Tarot-pakka koostuu 78 kortista. Kuva: Jesse Heikkinen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jesse Heikkisen elämässä väristyksiä antavat japanilainen roolipeli, tamperelainen psykedelia, kofeiiniton kahvi sekä renessanssiajan pelikortit.
1
Kun ensimmäinen Final Fantasy -peli julkaistiin vuonna 1987, sen oli tarkoitus jäädä konkurssissa rypevän Square-pelitalon viimeiseksi peliksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä pelin myötä sai alkunsa yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä roolipelisarjoista. Nykyään Final Fantasy -nimen alla on julkaistu kymmeniä pelejä.
Final Fantasy X ei ole ehkä pelisarjan tunnetuin osa, mutta silti ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Mystinen taustavire sekä yllättävät juonenkäänteet pitävät pelaajan mielenkiinnon yllä läpi koko pelin. Aikamatkailusta, Aeon-hirviöiden manaamisesta, vedenalaisesta käsipallosta sekä valtavasta kaupunkeja tuhoavasta mystisestä merihirviöstä – niistä on hyvät pelit tehty!
2
Kairon; IRSE! on tamperelainen psykedeelistä rockia soittava yhtye. Bändin kolmas albumi Polysomn julkaistiin viime viikolla levy-yhtiö Svartin kautta ja huhhuh, minkälaista tykitystä yhtye uutukaisellaan tarjoileekaan!
Kairon; IRSE! esiintyy Olympiassa niinikään tamperelaisten Radio Supernovan sekä Polymoonin kanssa 5.12.2020, mikäli koronajumalat niin suovat.
3
David Lynchiä mukaillen väitän, että kupillinen pahaa kahvia on parempi kuin ei kahvia lainkaan. Viime vuosina kuitenkin kofeiini on tuntunut ns. pärisevän sen verran kovasti, että kahvinjuonti on täytynyt lopettaa arkisin jo aikaisin iltapäivällä unensaannin varmistamiseksi.
Edellisviikon kauppareissullani tilanne sai kuitenkin varsin arvaamattoman käänteen, kun kahvihyllyllä silmiini osui kofeiiniton vaihtoehto ja koin suuren ahaa-elämyksen. Tuon jumalalliselta väliintulolta tuntuneen tapauksen jälkeen olenkin voinut nauttia hymyssä suin makoisat iltakahvit menettämättä yöuniani! Elämänlaatuni parani heittämällä, suosittelen kaikille kahvinystäville!
4
Vaikka en ole päätoiminen muusikko, olen kuitenkin tottunut normaalioloissa tekemään ainakin muutamia keikkoja kuukaudessa. Koronaviruksen takia edellisestä keikastani on jo puoli vuotta aikaa, eikä bänditreenejäkään ole tuosta syystä turhan tiuhaan pidetty. Onneksi keikkarintamalla alkaa olla taas kohta eloa ja bänditouhuavat saavat jälleen aktivoitua. Tällaisen tauon jälkeen on melko helppoa myöntää, että soittaminen on parasta mitä tiedän.
5
1400-luvulla keksityt tarot-kortit olivat alunperin tuiki tavalliset pelikortit, kunnes niistä vähitellen muotoutui yksi keskeisimmistä länsimaisen okkultismin apuvälineistä. Kykenevätkö monitulkintaiset pahvilärpäkkeet todella kertomaan tulevaisuuden, kuten Astral-tv:n utuisat povaajat aamuöisin televisiossa väittävät, vai onko kyse jostain muusta?
Jotkut ovat sitä mieltä, että kukin kortti edustaa ihmisen tiettyä ominaisuutta ja siksi korttien avulla voidaan päästä parempaan itsetuntemukseen. Maailmanpuu-podcastin mainio tarot-jakso avaa kiinnostuneille aihetta enemmän.
Jesse Heikkinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.12.2024): Light Art Museum, Biedermaier, Heydrich Terror Memorial, Fram
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on käynyt Budapestissa, Prahassa ja Oslossa.
Parasta juuri nyt (14.12.2024): Lehmä synnyttää yöllä, He selvisivät sodasta, Suliko, Tallinna
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on lukenut kirjoja ja kierrellyt jouluisessa Tallinnassa.