Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on pelannut erilaisia lautapelejä kevyemmästä Combo Colorista raskaampaan Automobileen.
1
Combo Color on tämän joulun hittilautapeli. Se on verkostonrakennuspeli, jossa pelaajat värittävät vuorotellen laudan alueita tussilla, ja pyrkivät sälää poimimalla ja alueita yhdistelemällä keräämään itselleen mahdollisimman muhkean pistepotin. Kaiken lisäksi pelin opettaa kenelle tahansa alle minuutissa.
Hyvin yksinkertaisen idean pohjalta on saatu aikaan nokkela ja sukkela peli, joka tarjoaa haastetta aikuisporukallakin pelatessa. Pelissä on hyvä pitää silmällä mitä muut tekevät ja pyrkiä parhaansa mukaan estämään heitä, mutta liika kaverin muroihin lirutteleminen saattaa mennä omille reisille.
Peli palkittiin Suomen Leluyhdistyksen Vuoden perhepeli -tittelillä vuonna 2019. Paketti sisältää 18 kaksipuolista pelilautaa, jotka on nimetty mm. Donitsi-Festivaaliksi, Neo-Tokioksi ja Pyörivän Pöydän Olympialaisiksi. Lautojen balanssi on hämmentävän hyvä, ja ne käyttäytyvät eri tavoin eri pelaajamäärillä ja strategioilla pelatessa. Ja värittäminenhän on aina lystiä!
2
Kilpa-ajopelien ehdoton klassikko on tietysti Pitchcar. Pelissä neppaillaan kiekon muotoisia autoja radalla, jonka voi rakentaa valmiista ratapalasista mielensä mukaiseksi. Vuosien peliharrastus on opettanut, että lyhyet ja yksinkertaiset radat ovat kaikkein parhaita. Ennen muinoin poistelimme kaiteita ja rakensimme esteitä radalle, onpa varikkosuorakin nähty pariin otteeseen, mutta ne pelit tuppasivat venymään pitkiksi ja raskaiksi. Liian pitkään ja monimutkaiseen rataan kyllästyy, vaikka kisa ei kestäkään kolmea kierrosta enempää. Ajamisessa pitää olla vauhtia!
Sinänsä yksinkertainen peli vaatii teknistä silmää ja taitoa. Moni ei halua pelata Pitchcaria koska saavat siitä sormensa kipeäksi. Se johtuu lyöntivirheestä. Jos neppaa millin-pari edempää tai taaempaa, sormeen ei enää satu. Jos taas lyö liian matalalta, auto lentää ulos radalta. Myös radalla kaikki on kiinni milleistä. Voimalla pääsee kyllä kovaa, mutta ohitukset vaativat usein tarkkaa, suoraa neppausta. Mutta mistä johtuu, että neppailu onnistuu parhaiten parin oluen hönössä?
3
Making Profit on virolaisen Aigar Alaveerin suunnittelema talouspeli. Peli on rankattu BoardGameGeekissä lukemalla 5,6, mikä tarkoittaa peliä, jota kannattaa karttaa. Arvio ei täysin tee oikeutta Making Profitille, sillä jokaisessa pelissä joku purskahtaa nauruun. Peli aivan liian hillitön vakavalla naamalla pelattavaksi!
Pelissä pyöritetään hyvin yksinkertaista tehdasta, joka tuottaa tehdaskortteja sekä rahaa. Sen lisäksi ostetaan omia ja muiden pelaajien osakkeita. Tehtaat kasvavat ja tuottavat voittoa omistajilleen, ja pelin päättyessä lasketaan kuka tienasi eniten rahaa.
Pelin juju on siinä, että osakkeita saa ostaa vuoronsa aikana korkeintaan kaksi, mutta kun omaakin tehdasta pitäisi kehittää siinä samalla.
Making Profit on tietyllä tavalla hölmö peli, ehkä jopa kokonaan rikki. Ainakaan se ei toimi kaikilta osiltaan (toimintojen käyttäminen osakkeiden myymiseen olisi tyhmää), mutta se on kevyt ja nopea talouspeli, joka on helppo opettaa uusille pelaajille. Lisäksi se on niitä harvoja lapsille sopivia talouspelejä, joissa ei heitetä noppaa.
Brass: Birmingham edustaa lautapelien raskaampaa osastoa. Kuvan peli on Ville Heinosen tuunaama ja siis peruspeliä tyylikkäämpi. Kuva: Petri Hänninen
4
Martin Wallacen klassikkopeli Brass vuodelta 2007 sai kaivatun uudelleenpäivityksen Brass: Birmingham vuonna 2018. Periaatteessa kyseessä on sama peli viilatuilla säännöillä, uudella kartalla ja kaljatynnyreillä.
Visuaalisesti peli kiinnostaa erityisesti tamperelaisia, koska peli sijoittuu teollisen vallankumouksen vuosille 1770–1870, ja siinä rakennetaan isoja, punatiilisiä tehtaita, samanlaisia kuin Finlayson ja Vapriikki.
Pelissä pelataan kaksi eri aikakautta, kanaalivaihe ja rautatievaihe. Kanaalivaihe päättyy korttipakan loputtua, jonka jälkeen pisteet lasketaan, kanaalivaiheen rakennelmat poistetaan laudalta, kortit sekoitetaan ja peli jatkuu rautatievaiheella.
Lancashiren kartalla pelattavan alkuperäispelin vikana on, että kanaalivaiheen lopulla kannattaa hankkia itsensä ensimmäiseksi pelivuoroissa ja ottaa niin paljon lainaa kuin saa. Näin rautatievaiheen alussa voi sitten ostaa kaikki parhaat rataosuudet itselleen ja voittaa pelin. Tämä on mahdollista myös Birminghamissa, mutta enää se ei takaa liki automaattista voittoa.
5
Automobile (2009) on toinen Martin Wallacen uransa kultakaudella suunnittelema peli, mutta tällä kertaa liikutaan autonvalmistuksen historiassa.
Pelissä pääsee legendaaristen autonvalmistajien nahkoihin. Pelaajat rakentavat autotehtaita, valmistavat ajoneuvoja, ja myyvät hyrysysynsä kiihkeästi odottaville kansalaisille. Jos se ei onnistu, autonvalmistajan ylle lankeaa tehottomuuden musta kuutio, josta seuraa ankaria lisäkuluja, eikä niistä ole kovin helppoa päästä eroon.
Peli on monipuolinen, eikä pärjäämiseen ole yhtä oikeaa vastausta. Itse asiassa siihen ei ole vastausta lainkaan. On vaikea nähdä etukäteen montako autoa mahdollisesti saa myytyä, koska toisten pelaajien toimet ja laudan piiloinformaatio tuovat yllätyksiä, aivan kuten liiketoiminnassa yleensäkin. Jokaisella kierroksella täytyy ottaa riskejä, kamppailla pelaajavuoroista, ja tehdä joskus epämieluisiakin valintoja. Bisnes on bisnestä.
Petri Hänninen
