2023) esseistä kohahduttavimmat sisällöltään ovat ensimmäinen ja viimeinen. Talo rantakaistalla eli Stalinin hymy kuvaa käsittämätöntä rakennuskompleksia, vuonna 1931 valmistunutta, valtavaa yläluokkaista Kremlin hovipalatsia, joka oli 12-kerroksisena Neuvostoliiton korkein rakennus vuoteen 1952 asti. Talon vaiheissa ja asujaimistossa riittää kauhua ja komediaa. Kansan antamista nimistä Stalinin hymy on vakiintunein, mutta ei ainoa. 

Viimeinen teoksen esseistä taas sisältää uudenlaista tietoa Vladimir Putinista, ainakin suurelta suomalaiselta lukijakunnalta varjeltua. Hirmuinen tunteenpurkaus irtoaa Venäjän päämieheltä Yhdysvaltain presidentin Barrack Obaman vierailulla Putinin datsalla jossain Moskovan liepeillä. Kuvausta Anhava siteeraa Obaman muistelmien sivuilta tämän esitettyä kysymyksen Yhdysvaltain ja Venäjän suhteista, muun muassa näin: ”Ehdin hädin tuskin esittää kysymykseni, kun Putin aloitti kiihkeän ja loputtoman tuntuisen yksinpuhelun.”

Kuvaus puheesta, joka ryösti suunnilleen koko tapaaamisen ja romutti Obaman aikataulut, on sisällöltään erittäin kiinnostava ja paljastava. Siinä näyttää piilevän Venäjän hyökkäyssodan syitä ja  psykologista taustaa.

Saman esseen alkupuoli kuvaa markiisi de Custinen kirjan Venäjä 1839 syntymistä ja vastaanottoa. Samalla Anhava onnistuu tiivistämään eurooppalaisten Venäjään kohdistuvien ennakkoluulojen ydintä. Custinen teos sai murskakritiikkejä ajan kaikilta asiantuntijoilta, mutta myi kuin häkä. Suosio johtui ihmisten halusta uskoa mitä kummallisimpia kärjistyksiä Venäjästä. Hajanaisista matkavaikutelmista koostuva kirja on kriitikoiden silmissä subjektiivista puppua siitä, miten Venäjä on kateellinen Euroopalle. Näyttää siltä, että kokemukset ovat rajoittuneita ja johtuvat siitä, että markiisia ei kohdeltu tarpeeksi kunnioittavasti. Hänhän liikkui pelkästään venäläisen yläluokan parissa.

Oudolla tavalla Putinin kautta kirjaan verrattessa näyttää siltä, että vaikka markiisi löysi Venäjältä mitä etsi, hänen kuvauksensa resonoi tämän hetken mielikuviin melko hyvin. Taitaa olla totta, että ”löytää sokea kanakin joskus jyvän”, tai sitten haluamme nähdä sota-Venjän mieluusti sellaisin yleistyksin kuin ranskalainen markiisi 1830-luvulla.

Stalinin ja Nobelin keinussa, tuore kuvaus Mihail Solohovista ja Stalinista on uskomaton, suorastaan dadaa.

Kirjan Dostojevskia, Tolstoita ja Gogolia käsittelevät esseet ovat edelleen rautaa. Ensimmäisen tyylin tarkastelu on paljastavaa, kahden jälkimmäisen elämäntavoista löytyy erikoisia piirteitä.

3

Kuten Riina Katajavuoren uuden runokirjan nimi vihjaa, on sen sisältö kirjoitettu ilman pitkää harkintaa. Vasemman käden runot -kokoelman (Tammi, 2023) tekstit ovat väljiä ja aukkoisia eikä niiden koheesio ole aina kovin pitävä tai ilmeinen.

Metodi on viehättävä, mutta myös vaativa. Intuitiivinen kirjoittaminen ei voi merkitä sitä, että kirjoittaa ”mitä päähän pälkähtää”, siis ikään kuin sattumalta. Päähän tulvivat kuvat ja sanat on osattava pyydystää symbolisten lauseiden satimeen hellävaraisesti.

Vasemman käden runot onnistuu tässä varsin hyvin. Lauseet jättävät ilmaa väliin, mutta eivät karkaa toisiltaan. Otanpa esimerkkinä kaikkein elliptisimmän (aukkoisimman) runon:

”Paloautot, linnut,
niitä voi arvostaa yhtäläisesti.
Kuka osaa käsitellä kestoa?

Pilkun voi valtaosin korjata pisteellä.
Moni puhuu parapähkinöistä, kaakaosta, acai-supermarjoista.
Ne ovat kannatettavampia kuin lehmät, naudat, soijapapupellot.

Moni kirjoittaa männyistä muovista, ilmasta.

Juuri nyt nautin orapihlajapensaan suojasta, koivunsuhinasta,
vaahterasta tammesta, jopa koristekirsikasta.
Kaupunkini tunnus on pihasyreeni, sen huolekas parfyymi.

Kesti kauan huomata, mikä kaikki on hyväilyä, mikä tönimistä.”

Lukuohje: Lue runo hitaasti, lause lauseelta, ja muodosta kokonaisuus hyppy hypyltä. Katajavuoren teoksessa on paljon yhtenäisempiä tekstejä. Kokonaisuus muotoutuu kävelymusiikiksi.

4

Helsinkiläisen Koko-teatterin vierailu Tampereen Teatterissa tapahtui miltei kaksi vuotta Norminäytelmän ensi-illan jälkeen. Marjo Niemen homouteen ja transsukupuoleen keskittyvä teksti levisi lavalle Anna Veijalaisen ohjaamana. Neljä näyttelijää Cristal Snow, Cécile Orblin, Petriikka Pohjanheimo ja Eric Barco veivät ristikkäin esitettyjen kertomusten juonia liikunnallisesti ja ääntään muunnellen.

”Homon terve!” avasi moneen kertaan kohtauksen. Uskonnollisuuteen vertautuminen vei pääviestiä ennakkoluulojen poistamiseen, mutta suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen jäi liikkumavaraa ”Herra anna minun tulla homoksi” -rukouksista homovastaisuuden ja transsukupuolisuudella leikittelyn välillä. 

Esityksen näyttämöratkaisu on avolavastus. Puvustamo on näkyvissä kahden puolen liki tyhjää tilaa, niin että pitkät henkaririvistöt ovat näyttelijöiden ahkerassa käytössä. Hahmojen laskuissa menee sekaisin, mutta esittäjät sanovat toteuttaneensa yhteensä noin neljäkymmentä roolitulkintaa. Ei ihme, ettei mitään juonta löydy – ei tarvitsekaan. Esitys on tilannekavalkadi tai sketsisarja, jossa kaiken aikaa pyöritään normaaliuden ja odottamattomuuden aihepiireissä. Jää miettimään, missä vaiheessa näytelmä käsittelee ”seksuaalisuuden normeja”, kuten tekijät esitteessä ilmoittavat. Ehkä kaiken aikaa, mutta ei suorasukaisesti. Joitakin normeja toki kaatuu ja elämä on tanssia. Yleisö poistuu hyväntuulisena, toivottavasti myös ennakkoluuloista vapautuneempana.

5

Kultuuritoimituksessa on jo julkaistu Antti Selkokarin arvostelu Aki Kaurismäen uutuudesta. Sekä Kuolleet lehdet -elokuva että siitä kertova juttu ovat hyviä.

Haluan kiinnittää huomiota vielä kahteen Kaurismäen elokuvan ominaisuuteen: 1. filmin interiöörin ja eksteriöörin ominaisuuksiin, lavastuksiin ja kuvauspaikkojen valintoihin sekä 2. kaurismäkiläiseen montaasiin eli leikkaukseen.

Kun katsoo Kuolleita lehtiä kuin dokumenttielokuvaa, näkee erittäin paljon rumia kuvia – ehkä voi puhua mustasta huumorista tai rumuuden kauneudesta. Tarkoin valitut, hallitusti rajatut kuvakulmat synnyttävät kaamean sarjan teknologian ja rahan turmelemista ympäristöistä. Vanhat nuhjuiset ja kuluneet rakennukset taas luovat oman muistionsa ”vielä säästyneestä vanhasta”, jota edustaa hyvin muun muassa Ansan kotiovi. Kamera viipyy siinä joka kerta hieman pitkitetysti, kuin rakastaen. Kokonaiseksteriööri on lohduton, kuin murskattu lapsuus tai estetiikasta piittaamaton nykykaupunki.

Interiööreistä Karaokebaari, jossa Alma ja Holappa tutustuvat, on tyypillistä Kaurismäkeä, samoin kaikki koruttomat asunnot pienine lavastuksellisine vitseineen. Kaikissa niissä on sulkeutumisen ja vetäytymisen ilmapiiriä, nuhjuista lepoa ja kauhun eksteriöörin väistöä.

Montaasissa Aki Kaurismäellä on tunnettu esikuva, Robert Bresson. 

Kuvien järkähtämätön pysähtyneisyys, kerronnan pelkistys toimii yhä paremmin, elokuva elokuvalta. 

Oivallinen oppitunti vanhenevalta tekijältä.

6

Meritta Koiviston Tukholmaan ja Suomeen sijoittuva dekkari Sukulainen (Avain, 2023) on tiheää jännitystä nykyhetkessä ja menneisyyden rikkomusvyyhtien purkamista. 

Meritta Koivisto on kansainvälisesti ansioitunut käsikirjoittaja, kirjailija ja ohjaaja. Hänen kerrontansa on tiukkaa ja etenevää. Taustan tuntien ei ole ihme, että monissa kohtauksissa lukukokemus on erittäin visuaalinen.

Juonen monisäikeisyys ei tahdo jättää varaa henkilöiden luonnekuville, mutta ainakin kolmen naisen elämää on kuvattu läheltä. Kaikki ovat täynnä hetken ongelmia ja niistä selviytymistä.

Kirja on mainiota viihdettä jännityksen ystäville. Jotkut vain ovat enemmän pahoja kuin toiset.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua