Parasta juuri nyt (15.5.2020): Prayers, valokuvaus, Jerry Seinfeldin 23 Hours to Kill, toukokuu, tatuoinnit

15.05.2020
Seinfeld

Jerry Seinfeld. Kuva: Netflix

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Miia Lepola on huumaantunut Prayersin musiikista, viihtynyt koomikko Jerry Seinfeldin parissa ja haaveillut kameran hankkimisesta.

1

Prayers on yhtye, joka tuo elektronisen ja goottimaisen rockin kautta esiin katujen kasvattien, jengikulttuurin ja kovan elämänkoulun tarinoita. Prayersin laulajana ja lauluntekijänä toimiva meksikolais-amerikkalainen Leafar Seyer on niin hot, että hänen musta nahkatakkinsakin sulaa ylleen.

Kuunnellessani Prayersin musiikkia tunnelmassani yhdistyvät pimeät ajatukset, dekadenssin elämäntyylin romantisoiminen (vaikka lyriikat eivät siitä kerro) sekä kehoni automaattinen liikkuminen. Suorastaan huumaavaa uutta kuunneltavaa kesään.

2

Olen tänä keväänä kiinnostunut valokuvataiteesta. Tämän vuoksi hankintalistallani onkin uusi kamera. Pidän valokuvista, jotka leikittelevät mielikuvituksella.

On hienoa, jos tavallisesta voi saada kuvankäsittelyllä ja luovalla kuvaustyylillä mielenkiintoista ja jännittävää. On ihmisiä, jotka näkevät hylätyssä rakennuksessa hylätyn rakennuksen, mutta on myös niitä, jotka näkevät kaiken sinne kätketyn. Mielikuvien taltiointi valokuvaan on hieno taito.

Seuraan Instagramissa erilaisia valokuvaukseen liittyviä tilejä, kuten @underwaterwonderland ja @streetphotographyinternational sekä tamperelaista @koideshoots.

3

Olen ennenkin tuonut tällä palstalla esiin rakkauteni stand up -komiikkaa kohtaan, ja siksi tällä hetkellä katsottavana olevista sarjoista parasta juuri nyt on Netflixin Jerry Seinfeld: 23 Hours to Kill (2020).

Jerry Seinfeld on viime vuosina tehnyt sarjaa, jossa hän ajaa autolla muiden koomikoiden kanssa juomaan kahvia. Erinomaista.

Nyt Seinfeld on palannut tunniksi kotiinsa lavalle purkamaan menneisyyttään showbisneksessä, omaa avioliittoaan sekä persoonaansa. Erinomaista.

4

Parasta juuri nyt on tämä hetki, sillä se kertoo kesän tulosta. Kevät on ollut erikoinen, haastava, jännittävä ja kiireinen. Ei pelkästään koronan takia, vaan omien töidenkin johdosta.

Toukokuun siirtyessä pikkuhiljaa kesäkuuhun alan saada energiaa, kai se on tuo valo. Kesä on niin erityinen vuodenaika täällä pimeässä pohjolassa, että otan sen riemumielin vastaan ja nautin jokaisesta sen päivästä vaikka kiirettä, haasteita ja erikoisuuksia olisi silloinkin.

5

Valokuvauksen lisäksi olen pitkään viehättynyt tatuointikulttuurista. Kutsun sitä kulttuuriksi siksi, että nähtävillä on aikakauden mukaan olevia trendejä, joita ihmiset ikuistavat ihoonsa, oli kyseessä sitten menneen vuosikymmenen tribaalit tai nykyäänkin suosiossa olevat mandalat.

Tatuointi on musiikin ja laulujen tekemisen tavoin ihmisen tapa ilmaista itseään ja omia ajatuksiaan. Niin kuin laulu, on tatuointikin statement, joka jää elämään.

Miia Lepola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua