Trude Teige & Anna Soudakova. Kuvat: Tine Poppe / Niclas Mäkelä

1

Anna Soudakovan uusin teos Haikara levittää siipensä (Atena, 2024) on kaunis ja silmiä avaava lukukokemus, joka tarjoaa puhtaan nautinnon. Tämä on taas yksi niistä kirjoista, jonka loppua suree jo etukäteen. 

Kehyskertomus kulkee valkovenäläisten sisarusten Andréin ja Svetan mukana, mutta matkan varrella liikutaan myös heidän vähemmän tunnetun kotimaansa lähihistoriassa. 

Kirja herätti halun saada tietää Valko-Venäjästä enemmän kuin satunnaiset uutiskuvat tästä Euroopan reunalla sijaitsevasta diktatuurista kertovat. 

Soudakova on aiemmissakin kirjoissaan (Mitä männyt kertovat, Otava 2020; Varjele varjoani, Atena 2022) kuvannut kohtaloita entisen Neuvostoliiton maissa ja sen historian varjossa. Uusin romaani jatkaa hienosti samassa aihepiirissä. Kirjaa on vaikea laskea käsistään. 

Lue Marjatta Honkasalon arvio Haikara levittää siipensä -teoksesta täältä ja Leena Reikon arvio Varjele varjoani -teoksesta täältä.

2

Lyhytelokuvassa Kesken (2024) ei mikään ole keskeneräistä. Ei Suna Vuoren käsikirjoitus, ei Pia Andellin ohjaus eikä suosittujen ammattilaisten näyttelijäntyö.

Ystäväjoukko on kokoontunut illallisille. He ovat ilmeisen hyvin toimeentulevia, korkeasti koulutettuja ja kultivoituneita kulinaristeja.

Elokuva kestää vain puoli tuntia, mutta mainiosti ehditään käsitellä pöydän ympärillä istuvien asioista juuri nyt olennainen joko sanallisesti, tai sanattomasti.

Jokaisella tuntuu olevan useammankin asian käsittely todellakin pahasti kesken. 

Kesken Yle Areenassa.

3

Liian lähellä on minisarja, joka on näyttelijöiden ja maskeerauksen juhlaa. Emily Watson ja Denise Gough tekevät hienot roolisuoritukset oikeuspsykiatri Emmynä ja tämän potilaana Conniena. 

Connie on syyllistynyt käsittämättömään rikokseen ja Emmy yrittää selvittää, miksi tämä ei muista siitä mitään ja mikä on teon takana. Takaumien kautta näemme Connien iloisena ja elämää täynnä olevana äitinä, mistä on valovuosien matka mielisairaalassa olevaan ihmisraunioon. 

Naisten terävä sanailu paljastaa, ettei oikeuspsykiatrikaan ihan balanssissa ole.  

Sarja on sopivasti vain kolmen jakson mittainen ja sen jännite pitää. Lopussa alkaa miettiä, kuinka moni meistä mahtaa sisimmässään olla yhtä haaksirikkoinen kuin nämä kaksi naista. 

Liian lähellä Ruutu+ -palvelussa.

4

Norjalaisen toimittaja-kirjailija Trude Teigen Isoäiti tanssi sateessa (WSOY, 2025) on jälleen yksi toisen maailmansodan ylisukupolvisista traumoista kertovista romaaneista.

Se on helppolukuinen ja kevyehkö kirja raskaista aiheista ja sopii sellaisena hyvin muistuttamaan sodan järjettömyydestä.

Juni on nuori nainen, joka on oman elämänsä solmukohdassa. Hän lähtee Saksaan etsimään syitä äitinsä ja isoäitinsä tulehtuneeseen suhteeseen, äidin synkkyyteen ja muihin lapsesta asti ihmetyttäneisiin seikkoihin.

Romaani on kirja tavallisista naisista, jotka löysivät itsestään yllättäviä voimia. Ennen muuta se on teos sodan pahuudesta eikä sellaisia ole koskaan liikaa. 

Kuuntelin romaanin ruotsiksi käännettynä, suomeksi se ilmestyy Saara Kurkelan kääntämänä tammikuun lopussa. 

5

Jos mieli tekee katsoa nähdä hieman erilaista tv-sarjaa, kannattaa avata Youtubesta löytyvä turkkilainen Kızılcık Şerbeti, vapaasti suomennettuna ”Karpalosorbetti”. Sitä ovat miljoonat ja taas miljoonat ihmiset seuranneet herkeämättä syksystä 2022 sekä Turkissa että kansainvälisessä levityksessä nimellä One Love. 

Aihe on universaali: rakkaus kahden aivan erilaisista perhetaustoista tulevan nuoren kesken. Tytön äiti on moderni yksinhuoltaja ja uranainen, pojan perhe perinteinen ja uskonnollinen. Avioliitto johtaa näiden kahden kulttuurin välisiin yhteentörmäyksiin ja ihmissuhdekiemuroihin. 

Erikoiseksi sarjan tekee sen rehellinen ja suora tapa käsitellä tämän päivän yhteiskunnallisia kipupisteitä. Turkki on poliittisesti kahtia jakautunut nimenomaan maallistuneiden ja uskonnollisten välillä. Sarjan tekijät eivät pelkää ottaa esiin arkoja asioita, laittaa roolihenkilöt keskustelemaan, väittelemään ja löytämään ratkaisuita. Yleensä turkkilaiset saippuasarjat ovat puhtaasti viihteellisiä ihmissuhdesoppia, joihin ei ole sotkettu mitään poliittista. 

Viranomaiset kielsivät sarjan ensimmäisen kauden aikana, mutta joutuivat taipumaan yleisön vaatimusten edessä.

Kuvallisen ilmaisun juhlaa sarja ei tarjoa, mutta sitäkin enemmän mielenkiintoisia tyyppejä, hyviä roolisuorituksia, paljon juonikäänteitä – ja loputtoman määrän sekä uskonnollisten että maallisten naisten ja miesten muotia sekä aamiais- ja illalliskattauksia.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua