Adam Driver on Paterson Patersonissa. Kuva: Finnkino

1

Todellinen helmi löytyi Yle Teeman tarjonnasta pari päivää sitten, kun iltaelokuvana esitettiin Jim Jarmuschin Paterson (2016). Ohiossa syntynyt Jarmusch haaveili itse nuorena tulevansa runoilijaksi. Hän muutti Pariisiin, mutta vajosikin elokuva-arkistojen lumoihin, palasi Amerikkaan ja onnistui pääsemään itsensä Nicholas Rayn oppilaaksi.

Tätä taustaa vasten Paterson näyttäytyy osin autobiografisena elokuvana, Jarmuschista kehkeytyi pienibudjettisten vaihtoehtoelokuvien ohjaaja. Hänen ensimmäinen menestysleffansa Muukalaisten paratiisi kertoo unkarilaisista Amerikkaan muuttajista 1984. Se on kolkolla tavalla kaunis, ja palkittiinkin Cannesissa.

Paterson on sympaattinen, rytmikäs, inhimillinen, aika lailla kaurismäkeläinen elokuva kertoessaan runoja kirjoittavasta linja-autokuskista ja hänen ympäristöstään. Mies on sivullisuudestaan huolimatta yhteisöllisyyden perikuva. Hänen egonsa on miltei olematon, ja kauniissa lopussa hän muistaa isoisänsä kysymyksen runossa: Olisinko mieluummin kala?

Totta tosiaan, Paterson Patersonissa on kuin kala vedessä. Hänen nimensäkin on sama kuin kotikaupungin.

Paterson katsottavissa Yle Areenassa 28.5.2020 asti.

2

Uusintana TV2:n ohjelmistossa on tänä keväänä saanut katsoa 1990-luvulla alkanutta Kuusniemi-sarjaa. Sen neljä kuuden jakson mittaista sarjaa ovat maalaiskomedioita, jotka sijoittuvat kuvitteelliseen Kuusniemen kuntaan.

Ensimmäinen sarja Vain muutaman huijarin tähden on älyttömän hyvä, mutta eivät muutkaan sarjat: Peräkammarin pojat, Mooseksen perintö sekä Turvetta ja timantteja tyylilajistaan mihinkään lipsu.

Sarjojen takana on parivaljakko ohjaaja Jukka Mäkinen ja käsikirjoittaja Heikki Luoma. Yhteistyö on varmasti ollut saumatonta ja hauskaa, kun on kehitelty kokonainen kunta historioineen, maisemineen, henkilöineen.

Kuvauksissa ilonpitoon ovat liittyneet näyttelijät. Kokoon on saatukin melkoinen galleria ihmisluonteita laidasta laitaan.

Mäkinen ja Luoma pistävät vanhan maalaiskomedian aivan överiksi korostamalla jokaisen henkilön yksilöllisiä ominaisuuksia. Mallia on varmaan haettu jostain Matti Kassilan Hilmanpäivistä, joka on aliarvostettu suomalaisen elokuvakomedian huippu vuodelta 1955. Kassila kehitti tässä elokuvassa tyylilajin, jota jalosti sittemmin Palmu-sarjaan jännärikomediaksi.

Kuusniemi-sarjan henkilökirjo on monella tavalla hyperbolisesti herkullinen ja näyttelijät ottavat hahmoistaan kaiken irti. Kuvauspaikoilla on varmaan ollut, paitsi kassilamaista luovuutta, myös Howard Hawksille ja Raoul Walshille tunnusomaista näyttelijöiden inspiroittamista.

Henkilöt vakavasta papista mykkäfilmimäistä slapstick-näyttelemistä vetävään kanttoriin muodostavat jopa läpileikkauksen elokuvatyylien historiaan. Tämä näkyy tarkoituksellisen useasti kehitellyissä papin ja kanttorin keskusteluissa, joissa tyyni ja hillitön kohtaavat kuin raja- ja ääripintoja ärsyttäen.

Matti Tuomisen esittämä perushuijari Urmas Hakkarainen, huoltamonpitäjä P.A. Turpeinen (Risto Salmi), tämän ex-vaimo Viola (Tuija Vuolle), nuori pastori Pohto (Jarkko Tiainen), uusi kulttuurisihteeri (Miia Knuutila), kanttori Piiparinen (Tom Lindholm), kunnanjohtaja Ahti Kiiski (Jukka Pitkänen) – kaikki henkilöt onnistuvat loistavasti, koska kuvaus on rakennettu niin, että tyypin tunnistaa jo ensimmäisistä repliikeistä. Entäs sitten Kylmälehto – kuka sitä näyttelikään! ”Exit!”

Jukka Mäkinen ja Heikki Luoma ovat tehneet jatkossakin hyviä sarjoja, kuten Pirunpelto, mutta kyllä Kuusniemi-sarjat ovat tutkaparin omintakeisinta antia.

Kuusniemi katsottavissa Yle Areenassa.

3

Seppo Järvinen on kirjoittanut pitkän taipaleen suomalaista lyriikkaa ja proosarunoa. Viimeisin teos Yhden ainoan elämän olit kanssani (Palladium Kirjat, 2019) on suoraa tilitystä vaimon kuolemasta ja leskeksi joutumisesta. Kirjailija nimittää teostaan surukirjaksi.

Esipuheessa hän kirjoittaa lujia sanoja: ”Kuolema satuttaa, mutta myös armahtaa. Suru ei ole kenenkään yksinoikeus. Suru riisuu ihmisen. Suru ei herätä sääliä. Se herättää ihmisyyden. Maailma on täynnä hylättyjä hautoja.”

Itse runot ovat äärimmäisen suoraa ja kaunista puhetta. Ne tulevat kuin toisesta maailmasta, tai keskustelevat toisen maailman kanssa. Kuvat kaikuvat niin tosina, että selkäpiitä karmii, mutta hellästi.

Puhe kuolleelle linnulle: ”Ei tullut kesä sinulle. Et laula ylistystä elämälle. Tulit liian aikaisin, ystäväni.”

Muistojen antamatta rauhaa runoilija hakee hiljaisuutta, löytää yksinäisyyden, joka on kuin ”merimetsojen kaluama kalliosaari”.

Surija näkee kaipaustaan kaikkialla: Simbergin Haavoitetun enkelin kantajien katseista, kuolleista linnuista, tyhjästä keittiöstä, valokuvista, tyhjästä veneestä ja ”kuusta mustetaivaalla”.

Vääjäämätön hyväksyntä kohoaa silmiin:

”Taivaalla syyspääskyjen mustat ristit.
Jumalan sulkakynän tulkitsemattomat vedot.”

Kaunis surukirja.

4

Kulttuuritoimittaja Markus Määttänen kirjoitti Aamulehteen 28.4.2020 kolumnin, jonka otin talteen. Nyt kommentoin sitä.

Kolumnin otsikko on Kvanttitietokone auttaisi koronan kukistamisessa. Määttänen aloittaa kuvaamalla Alex Garlandin scifi-sarjaa Devs (HBO). Sarjan päähenkilö, teknologiamiljardööri Forest on rakentanut kvanttitietokoneen, joka pystyy pyörittämään hirmuisen määrän kubitteja ja kvanttibittejä. Forest on varma, että maailmankaikkeus on deterministinen ja että kaikki tapahtuu luonnonlakien kaltaisten, vääjäämättömästi toteutuvien tapahtumien alaisuudessa. Mihinkään muuhun johtopäätökseen tämän logiikan mukaisesti ei voi tulla kuin että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa.

Kolumnin loppuosa on mielenkiintoinen, sillä Määttänen ryhtyy pohtimaan, voisiko luonnonlakeja hyvin pitkälle käsittelevästä koneesta olla apua koronaviruksen pysäyttämisessä. Hän aprikoi, voisiko kvanttilaskentatehoista olla hyötyä päätettäessä, milloin yhteiskuntia kannattaa avata ja sulkea.

Herää mielenkiintoinen ongelma: voiko luonnonlaki kontrolloida itseään? Filosofisesti liikutaan subjektin ja objektin toisistaan erottamisen argumentoinnissa. Länsimaisessa filosofiassa Descartesin dualistisen ajattelumallia noudattaen sitä on pidetty mahdollisena, jopa tieteen perustana. Ajattelu on muka jotain mekaanisen maailman ulkopuolista, vapaata tahtomista.

Buddhalaisuudessa puolestaan nähdään maailma ykseytenä, josta ei voi loikata pois ja käsitellä sitä. ”Olet virrassa, sen osa. Sinua ei virran ulkopuolella ole.”

Kuitenkin voisi argumentoida, että kaikki tapahtuminen, myös tuo lainalaisuuksien käsitteleminenkin, voisi olla lainalaista. Vastaväite, että sen tulos olisi silloin etukäteen varma, on virheellistä logiikkaa. Sillä vaikka epäröinnit ja valinnat olisivat sinänsä ennaltamäärättyjä, me emme voi etukäteen tietää, mitä ne ovat.

Vapaan tahdon ja luonnonlakien ristiriidasta on filosofisesti parhaiten selvinnyt Baruch Spinoza. Hänen ajattelunsa mukaisesti tahto on ymmärrystä. Ihminen käsittää maailmankaikkeuden luonteen sitä selkeämmin, mitä paremmin hän pystyy ymmärtämään luonnonlakien välttämättömyyden. Sitä ennen hän luulee tahtovansa ja valitsevansa. Spinozan mukaan ihminen vapautuu aktiiviseen toimintaan toteuttamaan itseään ymmärtäessään oman luonteenomaisuutensa kokonaisuuden osana.

Markus Määttäsen kolumni avasi tällaisia pohdintoja. Itse en jaksa uskoa kvanttilaskentatehojen riittävyyteen korona-ongelmissa. Jo yksistään virologisiin perusteisiin tutustuminen osoittaa sen järjettömän suuren pieneliömuotojen runsauden, joiden kanssa täällä elämme.

Ehkä olisi vain viisainta pysyä sovussa muitten lajien kanssa. Tuskin maailman, luonnon ja olemassaolon totaalinen hallinta on mahdollista lajille homo sapiens.

5

Koronaviruksen aiheuttamien yhteiskunnallisten ongelmien pohdinnoissa monissa asiantuntijapaneeleissa on yksi keskeisistä, lainsäädäntöön asti päätyneistä uusista termeistä ollut ikäluokka 70 plus. Viruksen todennäköinen vaarallisuus vanhoille kuin nuorille ihmisille on tieteellisesti todistettu. Niinpä rajoituksia ikäihmisten liikkumiselle on tiukemmin tai höllemmin jaettu eri maissa.

Keskusteluja kommentoitaessa on käytetty termiä ikärasismi. Miksi on niputettu kaikki yli 70-vuotiaat joidenkin määräysten tai suositusten alle? Siinäpä eettinen kysymys! Ihmisyksilöiden todennäköisyyksiä saada koronavirus on mahdotonta tutkia, koska yksilölliset erot ovat niin suuria. On siis toimittu poikkeuslain mukaan vastoin perustuslaillisia ihmisoikeuksia, erityisesti tietyn ikäisiä ihmisiä kohtaan.

Miksi ei yksinkertaisesti ohjeisteta erityissairauksista kärsiviä toimimaan tarkan harkinnan mukaan. Miksi pelon sokaisemina luodaan vankiloita ja liikkumiskieltoja?

Enemmän kuin tuo ikärajan vetäminen, vaikka se onkin hyvin ongelmallinen, harmittaa minuakin tuohon ryhmään kuuluvana keskustelun myötä rivien välissä ja päälauseissakin joskus kaikuva ikärasismi.

Otan vain yhden esimerkin. Perjantai-ohjelman juontaja Pekka Vahvanen nimitti yli 70-vuotiaita ”reppanoiksi”. Sana viittaa laajalla haulikonlaukauksella ”ihmisiin, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään”. Ovatko siis yli 70-vuotiaat kyvyttömiä tässä suhteessa?

Juontaja itse, keski-ikäinen mies, potee samantapaista harhaa, johon muistan itsekin langenneeni: Pidin nuorena kaikkia yli 50-vuotiaita pystyyn kuolleina. Olin väärässä.

Nyt kun olen kaukana vanhuudessa, voin antaa todistajanlausunnon:

Mikäli ihminen saa elää terveenä, hän oppii kaiken aikaa jotain uutta ja lisää. Vanhenevan ihmisen kohdalla lisääntyy ymmärrys. Muisti usein huononee, varsinkin nimimuisti. Mutta elämän kokonaisuuden ymmärtämisessä, inhimillisyyden tajuamisessa ikäiseni, ja minä muiden joukossa, kehitymme yhä.

Ikäluokkaa 70 miinus eläviä varoitan lempeästi: te ette vielä ole saavuttaneet kypsää ikää, mutta teillä on samanlaiset mahdollisuudet kuin meillä vanhoilla kehittyä ja oppia lisää elämästä.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua