Jumalat Kansallisteatterissa. Kuva: Saara Autere

1

Jussi Moilan kirjoittama ja Juhana von Baghin ohjaama Jumalat Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä on jakanut mielipiteet kriitikkojen keskuudessa, ja ainakin 14. maaliskuuta kuulemien väliaikakeskustelujen perusteella myös yleisön keskuudessa.

Moilan luen ystäväksi, joten olen jäävi tekemään näytelmästä varsinaista kritiikkiä. Sen verran silti sanon, että esitys on visuaalisesti upea, pidin koreografioista ja arvostan sitä, että sovinnaisuuteen ei liikaa pyritä. Siinä mielessä ammennetaan antiikin komediaperinteestä, jossa mentiin navan alle ja muihin säädyttömyyksiin aivan siekailematta.

Tarina on myös tiukasti ajassa kiinni. Ehkä tiukemmin kuin tekijät olisivat osanneet ennakoidakaan. Eurooppalaiseen identiteettiin pureutuva näytelmä on tällä hetkellä aivan poikkeuksellisen ajankohtainen.

Lue Maija Kääntän arvio Jumalat-näytelmästä täältä.

2

Tällä hetkellä ajatus Euroopasta on taas elähdyttävä. Ensin Eurooppa oli ajatus konservatiivisesta, autoritaarisesta jämähtäneisyydestä. Nämä ajatukset revittiin perusteellisesti silpuksi kahdessa hirvittävässä maailmansodassa, joiden jälkeen syntyi Euroopan unioni, joka toki oli kauppaliitto, mutta samalla myös oikeasti rauhanprojekti. Nyt sitten näyttää siltä, että Eurooppa jää lähes maailman ainoaksi kolkaksi, joka edelleen pitää demokratian ja oikeusvaltion lippua korkealla.

Eurooppa on sirpaleinen, rikkonainen ja erimielinen. Se ei ole aina kovin tehokas, joustava eikä ketterä. Euroopalla on myös oma raskas kolonialistisen historian taakkansa, joka haittaa suhteita globaaliin etelään. Mutta tätä nykyä ajatus Euroopasta on elänyt taas sellaiseksi, että se on melko kaunis. Ihanteena se on verrattain kelvollinen.

3

Joensuulainen Kirjokansi julkaisi hiljattain erikoislaatuisen pastissin Nikolai Gogolin teoksesta Nenä (1836). Pseudonyymin ”Nikolai Gogo” nimiin laitettu kirja Muna (2025) ei ole erityisen nokkela tai kiinnostava versiointi Nenästä. On vähän väsynyttä, että kadonneen nenän tilalle tulee tässä versiossa kadonnut sukuelin. Mikäpä muukaan. Siinä missä kadonnut nenä on ihastuttavan absurdi tarinallinen elementti, on munan katoaminen lähinnä laiska yritys provokaatioksi.

Selkein irtiotto alkuperäisteoksesta on lopun mediakriittinen lausahdus, jossa kritisoidaan klikkijournalismia. Ei sekään erityisen oivaltavaa.

Munan kirjoittaja on toki alkuteokseen erinomaisesti perehtynyt ja seurailee sitä taidokkaasti. Kirjoittajana hän on selvästi osaava, kuka onkaan. Jos en ehkä ymmärräkään, miksi Muna oli julkaistava, oli siitä kuitenkin se hyöty, että sen inspiroimana luin uudestaan Nenän. Ja Nenä on loistava, absurdista ammentava satiiri, joka jättää mahdollisuuksia monenlaisille tavoille lukea sitä.

Kuva: Kirjokansi

4

Hiljattain nappasin asemalta junamatkalle lukemiseksi päivän Hufvudstadsbladetin ja totesin, että se on edelleen laatulehti. Joskus aikoinaan tilasin HBL:n visuaalisesti mahtavaa ja muutenkin kiinnostavaa Volt-liitettä (sen pystyi tilaamaan erikseen) ja petyin katkerasti kun se lakkautettiin. Aina välillä olen tilannut itse lehteäkin pätkittäin ja aina tykännyt.

Lehti on tasaisen laadukas ja kiinnostava jopa täällä aivan eri puolella maata asuvalle. Jahka rikastun, teen kestotilauksen!

5

Hiljattain neljä polvijärveläistä Martta-yhdistystä lahjoitti kasan villasukkia, pyllynalusia ja lapasia kunnan päiväkoteihin. Lankafirma Novita lahjoitti Martoille kilokaupalla lankaa ja tällä tavoin siitä jalostettiin yhteistä hyvää.

On tavallaan pieni asia, että pienen kunnan pienille neulotaan sukat. Samalla se on oikeasti iso asia. Se kertoo siitä, että yhteisö edelleen toimii, välittämistä on omaa nenänpäätäkin pidemmälle ja talkoohenki elää. Kaikesta suurmiespuheesta huolimatta selviytymisemme on lopulta kautta historian ollut kiinni siitä, kuinka hyvin toimimme yhdessä. Tämä on sitä.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua