Kuva: Anne Välinoro

1

Käväisin viikko sitten Musiikkitalossa, jonne on helppo mennä kahdesta suunnasta, Oodin ohi pääovista tai sitten Mannerheimintien puolelta sivuovista. Jälkimmäisen kautta pääsee heti nuotti- ja levykauppaan.

Mikä ilo! Koska talossa toimii myös Sibelius Akatemian yksikköjä, nuoteissa on valinnanvaraa eri lailla kuin tavallisessa musiikkikaupassa, jos niitä vielä jossakin on.

Mukaan tarttui kokoelma barokkimusiikkia sopraanonokkahuilulle ja pianolle. Tuhti vihko sisälsi myös äänilevyn, jonka avulla voi säestää itseään.

Panen silti pojan harjoittelemaan, kun äiti rääkkää eristyksissä Adleriaan.

Vasta nyt tulee joulu!

2

Musiikkioppilaitosten oppilasmatineat ovat paras keino oppia tulkintaa.

Kun oppilas on alussa, tulkintaa ei ole. Kappale saatetaan loppuun kuin trapetsilla. Minä osaan!

Lapsen ja vanhempien riemu on yhtä suuri, nyt treenaamaan muotoa!

Pirkanmaan musiikkiopistolla Heikki Mäntylän piano-oppilaat osoittivat nuorimmasta vanhimpaan esimerkillistä keskittymistä. Se on jo puoli esitystä.

Mikä muu harrastus vaatii nuorelta samalla lailla täyttä läsnäoloa ja teknistä osaamista? Herpaantumisenhan kuulee heti.

Sibelius Akatemian oppilasmatineassa nuorten taidot ovat jo ammattilaistasoa. Nythän aletaan kisata koesoitoista.

Maanantain puolenpäivän matineassa oli jo muotokin löytynyt useimmilla solisteista.

Tekniset taidot ovat tällä tasolla jo kaikilla huimat, mutta ankara keskittyminen ja itsensä täydesti likoon laittaminen erottaa parhaat hyvistä.

Ennustan, että heitä kuullaan tulevaisuudessa usein: sellisti Siiri Nieminen ja pianisti Riikka Lumiaho.

3

Hannu Luntiala on Väestörekisterikeskuksen entinen ylijohtaja ja kirjailija, joka on myös saksofonisti Juhani Aaltosen elämäkerran tekijä.

Luntiala on nyt tarttunut parhaiten tuntemaansa alueeseen, ihmisten henkilötietojen hallinnointiin ja alalla työskentelevään Haadekseen.

Älkää luulkokaan, että nyt oltaisiin mitenkään virallisia.

No, ehkä yhtä virallisia kuin Franz Kafka Oikeusjutussa, Linnassa ja Muodonmuutoksessa.

Lause on täsmällinen, mutta tunnelmaltaan hervoton.

Raamatun kieli on kiehtonut Luntialaa ilmeisesti pitkään ja onhan Rekisteri, Luetteloiden talon ylin johtosääntö, vähän samaa kuin Raamatun totuus.

Rekisterissä (Aviador 2021) pyhän kirjan sanontatapaa venytellään ja tuuletetaan niin hersyvästi, ettei paremmasta väliä. Jos tarina pitempää penistä haikailevan rekisteripomon ja sukupuolenvaihdokseen odottavan Karman osalta on vähintään kryptinen, lauseet ovat niin hauskoja, samalla alhaisia ja ylhäisiä, etten muista vähään aikaan törmänneeni vastaavaan. Aito satiiri taitaa näyttää tältä.

Lopulta tarinassa kyse on ihmisen itsemääräämisoikeudesta.

Onko sitä, kun olet enää pelkkä sarja numeroita ja kirjaimia ja hakukone heittää eteesi asioita, joita vasta mietit?

4

Lotta ja Pappa ovat viihdyttäneet nettiselaajia jo parisen vuotta.

Kun Lotta-Sofia Saahko päätti palata ukkinsa luo Lontoon teatteriopinnoistaan korona-ajaksi, alkoi syntyä. Musiikkia, muisteloita, yhteisiä hetkiä jaettavaksi koko kansalle.

Lotta on varsin älykäs nuori nainen ja erinomainen kirjoittaja. Hän kertoo uudessa teoksessaan Kahvia ja karjalanpiirakoita (Tammi, 2021) kuuden yli yhdeksänkymppisen evakkonaisen tarinan ja samalla omansa.

Pääpaino on lapsuus- ja nuoruusvuosissa. Miten nämä ihmiset selvisivät jatkuvista muutoista, kodin- ja paikanvaihdoksista, tylystä kohtelusta pakkosijoitettuina, mistä löysivät elämänvoiman ja ilon?

Lotta Saahko on itse elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa myös eräänlaisena evakkona. Isän työ vei perhettä maasta toiseen ja identiteetti oli kriisissä.

Kun hän vihdoin tunnusti haluavansa luovalle alalle, velvollisuudentunnosta tehdyn maisterintutkinnon jälkeen, elämä eheytyi.

Kahvia ja karjalanpiirakoita (Tammi 2021) on hurja kokoelma erilaisten evakkonaisten muistoja nyt vielä, kun ne pystytään tallentamaan.

Mukana on etunimellään vaikkapa Eeva, jonka tie vei sotalapsena Ruotsiin. Kohtelu lastenkodissa oli sadistista, mieleen johtajattaresta tulee lähinnä madame Trunchbull Matildassa. Lapset eivät saa leluja ja ainut tehtävä on olla kunnolla.

Kun Eeva pääsee Suomeen, elämä on muuttunut, Karjala menetetty ja isällä uusi perhe äidin kuoleman jälkeen.

Eipäs ollut terapeutteja ja kriisityöntekijöitä nuorta auttamaan. Eeva löysi pakoväylän ja ystäviä kouluttautumalla ja laulusta.

Viipurissa syntyneen Hilkka Kinnusen, operettimaestron, tarina on myös päätynyt kirjaan. Se on täysin omansa.

Vanhempien kannustus ja bisneksillä hankittu varakkuus vei Kinnusen oman teatteribisneksen pitkälle, jopa Yhdysvaltoihin.

5

Ja miten karjalanpiirakoita tehdään? En puhu nyt riisipiirakoista, vaan oikeista karjalanpiirakoista. Evakoiden lapsena ilahdun aina uusista perinneleivontaoppaista. Kun leivot, aina löytyy ystäviä…

Nyt asialla on Pirkko Sallinen-Gimpl ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Suuressa karjalaisessa piirakkakirjassa (2021) on kaikki: piirakat, vatruskat, kokkoset, kukkoset, pyöröset, sultsinat, keitinpiirakat, rönttöset, suomalaiset marjapiirakat ja rahkapiirakat.

Ohjeet ovat erittäin selkeitä, valokuvat vanhoilta ajoilta täydentävät leipojan tunnelmaa ja monet ohjeet ovat täysvegaaneja.

Piirakoihin saa upotettua myös joululaatikoiden jämät ja muussit.

Eikä Karjalassa lapsi ennen tiennyt että oli lauantai, jollei äiti leiponut karjalanpiirakoita.

Iisalmessa Evakkonaisten yhdistys on muuten leiponut paikallisen Pyhän Eliaan kirkon upeat seinämaalaukset. He palkkasivat myymillään piirakoilla kahden vuoden työhön kaksi venäläistä maalaria.

Mitä Leonardo mesenaatteineen edellä, sitä karjalaisnaiset perässä.

Karjalaisessa kulttuurissa ruoka ja leivonnaiset ovat erottamaton osa perinnekulttuuria.

Kävijää ei jätetä kouffitta ja piiruatta.

Vävy kois, seinät vois!

Katso tästä, miten vatruskat täytetään ja yhdistetään.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua