Parasta juuri nyt (19.11.2020): Baklavat, venäläiset haamujengit, Amurin K-kauppa, Touch and Go, The Caretaker

19.11.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Leyland James Kirby alias The Caretaker.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pekka Ohtokangas on nautiskellut turkkilaisia leivottuja herkkuja, pelotellut itseään kummitusvideoilla ja kuunnellut erikoista musiikkia.

1

Kaikessa hiljaisuudessa Tampereen Näsilinnankadulle oli ilmestynyt baklava-puoti Just Sweet. Helsingissä leivottuja ihanan syntisiä turkkilaisia herkkuja oli tiskimetreittäin. Baklavan syöminen on parasta, mitä ihminen voi tehdä housut jalassa. Tai ilman.

2

Kun ulkona on synkkää ja ikävää voi aina lohduttautua ajatuksella, ettei ainakaan ole venäläinen haamu.

Venäläiset YouTube-haamunmetsästäjät Dark Ghost Paranormal ja Tim Morozov viettävät päivänsä romahtaneissa hökkeleissä, joista jokainen on rakennettu vähintäänkin joukkohaudan päälle. Jokaisessa hökkelissä ja natsipalatsissa myös kummittelee aivan saatanasti, joten jännitystä riittää. Annan tietenkin ironisen kuvan katseluharrastuksestani, mutta uskokaa pois, rystyset valkoisina minä näitä videoita katselen.

Amerikkalaisista haamujengeistä poiketen venäläisillä on rautaiset hermot, eikä heitä kovin hätkäytä vaikka poltergeist heittää kohti veitsellä.

3

Tampereen Amurin K-kauppa meni syksyksi remonttiin, ja nyt se on taas auki ja ihmiset juhlivat. Kauppa on entistä viihtyisämpi ja siistimpi. Miinuksena edessä perseilevät ihmiset tukkivat kauppaan pääsyn onnistuneesti kahdella rintamalla hyvin helposti. Eli pullonkaulaa löytyy, mutta minkäs teet.

4

Yhdysvaltalainen noise rock -levymerkki Touch and Go tökkäsi miltei koko diskografiansa Bandcampiin ihmisten saataville. Sieltä löytyy niin Slintin Spiderland kuin The Jesus Lizardin Goat (joka todella on greatest of all time). Diskografiaa läpi kahlatessa meneekin loppuvuosi ja halu elää. Hyvällä tavalla.

5

Brittiläinen Leyland James Kirby on tehnyt musiikkia The Caretaker -nimen suojissa. Taiteilijan epätodennäköiseksi hitiksi on noussut tänä vuonna Everywhere at the End of Time -niminen levy. Levy on komeillut jo hyvän tovin Bandcampin myydyimpien levyjen listalla ja YouTubessa levyllä on yli viisi miljoonaa katselua.

Epätodennäköisen hitin tästä tekee levyn teema ja sen kesto. Everywhere at the End of Time on nimittäin yli kuusi ja puolituntinen kokonaisuus, joka käsittelee dementian kuutta vaihetta ja pyrkii ilmentämään muistin rapistumisen musiikin keinoin.

Valehtelisin jos väittäisin kuunnelleeni koko levyn, mutta tällainen saavutus on hatun ja nettinoston arvoinen asia.

Toki internet on internet ja levystä liikkuvan huhun mukaan levy aiheuttaa dementiaa.

Pekka Ohtokangas

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.