Harry Connor (Aaron) ja Simon Bird (David) sarjassa Loppua odotellessa. Kuva: James Stack / Channel 4 / Yle

1

Jos jotakin kehutaan ylenmäärin ennakkoon, se epäilyttää. Kuusiosaista brittiläistä komediasarjaa Loppua odotellessa (Everyone Else Burns, 2023)  on kiitetty varsinkin kotimaansa mediassa. Sarja sai Britanniassa tv-ensi-iltansa tämän vuoden tammikuussa.

Meillä Suomessa sarjaa alettiin esittää TV2:lla syyskuun alussa. Katsoin kaikki kuusi jaksoa putkeen Yle Areenasta, eihän yksi jakso kestä kuin 22 minuuttia.

Ensimmäinen jakso ei vielä vakuuttanut, mutta kyllä, ymmärrän nyt hyvin, miksi sarjalle on tulossa toinenkin kausi. Ensinnäkin, hyvät komediat ovat harvassa. Toisekseen, sarja irvii lempeän tehokkaasti meitä ihmisiä. Se usuttaa pohtimaan, en kai minä ole se, joka pelkää elämää. En kai ole se, joka oma-aloitteisesti kaventaa omaa elämänpiiriään ja antaa isot ratkaisut lähimmäisten tehtäväksi?

Näennäisesti sarja hekottelee tiukkapipoiselle tuomiopäivän lahkolle ja siihen kuuluvalle nelihenkiselle perheelle. Perheen isä on nero keksimään sääntöjä kaikesta siitä, mitä ihminen ei saa tehdä. Tosiasiassa hän vain himoitsee varsin itserakkaasti seurakuntansa vanhimman paikkaa.

Ahtaat säännöt tuovat sekä kummallista turvaa että kapinoinnin aihetta muulle perheelle. Elämä pelottaa, joten tiukkaan lahkoon kuuluminen estää ainakin tekemästä virheitä, kun ei saa tehdä oikein mitään.

Dillon Mapletoftin ja Oliver Taylorin käsikirjoittama sarja on virkistävän hullu. Samalla se on lämpimän inhimillinen.

Ihan parhaimmillaan se on kuvatessaan perheen Rachel-tyttären hapuilevaa ihastumista mystiseen Joshuaan. Lutuinen on myös jakso, jossa David-isä lomailee Aaron-poikansa kanssa. Ärsyttävä itserakas perheenisä alkaa osoittaa hämmentävää henkistä kasvua tajutessaan, että ei elämä ole niin justiinsa. Kyllä sitä voi antaa vähän armoa itselle ja muille.

Toivottavasti lokakuussa ilmestyvä kakkoskausi esitetään myös Suomessa ja siinä on entistäkin huimemmat käänteet.

Loppua odotellessa TV2:lla ja Yle Areenassa.

2

Voihan Joe Bonamassa. Yle Areenasta pääsee joulukuun loppuun asti katsomaan blueskitaristista kertovan kiinnostavan dokumentin Guitar Man Joe Bonamassa. Vuonna 2020 valmistuneessa dokumentissa äänessä on etenkin vuonna 1977 syntynyt kitaristi itse ja se on oikein hyvä juttu. Kevin Shirleyn ja Philippe Klosen ohjaama dokumentti on myös visuaalisesti antelias ja siinä kuullaan runsaasti Bonamassan kitarointia ja laulua.

Samalla se on jotenkin haikea henkilökuva. Kokeiluista ja yllätyksistä innostunut kunnianhimoinen Bonamassa näyttää kääntyvän vähitellen taidokkaaksi varmistelijaksi, joka tyytyy siihen, että stadionit täyttyvät ja rahaa tulee.

No, se nyt oli vähän raa’asti sanottu, mutta jotenkin tuo tekemisen palo hiipuu Bonamassan silmistä dokumentissa siinä kohtaa, kun hän alkaa kerätä voimia raskaan rock-kiertueen jälkeen. Matka musiikin ihmelapsesta ja B.B. Kingin suojatista stadioneiden tyylikkääksi kitarasankariksi on dokumentin perusteella todella uuvuttava. Toivotaan, että Bonamassa löytää luomistyössään vielä nuoruuden vaihteen, jossa hän laittaa itsensä alttiiksi riskeille ja epävarmuudelle. Hänellä olisi kykyjä ja varaa siihen.

Guitar Man Joe Bonamassa Yle Areenassa 31.12.2023 saakka.

3

Kitarasankarista toiseen eli elämähän ei ole oikein mitään ilman 1970-luvun musiikkia. Englantilainen loistavaääninen rock-laulaja, kitaristi ja koskentinsoittaja John Miles julkaisi vuonna 1976 esikoissooloalbuminsa Rebel, joka oli niin menestynyt, että Milesin oli vaikea laittaa paremmaksi myöhemmin.

Albumi sisältää legendaarisen Music-kappaleen, jonka liki kuusiminuuttinen komeus käy meidän kaikkien musiikinrakastajien kestohymniksi. Milesin muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Rebel, When You Lose Someone So Young ja No Hard Feelings.

Vuonna 1949 syntynyt laulaja-kitaristi ehti urallaan latoa vinon pinon albumeita ja loistavia kiertue-esiintymisiä Tina Turnerin kanssa ennen menehtymistään syöpään pari vuotta sitten. Miles vaikutti pitkään myös bändeissä Alan Parsons Project ja The Urge. Night of the Proms -konserteissa Miles esitti Queenia sellaisella taidolla, että saivat siinä muutkin yrittää, jotta olisi kuulostanut yhtä hyvältä.

Ei liity mitenkään työuraan, mutta fania lämmittää myös se, että John Miles onnistui säilyttämään avioliittonsa ja perheensä pitkän uran aikana. Ei skandaaleja eikä tyhmiä lööppejä, ihan vaan nöyrää ja tyylikästä musiikkiammattilaisuutta.

4

On aina mukavaa, kun joku johdattaa sinut tuntemattomille poluille. Sellisti-säveltäjä Abel Selaocoe oli itselleni tuntematon suuruus ennen tätä syyskuuta. Olen kai kulkenut taas laput silmillä, mutta kiitos, en kulje enää.

Selaocoen tapa puhua musiikista on hypnoottisen innostavaa ja se mitä, mitä hän näyttää tuovan klassiseen musiikkiin, on yksinkertaisesti loistavaa ja tarpeellista. Selaocoe seikkailee musiikissaan lajista toiseen. Hän yhdistää klassiseen musiikkiin muun muassa improvisointia, monenlaista laulua, beatboxausta ja Etelä-Afrikan musiikkiperinnettä.

Ensimmäisellä Suomen-visiitillään Selaocoe esitti tuoreen sellokonserttonsa Four Spirits. Hän kävi 6. syyskuuta Musiikkitalossa konsertoimassa Radion Sinfoniaorkesterin kanssa. Yle näytti sekä sellokonserton taltioinnin että Selaocoen haastattelun.

Toimittaja Lotta Emanuelssonin tekemässä haastattelussa Abel Selaocoe totesi, että kaikilla kulttuureilla on oma alkukantainen sielunsa. Hänen mukaansa kehomme muistaa esi-isiemme laulun voiman jo ajalta ennen syntymäämme. Hän puhui myös uteliaisuuden ja eksymisen voimasta ja siitä, kuinka tärkeää yhdessä laulaminen ja tekeminen on.

– Vain eksyessään voi löytää todellisen itsensä, hän sanoo.

Selaocoe uskoo vilpittömästi musiikin parantavaan voimaan. Hänen mielestään musiikin kuuntelu voi katkaista sen pahan olon, jota ihminen tuntee, kun negatiiviset ajatukset saavat kiertämään kehää.

Abel Selaocoen sellokonsertti Yle Areenassa.

5

Hiphei, hiphei, hiphei! Se on täällä taas, nimittäin brittiläisten Suuri keramiikkakisa Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. Kun kaksitoista innokasta keramiikan harrastajaa yrittää loihtia savesta lentäviä lintuja ja riippuvia kukkaruukkuja, on sohvaperunankin vaikea pysyä aloillaan. Kuinka he osaavat! Miten tuosta epäonnistumisesta voi enää nousta? Miten rohkeita väritysratkaisuja!

The Great Pottery Throwndown -formaatin kuudes kausi ei tarjoa mitään suuria yllätyksiä eikä totisesti mitään skandaaleita, mutta onneksi sen ei pidäkään. Tämä formaatti toimii, kun sen tekijät uskovat itseensä ja saveen.

Suuri keramiikkakisa TV2:lla ja Yle Areenassa.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua