Meryemillä (Öykü Karayel) on toisissa ihmisissä ihmettelemistä ja kestämistä. Kuva: Netflix
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Lepe Parviainen on nähnyt kuinka Turkissa asiat koetaan, ottanut selvää rään koostumuksesta ja piipahtanut maailman syrjäisimmillä saarilla.
1
Alkaa näyttää siltä, että koko suvun joulupöydät voi tänä vuonna unohtaa. Niinpä videokonferenssit laulavat herkkujen keskeltä kunkin kotoa. Monessakohan nousee esiin kysymys: ”Joko katsoit sen turkkilaisen sarjan?”
Kuukausi sitten suoratoistojakeluun tullut Ethos (Bir Başkadır) on psykologisesti ja sosiologisesti latautunut Istanbuliin sijoittuva draamasarja. Se lainaa rakennetta episodielokuvilta, joissa näennäisesti irrallisten henkilöiden edesottamukset kietoutuvat yhteen. Tässä tapauksessa lisämausteena on kutkuttava kehämäinen rakenne, jossa A uskoutuu B:lle, B C:lle ja C D:lle, jonka kämpästä A siivoilee C:n alusvaatteita sängyn alta. Luottamuksen säilyminen on karvan varassa.
Henkilögalleria kuvastaa turkkilaisen yhteiskunnan kirjoa: kouluttamaton uskonnollinen siivooja, keskiluokkainen kurdiperhe, nuori tv- ja somejulkkis, uusrikas sähläri, lapsena raiskattu perheenäiti, muslimiyhteisön opettajavanhus ja hänen klubeilla hilluva tyttärensä. Sarjan perimmäinen teema tuntuu olevan tukahdutettujen ja kiellettyjen tunteiden sairaaksitekevä voima ja siitä vapautuminen.
Keskustelupalstoilla on nostettu esiin ratkihauska ja tarantinomaisen ohipuhuva dialogi, joka epäilemättä menettää käännöksessä parhaan teränsä, mutta helmiäkin saadaan. ”Vitun ammatti ja vitun gluteeni!”, raivoaa psykologi hermojensa romahtaessa. Pääosan esittäjien sanaton komiikka ja tunneilmaisu välittyy joka tapauksessa. Siivooja Meryemin (Öykü Karayel) haavi auki -ilme ja hänen veljensä (Turkin akuhirviniemi Fatih Artman) salamannopeat mulkoilut ovat mestarillisia.
Ethos on katsottavissa Netflixissä. Kannattaa vaihtaa englanninkielisen dubbauksen tilalle alkuperäiskieli turkki.
2
Syksyllä alkoi ilmestyä maamme ensimmäinen lasten sanomalehti HS Lasten uutiset. Erikseen tilattavan 24-sivuisen printtilehden rakenne on pitkälti sama kuin Hesarissa, mutta uutiset ja aiheiden käsittely on räätälöity sopimaan lapsilukijoille.
Lehdessä on esillä lukijoiden esimerkillisiä ikätovereita kirjabloggarista leuanvedon ennätystenmurskaajaan. Tiedeuutiset ovat valaisevaa luettavaa aikuisillekin. Asiantuntijoiden antamista vastauksista voi selvitä vaikkapa pystyykö kirahvi tekemään spagaatin tai miksi räkä maistuu suolaiselta. Yhdessä hihittäminen tekee varmasti hyvää kaikille tällaisena aikana.
Lasten uutiset on erinomainen joululahjatärppi alakoululaisille. Tarvitsee vain laittaa tonttu urkkimaan, ettei sitä ole jo tilattu perheeseen.
3
Saksalaisen kirjailijan ja graafisen suunnittelijan Judith Schalanskyn Kaukaisten saarten atlas (Poesia, 2020) on kaunokirjallinen karttakirja viidestäkymmenestä hyvin pienestä ja syrjäisestä saaresta kaikissa maailman merissä.
Kirjaan rakastuu hetkessä. Yksityiskohtaisten maantieteellisten tietojen vieressä on lyhyt kaunokirjallinen teksti, joka kertoo jotain valloittajista, löytöretkeilijöistä, orjuudesta, haaksirikoista, aarteenetsinnästä ja usein näiden saarten viheliäisyydestä ja retkikuntien epätoivosta.
Kirja on voittanut Saksassa ilmestyessään vuoden kauneimman kirjan palkinnon. Se onkin klassisen tarkasti suunniteltu karttakirja ja käyttää tehosteväriään tinkimättömästi niin, että välillä hämärässä lukiessa tekisi mieli vetäistä pienestä kettingistä sellainen kartta-arkiston vihreäkupuinen messinkivalaisin päälle.
Jos pelkäät atlaksen nostattavan matkakuumeen, voit olla huoleti. Kirjailijan tavoin et varmasti koskaan tule fyysisesti käymään yhdelläkään näistä saarista, ellei tapahdu jotain todella merkillistä. Ei siis muuta kuin rommikaakaota ja korppuja kehiin, viltti päälle ja menoksi mielikuvituksen turvin.
4
Radiodokumenttien konkaripariskunta Kai Rantala ja Katariina Kaila ovat saaneet idean tuottaa Yle Areenan audiopuolelle rentouttavan kuunneltavan sarjan. Kenties taktinen veto tarjota veronmaksajalle tänä vuonna jaksamista edistävää ohjelmaa?
Unilentäjän ääniraita on matka meren uumenista tähtienväliseen avaruuteen aina Japanin ja järviluonnon kautta. Se on saanut innoitusta joogaharjoituksesta, jossa pyritään syvän rentoutumisen tilaan. Kokemus on myös sukua buddhalaiselle äänimeditaatiolle, jossa vuoroin tarkataan omaa hengitystä ja kuunnellaan ympäröiviä ääniä lähellä ja kaukaa yrittämättä mitenkään tulkita niitä.
Noin 25 minuutin mittaisia ääniraitoja on kuusi. Jokainen alkaa lyhyellä rentoutumisohjeella. Kannattaa lukea myös ajatuksella jaksojen kuvaukset ennen tai jälkeen kuuntelun.
Useimmat jaksoista ovat rauhallista, melankolista, elokuvallista äänimaisemaa, johon vajoaa helposti. Rantala on äänittänyt monet äänimaisemista itse matkoillaan ympäri maailmaa. Jaksossa Voyager mennään kuitenkin vahvasti osastolle ”jotain aivan muuta”. Pääset matkalle Voyager-luotaimen kyytiin, missä kuulet kultaisille levyille tallennettuja musiikki- ja ääninäytteitä planeetaltamme. Ennen luotainten saattamista matkaan 1977 työryhmä kokosi maapallon elämänmuotoja kuvaavia otteita siltä varalta, että luotain joskus kohtaa maapallon ulkopuolista elämää. ”Hälsningar från en dataprogrammerare i den lilla universitetsstaden Ithaca på planeten Jorden!”
5
Yle Teemalla puolestaan vietettiin viime viikonloppuna Stanley Kubrick -teemalauantaita. Ohjelmistoon valitut, hämmentäviä tunteita herättävät pätkät tuntuvat erityisen sopivilta tämän melko kokeellisen vuotemme huipennukseksi. Koko kattaus on edelleen katseltavissa Yle Areenassa.
Illan avasi uusi ranskalaisdokumentti Kubrick omin sanoin (Kubrick par Kubrick, 2020). Ohjaajamestari kertoo siinä elokuvakriitikko Michel Cimentille haluttomuudestaan analysoida tai selittää omia töitään, mutta äityy onneksi tekemään juuri niin. Myös näyttelijät avaavat, kuinka he ovat yltäneet vaikeisiin roolisuorituksiinsa Kubrickin ohjauksessa. Dokumentti on balsamia kaikille, jotka haluavat tehdä työnsä niin perusteellisesti, että kaikki eivät aina ymmärrä.
Teemaillan toinen numero oli sodanvastaisen elokuvan klassikko Tri Outolempi (Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb, 1964). Mustassa komediassa Peter Sellersin unohtumattomasti esittämä jenkkikenraali pimahtaa ja päättää hyökätä ydinaseilla Neuvostoliittoon. Tammikuun 20. päivää odotellessa!
Lopuksi saatiin uusinta Tony Zierran dokumentista Elämäni Kubrickin palveluksessa (Filmworker, 2017), joka nostaa valokeilaan hänen uskollisen apulaisensa Leon Vitalin. Vitali luopui omasta näyttelijänurastaan saadakseen työskennellä Kubrickille, jolle hän omistautui täysin ja pyyteettömästi loppuun saakka. Perfektionistin palvelijan rooli voi tuntua kohtuuttomalta, mutta Vitali itse ajattelee sen olleen suuri kunnia.
Lepe Parviainen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.12.2024): Light Art Museum, Biedermaier, Heydrich Terror Memorial, Fram
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on käynyt Budapestissa, Prahassa ja Oslossa.
Parasta juuri nyt (14.12.2024): Lehmä synnyttää yöllä, He selvisivät sodasta, Suliko, Tallinna
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on lukenut kirjoja ja kierrellyt jouluisessa Tallinnassa.