Sisäpiirissä-sarjan Stephen Graham Kuva: Jeff Pope’s Factual Drama / ITV / Yle

1

Meillä kaikilla on heikkoutemme. En nyt luettele kaikkia omiani, mutta yksi on ilmiselvä. Onkohan Yle Areenassa tälläkään hetkellä yhtään brittiläistä draamasarjaa, jota en olisi tavalla tai toisella katsonut?

Monesti brittisarjat tempaavat mennessään niin lujaa, että jos kohdalle osuu vapaapäivä, nakotan sohvassa kaikki jaksot putkeen. Kuulostaa pahalta, kun pitäisi mieluummin olla vaikka sauvakävelemässä.

Sisäpiirissä on yksi niistä, joita ei millään voinut katsoa satunnaisesti jakso silloin tällöin. Viisi jaksoa oli pakko annostella itselleen kerralla kuin lääke, jotta voisi jotenkin ymmärtää, miten taitavasti ja toisaalta hatarin perustein valkoinen äärioikeisto pystyy horjuttamaan yhteiskuntarauhaa.

Sisäpiirissä on tosipohjainen draama. Siinä palataan Britannian tulehtuneeseen ilmapiiriin Brexitin jälkeen. Sarjassa seurataan toimittaja Matthew Collinsin kampanjaa vihaa vastaan. Collins tiesi, mistä oli kyse, hän oli nuorena kuulunut itsekin muukalaisvihamieliseen järjestöön.

Pääosanäyttelijä Stephen Graham istuu rooliinsa todella uskottavasti. Sarjan kiinnostavuutta lisää tietenkin se, että tapahtumat ovat totta.

Sisäpiirissä Yle Areenassa 20.11.2023 asti.

2

Viime viikkoina on tullut kahlattua samaa aihepiiriä muutenkin. Yle Areenasta löytyy norjalainen dokumentti Miten Philip radikalisoitui (2021). Kolmiosaisessa dokumentissa käydään läpi 21-vuotiaan Philip Manshausin tapausta. Nuorukainen ampui sisarpuolensa ja ajoi sen jälkeen moskeijaan tappaakseen mahdollisimman monta muslimia.

Tragedia tapahtui Norjassa vuonna 2019. Dokumentissa seurataan Manshausin radikalisoitumista ja sitä, miten vaikeaa lähipiirin oli ajoissa puuttua hänen käytökseensä.

Surullisessa mutta tärkeässä dokumentissa riipaisevinta on nähdä, kuinka Manshaus alkoi onnellisen yhteisen lapsuuden jälkeen inhota omaa sisarpuoltaan vain siksi, että sisarpuoli ei ollut ”valkoihoinen norjalainen”.

Miten Philip radikalisoitui Yle Areenassa.

3

Tanskalainen elokuva Oikeuden metsästäjät (2020) sai ensi-iltansa jo vuonna 2021, mutta onnistui silloin lipumaan silmieni ohi. Se tuntuu oudolta, sillä elokuvan tähti Mads Mikkelsen on yksi palanen heikkouksieni ketjussa. Onkohan Mikkelsen ollut huono yhdessäkään elokuvassa? No, ei ole.

Oikeuden metsästäjät on elokuva, joka ei jätä kylmäksi. Vihaan väkivaltaa, ja sitähän tässä elokuvassa on runsaasti. Ohjaaja Anders Thomas Jensen on vain keittänyt siitä sellaisen keiton, että katsoja huomaa kieppuvansa liikuttavassa ihmissuhdedraamassa, jossa on reippaan mustan huumorin värittämää järjetöntä satuilua. Tai jotakin sinne päin.

Oikeuden metsästäjät kertoo, että oikeastaan meillä kaikilla on jonkinasteisia traumoja tai hyvää vauhtia syntymässä niitä. Tämän takia armollisuus itseä ja muita kohtaan ei olisi huono ratkaisu. Väkivalta ei puolestaan ole ratkaisu mihinkään. Se ei toimi edes minkäännäköisenä omankädenoikeutena, varsinkin kun tapetaan erehdyksessä vielä täysin asiaan kuulumattomia ihmisiä niin kuin elokuvassa tehdään.

Loistava hullu elokuva, joka pitää heti katsoa uudestaan.

Lue Kaarina Lehtisalon Kulttuuritoimitukseen elokuvasta kirjoittama arvio täältä.

4

Jos pitäisi valita yksi täydellinen mielenrauhalevy, Carole Kingin Tapestry olisi sellainen. Vuonna 1971 julkaistu levy on täynnä amerikkalaisen popmusiikin helmiä.

Ilmestyessään se nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi noin neljäksi kuukaudeksi. Se pysyi listalla uskomattomat kuusi vuotta. King kirjoitti kaikki levyn kappaleet joko yksin tai yhdessä entisen aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Kingin lauluääni ja kappaleiden lempeä ihmissuhdelyriikka toimivat kuin laastari.

En ole varma, tehdäänkö tällaista popmusiikkia enää ikinä. Hyvä, että kuitenkin tehtiin yli 50 vuotta sitten.

5

Vaikka sosiaalisen median joukkosuru rip-kommentteineen tuntuu välillä teennäiseltä, tuntuu joidenkin julkisuudenhenkilöiden yllättävä ja ennenaikainen kuolema toisinaan todella pahalta ja käsittämättömältä. Ja hirveän väärältä, kun ihminen kuolee siksi, ettei ole saanut oikeaa ja riittävää apua.

Edesmenneen kirjailijan Miki Liukkosen ystävä, sarjakuvapiirtäjä Ville Ranta on kertonut julkisuudessa järkytyksestään hyvin avoimesti ja ottanut sen myös osaksi omaa blogiaan. Ranta julkaisi hiljattain sarjakuvan, jossa käsittelee viimekeväistä kohtaamistaan Liukkosen kanssa.

Sarjakuva taitaa tiivistää kaiken vakavien mielenterveysongelmien hoidosta Suomessa tällä hetkellä.

Maailmassa, jossa politiikka näyttää kadottaneen voimansa korjata yhteiskunnallisia epäkohtia, monella taiteilijalla olisi varmasti kykyjä puhua yhä suoremmin ja yhä kovempaa. Sitä rohkeutta kaivattaisiin juuri nyt, kun korjattavaa on paljon. Ville Ranta on ollut urallaan yksi heistä, joiden ääni kuuluu. Toivottavasti se kuuluu myös nyt ja aiheuttaa jotakin parempaa kuin poliitikkojen iänikuiset löpinät.

Heli Mustonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua