Alessandro ja Isabella Rossellini.

1

Viulisti Viktoria Mullovan albumi Bach 6 Solo Sonatas & Partitas (Onyx, 2009) nousee levyhyllystäni esiin aina, kun maailma, elämä tai ihmiset ahdistavat. Mullova soittaa Bachin sonaatteja ja partitoja tavalla, joka tuo lohtua. Mullova ja Bach antavat kuulijan olla rauhassa omissa tunteissaan ja ajatuksissaan vaatimatta muuta kuin aikaamme kuunnella.

Partitan osat saattavat olla lyhyitä laulavilta kuulostavia kappaleita. Laulunomaisuus tekee Bachin partitoista kuin muistoja joskus kuulluista kansanlaulun pätkistä. Tuttuudessaan läheisiä, mutta silti kuin jostain kaukaa tulevia.

Mullova on kertonut, miten työn takana Bachin teosten soittamisen opettelu oli, Neuvostoliitossa korostettiin säveltäjän kohdalla tarkkaan määriteltyjen sääntöjen osaamista. Mullovan loikattua vuonna 1983 Neuvostoliitosta Kuusamon ja Ruotsin kautta länteen hän tapasi muitakin vanhan musiikin soittajia ja sai kuulla, että tekninen taituruus ei yksin riitä taiteilijuuteen.

Mullova soitti itsensä ulos umpikujasta; hän heittäytyi tutkimaan Bachin musiikkia, kuunteli muiden tulkintoja teoksista, joita oli itse harjoitellut vuosikaupalla ja jatkoi niiden soittamisen harjoittelua. Nyttemmin Bachin soittamisesta on tullut oleellinen osa hänen henkistä ja emotionaalista hyvinvointiaan. Hänen mukaansa Bachin soittamisessa on jotain meditatiivista.

2

Enpä olisi osannut aavistaa, että 25 vuoden takainen elokuva lievittäisi pahimpia maailmantilanteen synnyttämiä tunnetiloja. Niin kuitenkin kävi, että Barry Sonnenfeldin ohjaama Men in Black – miehet mustissa (1997) osoittautui eräänkin kevättalvisen illan pelastukseksi.

Leffahan on pöhköydessään riemukas. Koko idea ottaa tosissaan mitä hörhöimmät kuvitelmat, kuten että Yhdysvaltain hallitus on määrätietoisesti salannut todisteet avaruusolentojen yhteydenotoista Maahan ja että maapallolla elää tänäkin päivänä ihmiskunnan keskuudessa avaruuden olentoja, alieneita ihmisiksi tai kotieläimiksi naamioituneina.

Kaikkia alieneita, luvallisesti tai luvatta saapuneita valvomaan on asetettu virasto, jota kutsutaan sen mustiin pukuihin, kravatteihin ja aurinkolaseihin sonnustautuneiden agenttien mukaan nimellä Men in Black.

Sittemmin viihdetuotesarjaksi monistuneiden elokuvien ensimmäisestä osasta voi havaita miten kauan aikaa sitten se on tehty. Pääosissa kahden roolissaan viihtyvän näyttelijän, Will Smithin ja Tommy Lee Jonesin, seuraaminen on verrattoman viihdyttävää.

Men in Black – miehet mustissa Netflixissä.

3

Joskus kaipaa nähtäväkseen karjahtelevien uroiden miekanheiluttelua, kallojen halki rusauttelua ja heimopäälliköiden laskelmointia mahdollisimman edullisista naimakaupoista valtakunnan kasvattamisen kannalta, koska se on niin kaukana omasta arjesta, että käy rentouttavasta viihteestä. Juuri tätä on tarjonnut brittikirjailija Bernard Cornwellin bestsellereihin perustuva Last Kingdom -tv-sarja.

Tarkkojen historiallisten yksityiskohtien ja action-viihteen yhdistelmä toimii hyvin keskiaikaisen Englannin historian elävöittämisessä. The Last Kingdomin näyttämönä on 800–900-lukujen vasta kehkeytymässä oleva Englanti. Brittein pääsaarella ovat heimosodat riehuneet, kun itsekin alun perin maahanmuuttajina ja valloittajina tulleet saksit ja anglit taistelevat pohjoisesta ryöstöretkille tulevia tanskalaisviikinkejä vastaan.

Cornwellin keksintö on ollut luoda välittäjähahmo, soturi Uhtred, jolla on sekä saksien että tanskalaisten identiteetti. Sarja seuraa Alexander Dreymonin esittämää Uhtredia etsimässä kohtaloaan ja perhettään sieltä, minne seikkailut hänet vievätkään.

The Last Kingdomin viides ja viimeinen kausi Netflixissä.

4

Roberto Rossellini, elokuvien Rooma – avoin kaupunki (1945) ja Saksa vuonna nolla (1946) ohjaaja ja käsikirjoittaja, sodanjälkeisen Euroopan raunioilta taiteenteon perusteita etsivänä taiteilijana neorealistisen tyylisuunnan kehittäjä, oli yksi keskeisimmistä italialaisista elokuvaohjaajista.

Suku, jonka patriarkka heittää suuren varjon, joutuu väistämättä etsimään omia tapojaan olla ja elää maailmassa, joka olettaa suuren taiteilijan jälkeläisistä tulevan taiteellisten alojen ammattilaisia. Patriarkka Roberton lapsenlapsi Alessandro Rossellini otti tehtäväkseen ohjata dokumenttielokuvan sirpaleisesta, ympäri maailmaa asuvasta suvustaan.

Suuren kantaisän varjosta selviytymisen selvittäminen oli Alessandron työhypoteesi, kunnes hän alkoi tutustua sukulaisiinsa tarkemmin, mihin juuri dokumenttielokuvan tekeminen antoi mahdollisuuden. Selväksi kävi, että jokaisella on omassa elämässään tarpeeksi tekemistä ilman Roberto-patriarkan perinnön ihmettelemistä. Rossellinit-elokuvasta tuli hauska ja todistusvoimainen pala kulttuurihistoriaa.

Rossellinit Yle Areenassa.

5

Pedro Almodóvarin elokuvia parempaa väri- ja tunnelmaterapiaa ei olekaan pitkän talven jättämään uupumukseen. Almodóvarin elokuvien värien intensiivisyys toimii parhaana vastalääkkeenä siihen, kun valkeat hanget muuttuvat masentavaksi ruskeanlikaiseksi sohjoksi.

Julietassa (2016) punaisen vahvuus sai rinnalleen sinisen voiman. Hänen elokuviensa tunne edellä kulkevat melodraamat antavat mahdollisuuden kokea hetken ajan toisenlaista elämää, siinä missä Almodóvar-elokuvien kodeissa nähdyt espanjalaisista espanjalaisimmat sisustukset vievät hetkeksi Suomesta pois.

Elokuvat Puhu hänelle (2002), Särkyneet syleilyt (2009) ja Kärsimys ja kunnia (2019) sen todistavat: Almodóvaria mukaansatempaavampaa eskapismin matkaopasta ei ole. Tiedän, että on monia, joille edellä mainitut elokuvat ovat tylsiä saippuaoopperoita verrattuna ohjaajan Espanjan demokratiaan paluun aikana tehtyihin räävittömiin ja rienaaviin leffoihin. Falangistien peukalon alta voi päästä karkuun vain kerran, eikä siitäkään voi tehdä elämänuraa.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua