Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurila on pohtinut ”Alma-ongelmaa” ja haaveillut lorukirjan kirjoittamisesta.

1

Olen kesän ratoksi lueskellut hissukseen Alex Rossin kirjaa The Rest Is Noise – Listening to the Twentieth Century, joka nimensä mukaisesti käy läpi 1900-luvun länsimaisen taidemusiikin historiaa.

Kirjan sivujuonteena olen lueskellut lisää artikkeleita Alma Mahlerista (1879–1964), sinfonikko Gustav Mahlerin puolisosta, joka oli säveltäjä itsekin. Viime vuonnahan Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla esitettiin molempien Mahlereiden musiikkia ja Helsingin Sanomat kirjoitti kiinnostavan artikkelin Alman elämästä taiteilijamiesten varjossa. Kyseinen artikkeli jäi kummittelemaan mieleeni ja nyt tavattuani Alman uudelleen Rossin kirjan lehdillä kävin lukemaan lisää hänen vaiheistaan.

Alma Mahler lopetti säveltämisen jo 21-vuotiaana miehensä vaatimuksesta, mutta hänen 1800-luvun lopulla säveltämänsä laulut ovat mielestäni erinomaisia ja olen kuunnellut niitä paljon etenkin aamuisin. Gustav Mahler kuoli Alman ollessa kolmekymppinen ja sen jälkeen hän ehti olla naimisissa vielä Bauhaus-ryhmän johtajan Walter Gropiuksen ja kirjailija Franz Werfelin kanssa. Alban Berg omisti hänelle viulukonserton ja Oskar Kokoschka maalasi hänestä tauluja. Kokoschka itse asiassa sekosi niin rajusti Alma Mahlerin jätettyä hänet, että hän lähti ensin sotimaan ensimmäiseen maailmansotaan. Kokoschka haavoittui sodassa ja kotiin palattuaan hän teetti elävän kokoisen näköisnuken Almasta ja ajeli sen kanssa hevosvaunuissa.

Vanhoilla päivillään Alma Mahler muutti Yhdysvaltoihin ja toimi eräänlaisena kulttuurisena ikonina siellä innoittaen muun muassa Leonard Bernsteinia. Kaikin puolin jännittävä henkilö, jolla on jopa oma ongelmansa. Musiikintutkijat nimittäin törmäävät 1900-luvun alun musiikkia tutkiessaan ”Alma-ongelmaan”. Mahler nimittäin poltti kirjeenvaihtonsa ja kirjoitti kaksikin elämäkertaa, joissa hän kaiketi muunteli tapahtumia itselleen edullisiksi. Tällainen keppostelu miellyttää minua suuresti, ja siitä pääsemmekin seuraavaan parhauteen juuri nyt.

2

Martin Scorsesen ohjaama ”dokkari” Rolling Thunder Revue: A Bob Dylan Story lävähti Netflixiin sopivasti markkinoimaan Dylanin kesän kiertuetta. Parasta dokumentissa on tietysti, että arviolta 40 prosenttia siinä kerrotuista asioista on täyttä puutaheinää ja puolet haastatelluista kertovat ihanasti käsikirjoitettua soopaa. Tämä ”Alma-ongelmahan” on tuttu monista muistakin Dylan-projekteista.

Muistan lukeneeni Dylanin kirjan Muistelmat, osa 1 aika pian sen ilmestymisen jälkeen. Dylan hyppeli aiheesta toiseen täysin sujuvalla tajunnanvirralla, ja myöhemmin kävikin ilmi, että kirja on suurelta osin fiktiota. Monia Dylanin mainitsemia paikkoja ei esimerkiksi ole olemassa ja Dylanin liikkeitä pakkomielteisesti seuraavat kirjoittajat ovat todenneet, ettei kirjan aikajana pysy kasassa sitten millään. Juuri näin kuuluukin toimia!

Toinen ihana muistelmakirjoittaja on mielestäni Neil Young, jonka Waging Heavy Peace on kirjoitettu parissa viikossa turhia editoimatta.

3

Olen aina tykännyt riimitellä ja loruilla. Tätä puolta itsestäni olen päässytkin hienosti toteuttamaan lastenyhtyeeni Höpinätötterön kanssa. Pitkään olen haaveillut myös lorukirjan kirjoittamisesta.

Osittain tätä unelmaa pidän käynnissä osallistumalla 21.7. Mielikin puistossa alkavaan Puistorunoja-tapahtumaan. Annoin tämän hauskan tapahtuman käyttöön muutamia tekstejäni. Lisäksi siellä on monien muidenkin hauskoja lapsille suunnattuja tekstejä.

Kieli ja sillä leikkiminen on parasta arjen taikaa, ja on mahtavaa, että ystäväni Anri keksi tällaisen projektin toteuttaa!

4

Pari viikkoa sitten Telakalla järjestettiin Savulohirock-tapahtuma neljännentoista kerran. Siellä esiintyi joensuulaislähtöinen Joku Iiris -niminen trubaduuri, jonka musiikki pyyhkäisi minulta jalat alta.

Joku Iiriksen laulut hurmaavat välittömällä totuudellisuudellaan ja viiltävällä tarkkanäköisyydellään. Ne ovat näennäisen yksinkertaisia kitara ja nainen -teoksia, ja Iiriksen vibrato muistuttaa hieman Devendra Banhartista.

Sain kuulla, että hänellä on levykin suunnitteilla, ja olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi kuunnella Joku Iiriksen musiikkia.

5

Tässä kohtaa vedän räikeästi kotiin päin, sillä olen mukana järjestämässä viikonlopun Uusi Tampere -festivaalia, mistä olen erittäin iloinen ja ylpeä. Perjantai myytiinkin jo loppuun.

Viikonlopun aikana Hiedanrannassa esiintyvät muun muassa Olavi Uusivirta, Maustetytöt, Pää Kii, Iisa, Ruusut, Aavikko, Risto, Vasas Flora & Fauna ja moni moni muu. Koko tapahtuman aloittaa minun dj-settini perjantaina kello 17.

Janne Laurila