Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Gaius Turunen viehättyy muun muassa Tampereen yhteisöllisistä kulttuuritiloista ja John Martynin musiikista sekä hänen kitaran kielen katkaisemisestaan.
1
Tampereella tänä vuonna avattuihin yhteisökulttuuritiloihin lukeutuvat muun muassa Tahmelan Huvila ja Kohtaamisten tila Kalevassa. Kotoisimmaksi olen tuntenut oloni Romu & Randomissa (Satamakatu 3), joka on vapaamuotoisuudessaan ja läpikotaisen lempeässä ilmapiirissään jatkoa vuonna 2017 puretulle Keltaiselle talolle. Kansankioskiksi itseään nimittävässä paikassa voi järjestää kaikkea taidenäyttelyistä pullakahveihin.
Olen nauttinut paljon myös tilassa järjestetyistä underground-musiikin keikoista. Mieleen ovat jääneet erityisesti:
- joku iiris: Mielenterveyden ongelmia ja kuplaansa eristäytynyttä perinteistä miehistä kulttuuria (myös hyypiöityneitä, erikoisuuttaan itkeviä betamiehiä!) erittäin hauskasti ja koskettavasti sivaltava lauluntekijä. Iiris voisi olla myös loistavan feministisen tv-sarjan showrunner, joka jotenkin on vain päätynyt kirjoittamaan asiansa musiikin muotoon käsikirjoituksien sijaan.
- Kuuhullu: Lohduttavasti murehtivan tunnelman luonut lauluntekijä, jonka lauluääni asettuu jonnekin Karen Daltonin viereen. Kuuhullu esiintyy Tampereella taas sopivasti keskiviikkona 17.7 Kulttuuriravintola Kivessä Venla Moisalan runoillassa.
- Njihe: Introverttejä, kauniisti nyrjähtäneitä akustisia pohdiskeluja Inarinjärveltä. Njihe, oikealta nimeltään Elle Kokkonen, käytti Randomin intiimin keikkatilan kenties toistaiseksi parhaiten hyväkseen, mistä saa kiittää osin myös ihmisläheisen ja ihananoloisen Kokkosen persoonaa.
- Sanni the Kid: Kuvataiteilijana paremmin tunnettu Sanni Seppä kääntää ajoittain tekopirteyteen päätyvän sooloukuleleformaatin kaavan ympäri ja pelkistää laulunsa pariin koskettavaan, ahdistuneeseen riviin.
Muita hienoja keikkoja (mm. Puiset Heilat, Jukka Nissinen, Minä ja Nieminen) unohtamatta!
Sama vahva oman osaamisen henki jatkuu perjantaina 19.7.2019, jolloin Tiina Varrion kuvataidenäyttelyn avajaisissa esiintyvät hienovaraisia runojaan tummanpuhuvan ystävälliseksi musiikiksi muuttava Aave Maria ja vuorotellen sekä herkkä että röyhkeän hauska Eerolan Reetta.
2
Kulttuuritilojen tuoma hyvinvointi tapahtuu toki edelleen mitä perinteisimmillä tavoilla. Osa meistä omaa kulttuuripuuhastelua yrittävistä ihmisistä, tai tutkijoista, opiskelijoista ja lukijoista, rientää välillä Pääkirjasto Metsoon (Pirkankatu 2) istumaan alakerran pohjoisseinän tuoleille, joista avautuu hyvä näkymä kaupungille ja jossa omiin tehtäviin voi keskittyä paremmin muiden tuoman hiljaisen seuran myötä.
Kirjastolaitos on vuosikausia pyrkinyt muuttamaan itseään äänekkäämmäksi kohtauspaikaksi, vaikka yksi sen toimivista ”tuotteista” on juuri tällainen epäkohtaaminen: muiden ihmisten tuoma hiljainen seura, jota noudatetaan yhteisellä vaimealla sopimuksella. Kirjaston ydintä, joka toivottavasti aina säilyy.
3
Tänä kesänä olen ihastunut vuonna 2009 kuolleen brittimuusikko John Martynin musiikkiin. Martynin folk- ja jazzvaikutteiset albumit ovat erittäin suositeltavia aina Bless the Weatherin (1971) akustisesta vahvasta tunteesta vuonna 1977 aamuyöllä heräävän järven rannalla äänitetyn Small Hoursin rauhoittavaan kitara-ambienttiin. Yhtä lailla näinä ”kaikki on hyvää” -aikoina voisi suositella myös Phil Collinsin soolotuotantoa sivuavaa Grace and Dangeria (1980) tai jopa smooth vaporwavea lähestyvää Piece by Pieceä (1986). Meille nostalgiaan jämähtäneille samaa jatsiansaa kaikki tyynni!
Martynin toi lähelle sydäntäni myös hänen livekeikkavideonsa vuodelta 1978, jossa hän soittaa tunnetuimman kappaleensa Solid Airin. Tätä ennen hän kuitenkin katkaisee virettä vaihtaessaan kitarastaan kielen. Mitään varakitaraa nykyääriammattimaiseen tyyliin ei ilmaannu. Seuraa kolme minuuttia vitsailua, kielen säätämistä, itkua ja hihkumista sekä kaljankittausta, mikä on kaikki aika sympaattisen oloista. Tunteen ja teknisten vaikeuksien välillä tasapainottelu, keikkojen hermostuttavuus ja vanhempien polvien paineiden hoito alkoholilla ovat kaikki tässä. Unohtakaa kaavamaiset kirjoitukset muusikoiden ja sooloesiintyjien kokemista paineista, näiden kolmen minuutin katsominen kertoo tarpeellisen.
Sitten Solid Air alkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja Martyn on heti mumisemassa esiin Suurta Tunnetta. Biisin aikana unohtaa, että se kertoo jonkun Nick Draken mielenterveysongelmista.
4
Pahoittelen lukijalle listan musiikkipainotteisuutta: kapea-alaisuus ei ole aivan paras reitti elämässä, eikä myöskään musiikin merkityksen liioitteleminen. Minulle tarjoutui kuitenkin kesän alussa tilaisuus nähdä kaksi maineikasta suomalaista muusikkoa konsertissa. Koska en tiennyt säveltäjä Kaj Chydeniukselta (Teatteri Telakalla toukokuussa) kuin jonkin verran niitä Kauneimpia Rakkauslauluja, enkä gospelpiirien pitkän linjan tekijältä Jaakko Löytyltä (Tahmelan huvilalla kesäkuussa) kuin pari kappaletta, pääsin keskittymään muihin asioihin.
Keikat olivat mitä varmimpia ja läsnäolevia, Löytyn ja Chydeniuksen kappaleiden välissä kertomat tarinat taas ajoittain koskettavia, paria huumorin hetkeä unohtamatta. Etenkin Löytyn syvä lauluääni ja tarinat lapsuudesta Ambomaassa tekivät vaikutuksen, kun taas Chydeniuksen keikalla ilahduttamaan pääsivät itse säveltäjä-pianistin lisäksi myös kappaleita tulkinneet Minja Koski ja Maruska Verona.
Jatkuvasti syntyi vaikutelma siitä, että näiden musiikintekijöiden juuret ovat pitemmät ja syvemmät kuin meillä nuoremmilla, joilla juuret ovat hajautuneet horisonttiin, tuhansiin eri kohteisiin, osittain jopa häiriöksi asti. Chydenius katsoikin konsertissaan monen kappaleen loputtua intensiivisesti yleisöön, ikään kuin varmistaakseen, olemmeko läsnä ja kuuntelemmeko. Näin vanhojen tekijöidenkin tarinat käyvät tavallaan tahtomattaan kamppailua tilastaan muiden tarinoiden joukossa.
5
Paljastan tässä viihtyväni kauppojen makeishyllyillä liikaa. Tässä kohtaa jätän kuitenkin mainitsematta länsimaisen suklaan takana piilevän orjateollisuuden ja lapsityövoiman käytön, tai vähän epätoivoiselta uudistushalulta haiskahtavan tavan yhdistellä suklaita jos minkä tahansa muun makean kanssa (kröh kröh Fazer), vaikka tämä vähän kytkeytyykin kansainvälisiin virityksiin yhdistää suklaata esimerkiksi kukkakaaliin, kalaan tai vaikka jalapeno-pippureihin.
Ei. Kohtaan viisi on yksinkertaisempi syy. Löysin vähän aikaa sitten eräästä tamperelaisesta K-kaupasta hyllyn alle pudonneen Pandan satagrammaisen minttutäytesuklaan (”Aamunavaussuklaa”!), joka oli vanhentunut jo marraskuussa 2017 ja joka ilmeisesti vedettiin markkinoilta vuosi tai pari sitten. Tämä vain vahvisti tunnetta kapitalismin liialliseksi kiihtyneestä tuotekierrosta. Parasta Juuri Nyt -juttuun tällainen ”parasta ennen” -tuote kuuluu kuitenkin siksi, että sen löytäminen kutkutti vahvan miellyttävästi aivojen salapoliisimaista ”tämä ei kuulu tänne” -osastoa. Milloinkas ei glitchi Matrixissa olisi kiinnostava!
Kuten sanoin: viihdyn kauppojen makeishyllyillä liikaa.
Gaius Turunen
