Sebastianin Schultzin ja Tarmo Kaikkosen muraali Tulitikkutehtaan tarina löytyy Tampereen Santalahdesta. Kuva: Anitta Vuorisola
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Heli Mustosen on katsellut variksia, seiniä ja parkkipaikkoja.
1
Muraalit eli seinämaalaukset ovat taidetta, jota soisi näkevän myös Pirkanmaan pikkupaikkakunnilla.
Pääkaupunkiseudun tarkkaa muraalilukua ei tiedä varmaan kukaan. Ehkä se jo sadassa huitelee. Ja millaisia muraaleja siellä onkaan, niin kuin vaikka Helsingin Arabiassa sijaitseva tyylikäs seinämaalaus kerrostaloineen ja ratikoineen. Sen maalasi Jukka Haka vuonna 2015 ja se on yksi pääkaupunkiseudun ensimmäisistä pysyvistä muraaleista.
Hämeenlinnassa on näyttävä Guido van Heltenin teos, joka on maalattu 56-metrisen viljasiilon seinään. Se oli ainakin jossakin vaiheessa Pohjoismaiden korkein muraali. Teos perustuu taiteilijan valokuviin hämeenlinnalaisista ihmisistä.
Syntyperäisenä mikkeliläisenä en malta olla mainostamatta myöskään Mikkelissä sijaitsevaa teosta nimeltä Väärät vermeet. Se oli päämajakaupungin ensimmäinen muraali vuonna 2019.
Mikkeliläisten into saada lisää muraaleja jatkui pari vuotta myöhemmin. Lähiön kerrostalon seinään syntyi värikäs teos, jonka taiteilijat suunnittelivat asukkaiden muistojen ja tarinoiden pohjalta.
Jos itse olisin pikkukaupungin kuntapäättäjä, alkaisin ajaa paikkakunnan muistijäljestä koostuvaa muraalia liikuntahallin tai kunnantalon seinään. Tylsiä betonimöhkäleitä ne nyt kumminkin ovat.
Muraalien bongaus on helppoa taiteesta nauttimista. Ei kai se ihan mahdotonta ole suunnitella kesäistä autoilureissua tiheimmille muraaliseuduille.
2
Parkkipaikkaseuranta on toinen helpoista ”taideharrastuksistani”. Upposin siihen korona-aikana, kun jäin odottamaan autoon siksi aikaa, kun joku terveempi huitaisi kauppaostokset.
Parkkipaikoilla näkee pienoisnäytelmiä, sketsejä, monologeja, dialogeja ja mimiikkaa. Harva asia on yhtä rattoisaa kuin seurata ihmisten elekieltä kuulematta, mitä he tosiasiassa toisilleen jurpattavat.
Kauppojen pysäköintialueilla maantai-iltaisin kello 19 maailman onnellisimmasta kansasta ei näy haiventakaan. Suomalainen lampsii kauppaan ja takaisin sennäköisenä kuin hänelle olisi annettu juuri tänään nippu kysymyksiä, joihin oikein vastaamalla estää kolmannen maailmansodan.
3
Sen jälkeen, kun tulee henkisesti uuvuttavalta parkkipaikkakyttäykseltä kotiin, on varsinkin näin kesäisin vilvoittavaa seurata kotipihan sympaattista varispariskuntaa. Tutkimusten mukaan jotkin varislajit tuolla maailmalla ovat yltäneet 7-vuotiaan lapsen päättelykykyyn.
Monien lintuihmisten mukaan varis kantaa suotta kehnon tyypin mainetta. Se esimerkiksi varoittaa valppaasti etujoukoissa ihan kaikkia lähestyvästä vaarasta.
Meidän pihavarikset pitävät pesää tien toisella puolen isossa havupuussa. Viime kesänä pariskunta kasvatti aikamoista rokkibändiä rääkyvine juniorilaulajineen, mutta nyt ei ole poikasia näkynyt. Pihamme matobaari olisi kyllä kutsuvasti auki aamusta iltaan.
4
Suomalainen ja kesätapahtuma on sellainen yhdistelmä, että komiikka ei ole kaukana, vaikka tunnelma olisi harraskin. Saan tai minun täytyy, ihan miten vaan, kiertää työkseni pirkanmaalaisia kesätapahtumia ja niitähän on oikeastaan vain yhtä lajia.
Yleisö on innostuvinaan ohjelman seuraamisesta. Esiintyjät ovat innostuvinaan esittämisestä, kun nyt kerran tuli luvattua. Puheet ovat yleensä liian pitkiä, soittaminen jännittää kamalasti ja kukaan ei tunnu muistavan maakuntalaulun sanoja. Kahvi ja pulla ovat onneksi aina toimiva yhdistelmä.
Hiljattain vierailin pikkukunnassa järjestetyssä valtakunnallisessa urheilutapahtumassa. Se sisälsi sekä kilpa- että höntsäilysarjoja. Kun reippaasti päihtynyt höntsäilijä siemaili pelin erätauolla väkijuomaa Pohjanmaan kautta ja palasi paahtavalle kentälle kisaamaan, tuli ambulanssin kutsuminen mieleen.
Mutta siis hauskaa näytti kaikilla olevan. Edesmenneen kansalliskirjailija Joel Lehtosen sanoin: ”Iloitkoot ihmiset paljon nuorina, sillä harmaahapsisena tarvitsee paljon muistoja ilosta.”
5
Käsi sydämelle, kuinka moni on päässyt sinuiksi sosiaalisen median kanssa? Siis päässyt eroon siitä optimismiharhasta, että valtaosa meistä olisi harkitsevia ja empaattisia aikuisia.
Itse olen matkalla hyväksymään, että olemme hetken mielijohteesta, väsymyksestä, ketutuksesta, turhautumisesta ja joskus silkasta ilkeydestä onnettomasti parkuvia ja tökkiviä hetken lapsia, joiden sometekosia ei voi saattaa tarkemman analyysin kohteeksi.
Optimismiharha johtaa helposti ajattelemaan jotain ylevää ja kaunista sekä itsestä että kanssaihmisistä. Kun lakkaa provosoitumasta somessa ja odottamasta ihmeitä, on helpompaa hengittää.
Pitkä esipuhe sille, että eläin- ja ympäristöasioihin erikoistunut filosofi, tutkija, aktivisti ja kirjailija Elisa Aaltola käy parhaillaankin urheaa taistoa somen älämölöä vastaan. Arvostan vilpittömyyttä, mutta samalla tunnen myötätuntoa.
Somesta ei ole keskusteluareenaksi. Siitä on ainoastaan koulukiusaajien jatko-opiskelupaikaksi, jossa ilkeillään, kun juuri nyt muuhun ei riitä osaamista tai energiaa.
Heli Mustonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.11.2024): Vaietut arktiset sodat, Pikku Kakkosen konsertti, Oro Jaska
Marja Mustakallio on katsellut Yle Areenaa ja viihtynyt pikkupoikien konserttiseuralaisena.
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
Parasta juuri nyt (12.11.2024): Kevään kirjat, Paris Paloma, Munch-museo, Forest Shuffle, The Devil’s Plan
Mikko Saari on lukenut kirjakatalogeja, kuunnellut uutta musiikkia ja käynyt katsomassa Munchin tauluja.