Kuva: Anthony Michael Rivetti / Warner Bros. Pictures
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Selkokari on innostunut Diane Morganin holtittomasta komediahahmosta ja väkivaltaisia sankareita esittäneen Clint Eastwoodin kääntymyksestä.
1
Vanhan lännensankarin esittäjän, Clint Eastwoodin viimeaikaisia elokuvia on näkynyt melko usein kaupallisten tv-kanavien esityksissä. Gran Torino (2008) ja The Mule (2018) ovat näitä hänen myöhäiskautensa elokuvia, joissa näkyy Eastwoodin pitkän elämän ja uran myötä luontaisesti tuleva katseen kääntyminen arvioimaan kaikkea nähtyä ja tehtyä. Jos Gran Torino jatkaa sitä Eastwoodin elokuvaimagon määrittelyä uudelleen, mitä hän on viime vuodet tehnyt, niin se on parhaasta päästä sitä lajia.
Vaikka Eastwoodin esittämä roolihahmo, Korean sodan veteraani ja ikänsä autotehtaassa työskennellyt Walt Kowalski muuttuu avoimesta rasistista vähän mukavammaksi, niin ei hahmosta suurta ihmisystävää tule. Gran Torinossa näkyy Eastwoodin Armoton-elokuvasta (1992) alkanut pyrkimys kyseenalaistaa sankarillisena pidettyä väkivaltaa ja kostoa sekä pohdiskella niiden seurauksia.
2
Suomalaisesta kirjallisuudesta puuttuu tätä nykyä Veikko Huovisen kaltainen lempeä satiirikko. Huovisella oli ymmärrystä irvailla ihmisten käyttäytymiselle ja vakiintuneille ajattelutavoille tekemättä sitä julmasti.
Vilkuiltuani Huovisen parhaimpiin kuuluvaa kertomuskokoelmaa Rasvamaksa (WSOY, 1973) löysin tarinan ”Ammattimainen puolueenhaukkuja”, jossa Väinö Kirsikkala -niminen tyhjästä ruokakaapistaan kärsivä mieshenkilö kiertelee suomalaisessa kirkonkylässä pitäjän merkkihenkilöinä itseään pitävien luota toiselle tarkoituksenaan saada ilmainen ateria.
Kirsikkalan jekku on yllyttää mahdollinen ruoantarjoaja tarkoin valituilla populistishenkisillä sanakäänteillä paasaamaan mielipiteitään päivänpolitiikasta. Kirsikkala säestää paasausta siten, ettei se pääse sammumaan. Kun oikein on päästy vauhtiin, niin pahaa-aavistamaton vaahtoaja huomaa kutsuvansa vieraan ruokapöytään, jotta voidaan jatkaa keskustelua.
Huovisen kertomus on aikaansa sidottu kuva pienten pitäjien ja kirkonkylien Suomesta, jossa ihmiset vierailivat luontevasti toistensa kotona. Voi vain kuvitella mitä Huovisen ihmiset sanoisivat provosoituina puhumaan nykyisistä perussuomalaisista ja vihreistä.
3
Brittinäyttelijä Diane Morganin tunnetuimpia roolihahmoja on mokumentaarisarjassa Cunk on Earth nähty fiktiivinen hahmo Philomena Cunk, vähäjärkinen, itsekeskeinen ja tietämätön juontaja.
Koomikkona ja näyttelijänä uransa luoneen Morganin hilpeimpiä komediahahmoja on Mandy Carter -niminen kroonisesti työtön suttura, jota nähdään lyhyehköissä, muutaman minuutin sketsimäisissä jaksoissa milloin työnvälitystoimistossa tai vasta aloitetussa, useimmin katastrofaalisesti päättyvässä työssä. Mandyn suurimpia työllistymisen esteitä ovat huono onni ja huono asenne. Mandylle tupakkatauko on työn tärkeimpiä asioita.
Mandy-sarjassa on pintaansa enemmän, koska pohjimmiltaan se kertoo apatiasta, joka ruumiillistuu päähenkilöön, jonka ei koskaan kuulla sanovan ”mitä välii”, mutta jonka toiminta henkii ko. asennetta koko ajan. Parhaimmillaan sarja nousee absurdin huumorin korkeuksiin ja koukuttaa tehokkaasti.
4
Ateneumin taidemuseon Gallen-Kallela, Klimt ja Wien -näyttelyn yksi ulottuvuus on itävaltalaistaiteilija Gustav Klimtin johdolla perustettu taidetta uudistanut sesessio-liike, jonka taiteilijoita kiinnosti moderni elämäntapa ja uuden elämäntavan kehittäminen.
Sesessionistien keskeisiä jäseniä oli monilahjakkuus Koloman Moser (1868-1918). Opintojensa jälkeen kuvittajana työskennellyt Moser oli perustamassa Wienin sesessionisteja vuonna 1897 ja sittemmin hänestä tuli yhdistyksenä aloittaneen Wiener Werkstätte -yrityksen taiteellinen johtaja vuonna 1903.
Wiener Werkstätte kokosi yhteen kuvataiteilijoita, arkkitehtejä, muotoilijoita ja käsityöläisiä. Vaikutuksessaan moderniin muotoiluun sitä on pidetty Bauhaus-taidekoulun yhtenä edeltäjänä. Koloman Moser oli yhtä monialainen kuin taustayhteisönsäkin. Hän suunnitteli julisteita, kuvituksia, huonekaluja, kankaita, koruja ja keramiikkaa. Hänen helposti tunnistettavia töitään leimaa pyrkimys selkeyteen ja yksinkertaisuuteen.
5
100-vuotisjuhlavuottaan viettävän saksalaislaulajan, Dietrich Fischer-Dieskaun (1925–2012) ääni on välittömästi tunnistettavissa. Hänen lämmin baritoninsa ja tapansa ääntää selkeästi laulaessaan tekivät hänestä suositun liedien tulkitsijan, sillä Fischer-Dieskau ymmärsi laulujen sanojen eli runouden ja musiikin yhteyden. Hänen taitonsa eivät rajoittuneet pelkkien liedien esittämiseen. Hän lauloi yhtä hyvin myös oopperoita ja oratorioita.
Fischer-Dieskaun Schubertin liedeistä tekemiä levytyksiä pidetään vieläkin ylittämättöminä saavutuksina, minkä voi todeta itsekin hankkimalla kuunneltavakseen Fischer-Dieskaun yhdessä pianisti Gerald Mooren kanssa tekemän Winterreise-albumin. Fischer-Dieskau oli käsittämättömän ahkera, sillä hän teki lyyriseksi baritoniksi luonnehditulla äänellään yli 400 levytystä.
Kuuntele Narrin aamulaulu -sarjan jakso Dietrich Fischer-Dieskausta Yle Areenassa.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.
Parasta juuri nyt (27.11.2025): Pokka pitää, Markus Jäntti, Toinen heistä valehtelee, luontoretket
Irmeli Heliön listalla on muun muassa patikointia, kuvataidetta ja brittikomediaa.




