Red line -mielenilmaus Eatnameamet-elokuvassa. Kuva: Anssi Kömi

1

Valitut lapset syntyi ruotsalaisen tv-toimittajan Jasper Laken omista koulukokemuksista. Hän kävi 1980-luvulla Järnassa ns. Waldorf-koulun, jotka vastaavat meikäläisiä Steiner-kouluja.

Laken oma koulu, Solviksskolan, oli näistä kouluista äärimmäisin. Koulun perustaneet, etupäässä rehtori Pär, vastustivat syvästi normaalia peruskoulua ja halusivat lapsille vapauden löytää luovuutensa. Vapaus tarkoitti käytännössä rajoitteita: oli olemassa oikea tapa piirtää kuva ja oikea tapa toimia ryhmässä, oli oikeanlaisia lapsia, niitä ulospäinsuuntautuvia ja reippaita, jotka uskalsivat keinua isoon puuhun kiinnitetyssä keinussa siitä huolimatta, että silloin tällöin joku heistä muksahti alas ja katkoi luitaan.

Jasper Lake itse oli tällainen reipas ja ekstrovertti lapsi, opettajien suosikki, joka koulusta huolimatta – ei sen ansiosta – ilmeisesti pärjäsi elämässään. Kun hän tapaa nykyajassa entisiä koulun oppilaita, omia koulukavereitaan, paljastuu, että monelle on jäänyt traumaattisia muistoja koulusta. Heitä rankaistiin summittaisesti, suljettiin ryhmän ulkopuolelle. Yksi ei koskaan päässyt kunnolla työelämään; kas kun kassatöitä on vaikea tehdä, jos ei osaa kertotaulua tai edes yhteenlaskua.

Valitut lapset kertoo näennäisen hempeiden vaihtoehtoliikkeiden pimeän puolen, sen, miten vapauden ja valaistumisen nimissä liikkeiden johtohahmot käyttävät diktatorista valtaa ja perustavat ideologiansa hyvin ahtaalle ihmiskuvalle, jopa eristämiselle muusta maailmasta. Dokumentin myötä voi pohtia nykypäivän erilaisia äärimmäisliikkeitä, kristallipuolueita ja qanonisteja.

Valitut lapset Yle Areenassa 11.9.2021 saakka.

2

Päivälehden museo juhlistaa monelle tärkeää 70-vuotisjuhlaa: ensimmäinen suomenkielinen Aku Ankka -lehti ilmestyi joulukuussa 1951.

Suomessa Aku Ankan suosio on ollut aina suuri ja vakaa. Erityisesti kiitosta on saanut lehden elävä ja luova kielenkäyttö. Vaikka amerikkalaisen Disney-konsernin tuotosta paheksuttiinkin 1970-luvun taistolaispiireissä, lienee sen lukeminen kuitenkin ilahduttanut ja opastanut useaa lapsipolvea. Ja viihtyy Akujen parissa aikuinenkin – kyseessä on Tintin tapaan eri sukupolvia yhdistävä sarjis.

Virallinen ankkapiirtäjä Kari Korhonen on luonut Lukemisen juhlaa! Aku Ankka -lehti Suomessa 70 vuotta -näyttelyn yleisöä mukaan kutsuvan käsikirjoituksen Ankka-tyyliin: mitä Pelle Peloton voi antaa lahjaksi Akulle syntymäpäivänä?

Näyttely Päivälehden museossa (Ludviginkatu 2–4, Helsinki) 24.10.2021 asti. Vapaa pääsy.

3

Kuuntelin nuorena Sladea ja jytää, 1970-luvun lopulla punk astui mukaan kuuntelukuvioon. Mutta tuona aikana mediassa ja radiossa kuului ja näkyi taustana Armi ja Danny. Joka ikinen kesämökillä selattu Apu raportoi heidän tekemisistään. Me oikean rockin harrastajat lähinnä naureskelimme ilmiölle.

Viime aikoina noussut kiinnostus populaarihistoriaan ja tähden, etenkin naistähden asemaan viihdeteollisuudessa on nostanut uudelleen esille Kikan ja Armi Aavikon, joista molemmista Yle on tehnyt laadukkaat radiodraamasarjat.

Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on kouluttava audiodraama. Vuonna 1977 naiivi ja kokematon pikkukylän tyttö kruunataan Miss Suomeksi ja laitetaan mukaan ison D:n eli Dannyn kesäkiertueelle etsimään uusia tyttöjä seuraavan vuoden missikisaan. Kun paljastuu, että Armi on haaveillut laulamisesta, melko laulutaidoton mutta nätti kansansuosikki pestataan Dannyn pariksi laulamaan kymmeniä lauluja samalla konseptilla: hömppäsanoitus rakkaudesta mies-nais-duolle korvamadoksi tarttuvan pop-rynkytyksen päälle sovitettuna.

Sarja paljastaa armottomasti sen, miten hyväuskoista neitosta vedätetään niin työssä kuin rakkaudessa. Minka Kuustonen on raikas Armin äänenä ja aikalais- ja asiantuntijahaastattelut petraavat 1970- ja 1980-lukujen mielenmaisemaa, tapakulttuuria ja julkkiskuvalle perustuvan viihdeteollisuuden armottomuutta. Kaiken kruunaa draaman musiikkivalinta, joka ei keskity vain Armin ja Dannyn hitteihin vaan herättää muistikuvia menneisyydestä muillakin kappalevalinnoilla. Kaikki me, jotka elimme tuolloin, saamme sarjasta ällönostalgisia muistumia, kuin olisi hiukset Armi-tyyliin piipattuina juomassa ampparia tai sinistä enkeliä ruotsinlaivan baarissa.

Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa Yle Areenassa 29.8.2021 asti.

Ilon Wiklandin kuvituksia nähdään Muumimuseossa. Kuva: Laura Vanzo

4

Muumimuseossa on esillä Muumihistorian lisäksi lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajia. Pieni vaihtuvien näyttelyjen tila tarjoaa tähän oivan paikan.

Marikista Melukylään -näyttely tarjoaa tilaisuuden tutustua monien tuttujen lastenkirjojen kuvittajaan Ilon Wiklandiin. Virolaissyntyinen Wikland päätyi sotapakolaiseksi Tukholmaan, opiskeli kuvataiteita ja sai töitä kuvittajana Rabén & Sjögren -kustantamossa, jonka tunnetuin kirjailija oli Astrid Lindgren.

Vuonna 1954 alkoi yhteistyö Mio, poikani Mio -kirjan kuvituksesta, ja siitä alkaen Ilon Wiklund kuvitti suuren osan Lindgrenin kirjoja. Heleät ja vauhdikkaat kuvitukset tuovat Lindgrenin eläväiset hahmot eloon.

Matkustuksen elpyessä voi alkaa suunnitella retkeä myös Viron Haapsaluun, Ilonin Ihmemaa -museoon, jossa on 800 Wiklundin alkuperäiskuvitusta.

Marikista Melukylään -näyttely Tampere-talon Muumimuseossa 19.9.2021 saakka.

5

Elokuvaesityskenttä on ollut epävarmuuden tilassa jatkuvien vaihtuvien rajoitusten takia. Alan tekijöiden ja katsojien on vaikea tajuta, miksi baariin saa ottaa asiakkaita 50 prosenttia kapasiteetista, mutta elokuvateatteriin alueesta riippuen vain 20 prosenttia tai esimerkiksi vain 25 ihmistä.

Moni hieno elokuva on jäänyt rajoitusten jalkoihin ja kotimaisille uutuuksille aika on vaikea.

Yksi hieno dokumenttielokuva on Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Suvi Westin tekemä, jotenkin monumentaalinen elokuva luotaa vankan tietopohjaisesti, mutta samaan aikaan tunnetasoa ja henkilökohtaisuutta unohtamatta saamelaisten kipukohtia. Kokonaisuuden kruunaa Anssi Kömin kamera, joka sekä liitää pitkin Saamenmaan kauneutta ja tuhoa että on läsnä jokaisessa kokouksessa ja seminaarissa, joissa saamelaisten asiaa käsitellään.

Tärkeä rooli voisi olla saamelaisten totuus- ja sovintokomissiolla, mutta jo sen jäsenasettelu on nostanut keskustelua. Suomen valtio ei ole vieläkään pyytänyt anteeksi saamelaisten kohtelua, kuten saamelaislasten takavuosikymmenien pakkosuomalaistamista asuntolakouluissa.

Dokumentti jakautuu lukuihin (esim. Maa, Kieli). Keskeinen, kaiken läpäisevä teema on maanomistusoikeus: kenellä on lupa päättää, mitä saamelaisten maaperällä tapahtuu. Samaa kamppailua on käyty ja käydään kaikkialla maapallolla alkuperäiskansojen alueilla. Kuten elokuvassa Westin ääni toteaa: niin kauan kuin on Saamenmaa, on myös saamen kansa.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme Tampereen Art House Cinema Niagarassa ja muissa valikoiduissa elokuvateattereissa koronarajoitusten mukaisesti.

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua