Muutama pala saippuaa, palasaippuaa. Kuvat: Katja Hynninen

1

Puutarhanhoito on yksi parhaista keinoista huolehtia hyvinvoinnistaan. Auringonvalo, fyysinen työ ja käsillä askarointi lisäävät mielihyvähormonien tuotantoa. Samoin tekee myös mullasta sieraimiin pöllähtävä bakteeri, Mycobakterium vaccae. Näiden kaikkien yhteisvaikutuksesta oman elämänsä puutarhuri kohoaa suorastaan euforisiin tunnelmiin painellessaan taimia multaan, taivutellessaan versoja tukikeppien ympärille ja nyppiessään rikkaruohoja – sadonkorjuusta ja kukkaloistosta puhumattakaan!

Olen juuri muuttanut vuokralle asuntoon, jossa minulla on pikkuruinen piha ja siellä juuria ja mukuloita odottava kukkapenkki. Varsinainen puuhamaa on kuitenkin Tahmelan viljelypalsta, jonne olen istuttanut avomaan kurkkuja, pinaattia, retiisejä ja kehäkukkia. Tampereen kaupungin omistamat ja 4H-yhdistyksen ylläpitämät viljelypalstat ovat kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä pientä vuosimaksua vastaan. Palstat ovat suosittuja, joten maatilkkua joutuu yleensä jonottamaan muutaman vuoden.

Kasvimaasta pöllähtää euforiaa.

2

Matonpesu, tuo raskas, mutta rakas kotityö. Ennen kahden vuoden takaista Pispalaan muuttoa asuin vuosia kerrostalossa, jolloin hoidin mattopyykin taloyhtiön pesutuvassa. Kaakelilattialla jynssäsin niin räsymatot kuin itämaisen villamatonkin. Nyt olen aikeissa pakata räsymatot polkupyörän tarakalle ja suunnata yleiselle pesupaikalle. Mukaan otan perinteiset välineet, juuriharjan ja mäntysuopaa. Lämpimänä ja tuulisena päivänä matot kuivuvat muutamassa tunnissa. Tässä välissä on hyvä hetki syödä eväitä ja pulahtaa uimaan. Itämaisen maton pesu hoituu tällä kertaa pesulassa. Odotan jo raikasta tuoksua, joka tulvahtaa kotiin puhtaiden mattojen myötä!

3

Kylpyhuoneeseeni on kevään aikana ilmestynyt joukko erimuotoisia ja -värisiä saippuoita. Innostukseni luonnonkosmetiikkaa kohtaan on johtanut siihen, että olemme äitini kanssa alkaneet valmistaa palasaippuaa. Tähän mennessä olemme testanneet sekä valmiita reseptejä että kehittäneet omia. Ehdottomia suosikkeja ovat olleet nokkossaippua, kaurasaippua ja suolasaippua. Kaikki saippuamme ovat vegaanisia, eli niissä ei ole käytetty eläinperäisiä raaka-aineita.

Saippuanteko on yllättävän helppoa. Perussaippuaan tarvitaan vain rasvaa (esim. kasviöljyjä), vettä ja natriumhydroksidia eli lipeää. Lipeän käsittelyssä on oltava varovainen, sillä kyseessä on vahva ja syövyttävä emäs. Reseptin mukaiset ainekset punnitaan, rasva kuumennetaan ja lipeä sekoitetaan veteen tai muuhun nesteeseen. Rasva ja lipeäseos jäähdytetään 40–50-asteiseksi, sekoitetaan kiisseliksi ja lisätään mahdolliset höysteet. Massa kaadetaan muotteihin, joissa sen annetaan jässähtää noin vuorokausi ennen irrottamista. Onnistuneen saippuoitumisprosessin ja vähintään kuukauden kypsyttämisen myötä rasvat ja lipeä muuttuvat saippuaksi, jota voi käyttää ihon ja hiusten pesuun.

Saippuanteossa pääsee alkuun esimerkiksi Saara Kuhan Saippuakirjan ohjeilla. Kaltaisiaan ”saippuoosin” uhreja voi kohdata Facebookin vertaisryhmissä.

4

Autiotalot ja muut hylätyt rakennukset ovat rappioromantiikkaa rakastavan lähimatkailijan loputon kiinnostuksen kohde. Yleensä ei tarvitse mennä kovinkaan kauas, kun on jo jännittävän elämyksen äärellä. Omia viime aikojen matkakohteitani ovat olleet 1930-luvulla rakennetun roomalaistyylisen kylpylän rauniot Tampereen Epilässä sekä uuden kotini liepeillä sijaitseva rapistunut puutalo villiintyneine puutarhoineen.

Urbaanin löytöretkeilyn perussääntönä on kohteen ja sen omistavan tahon sekä muiden kävijöiden kunnioittaminen. Paikka tulee jättää samaan tilaan, jossa se on ollut sinne tultaessa. Mitään ei saa ottaa mukaan eikä tuhota. Muistona käynnistä voi olla vaikkapa valokuva tai videonpätkä.

Löytöretkeilyn harrastajat ovat yleensä tarkkoja siitä, että kohteista ei julkaista liian tarkkaa tietoa kuten osoitetta. Näin suojataan rakennuksia ja niiden ympäristöä vandalismilta ja muulta vahingolliselta toiminnalta. Myös omasta turvallisuudesta huolehtiminen on tärkeää, eli kannattaa vierailla kohteissa valoisaan aikaan ja katsoa tarkasti mihin astuu. Toki illan ja yön pimeydessä on oma tunnelmansa…

Autiotalo, jossain.

5

En ole romaaneja ahmiva lukutoukka, mutta kirjasto on ollut minulle aina tärkeä ajanviettopaikka. Koronakevään aikana kirjaston merkitys elämässäni on korostunut entisestään, tai paremminkin sen merkityksen on huomannut, kun kirjastot ovat olleet pitkään suljettuna. Suomalaisesta kirjastolaitoksesta tekee erityisen hienon ja arvokkaan se, että kirjastot ovat maksuttomia kaiken kansan olohuoneita. Kirjastoon on tervetullut ihan jokainen elämäntilanteeseen ja statukseen katsomatta.

Aiemmin kulutin viikoittain aikaa lehtienlukusalissa. Nykyään hoidan kirjaston tietokoneella suurimman osan kirjoitustöistä ja muista työhöni liittyvistä paperihommista. Vaikka kirjastossa käy nykyään melkoinen vilske eikä entisaikojen hiljaisuudesta ole tietoakaan, pystyn kirjoittamaan siellä paremmin kuin työhuoneellani. Ja mikä parasta, tulostimessa on aina mustetta ja paperia! Tulostamisen lisäksi käytän kirjastokorttia lähinnä runo- ja tietokirjojen lainaamiseen. Haaveilen ajasta, jolloin voisin tarttua kultakauden kuvataiteilijoiden elämäkertoihin.

Katja Hynninen, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua