Kuva: Niklas Sandström

1

Emilia Kokko ja Elina Minn ovat toimittaneet kiinnostavan, nerokkaankin numeron aina uudistuvan Nuori Voima -lehden jatkumossa.

Teema Möykky (3–4/2020) on jatkoa kielen ja todellisuuden suhteesta samassa lehdessä käydylle keskustelulle vuodelta 1995. Silloin sivuilla seurattiin Silja Hiidenheimon ja Tarja Roinilan (molemmat edesmenneitä) toimittamassa numerossa Roinilan ja Anssi Neuvosen keskustelua valokuvasta ja mm. kuvanveistäjä Alberto Giacomettin kommentista: ”Heti kun läsnäolon vangitsee, se muuttuu identiteetiksi, joka on fiktio, illuusio muuttumattomuudesta, hallittavuudesta.”

Herää kysymys: onko hallinta aina fiktiota?

Kieli ei ainakaan pysty kuvaamaan kaikkea. Sen kartoittavat Kokko ja Minn erinomaisella artikkelisarjalla möykkyydestä.

Sofia Blanco Sequeiros haastattelee kahta nuorta näytelmäkirjailija-dramaturgia, E.L. Karhua ja Pipsa Lonkaa. Karhu on kiinnostunut ”tekstin ja näyttämön välisestä kitkasta” ja työstänyt sinä-muotoisen monologin Eriopis. Eriopis oli Pausaniaksen Muinaisen Kreikan oppaan mukaan Medeian ja Jasonin tytär. Tästä hahmosta Karhu on luonut monitasoisen tekstin, jossa kurotetaan perhesuhteiden ja väkivallan lisäksi vieraantumiseen ja turismin kritiikkiin.

Lonka taas on kirjoittanut näyttämötekstin Neljän päivän läheisyys, joka tutkii lokkia lajina ja sen mahdollisia yhtymäkohtia ihmiseen.

Kokko ja Minn kartoittavat möykkyyttä dialogissa Mene tiheikköön.

Kokko: ”Siinä missä möykky on pelkkä muodoton möykky, edustaa Möykkyys minulle tuntemattomien tai vaikeasti määrittyvien maisemien ydintä.”

Minn: ”Lumoudun siitä miltä pölyn epäväri ja sähkönsininen näyttää yhdessä. Otan valokuvan.”

Möykkyys jatkuu filosofisesti osina 2, 3 ja 4. Möykky väistää kieltä. Sen alue on muu. Oleellinen kysymys onkin: ”Mikä on muun alue?”

Erittäin kiintoisia ovat myös Emil Santtu Uutun artikkeli Annelidien ryömimisjälkiä hiekkakivessä ja Satu Herralan vaikuttavista taideteoksista kertova Ihmeen tuntuja.

Milka Luhtaniemen ja Anna Mustosen tanssiin liittyvät artikkelit Vastus ja Vähäistä liikettä liukuvat tanssitaiteen ytimissä.

Lehdessä julkaistut Debytoi runoilijana -kilpailun voittajatekstit heijastavat enemmän tai vähemmän Möykky-filosofiaa. Isa Hukka, Sylvia Iiris ja Kaisa Kukkonen – voimakkaita ja omintakeisia tekstejä!

Mieleen tulee vuoden 2019 Tanssivan Karhun voittanut Stina Saaren Änimling (Teos, 2018).

2

Haltioitunutta rakkausproosaa on vaikea kirjoittaa niin että se ei puistata lukijaa. Kirjassaan Lopussa minun pitäisi kuolla (Teos & Förlaget, 2020, suom. Raija Rintamäki) Hannele Taivassalo on kuitenkin ylittänyt odotukset. Teos on epäonnistuneen rakkauden minä-muotoinen kuvaus, sukua Goethen Nuoren Wertherin kärsimyksille, johon tekstissä viitataankin.

Pitkä tilitys ihmissuhteesta, joka valtaa kertojan aivan totaalisesti, on korkean energiatason vuoksi vastustamattoman samastumisvoimainen. Lukija antautuu kaikkeen: arkeen, runollisuuteen, pieniin psykologisiin nyansseihin. Fyysisen ja psyykkisen läheisyyden syvän kaipauksen ja jatkuvan menettämisen pelon tämä kirja välittää kauniisti ja realistisesti.

3

Kalevi Jäntti- ja Finlandia Junior -palkinnot voittanut Kreetta Onkeli on palannut aika lailla esikoisensa Ilonen talo tunnelmiin uudessa romaanissaan Meiltähän tämä käy (WSOY, 2020). Nyt kuitenkin perhe hajoaa Helsingissä ja teoksen vaikuttavin teema sosiaalinen kuvaus on suorastaan järkyttävää. Voiko tämän kaltainen eriarvoisuus olla totta tämän päivän Suomessa?

Miestään varattomampi nainen joutuu kadulle, ajelehtii tilanteista toisiin eikä turvaverkkoja näytä olevan. Taistelu lapsista, jotka asettuvat aluksi varakkaan juopon isänsä puolelle, on epäreilua, valheita ja viinaa tulvillaan. Mies on tarinan konna, ja hänestä on vaikea löytää yhtään hyvää puolta.

Karu kerronta tuo mieleen Minna Canthin ja Maria Jotunin perinnön nykyaikaan siirrettynä.

4

Joskus tekee mieli kirjoittaa aiheesta, josta ei tiedä juuri mitään. Ehkä Venäjästä ja Vladimir Putinista ei kovin paljon tiedä kukaan muukaan suomalainen. Siltä minusta näyttää.

Tämä juttu on kuitenkin ns. mutua.

Sokea Reettakin näkee, ettei Putin voi olla Aleksei Navalnyin myrkytysyrityksen takana. Hänhän on aivan liian ilmeinen syyllinen. Jos vähääkään tunnistaa Putinin viekkautta ja pelisilmää muussa politiikassa, tulee johtopäätökseen, että kyseessä on ns. ”kolmas osapuoli”.

Kenelle olisi hyötyä sekä Navalnyin että Putinin romauttamisesta? Vai onko jokin taho uhrannut Navalnyin pudottaakseen Putinin suosiota?

Putinille tämä skandaali on tosi paha. Kaikki näyttävät pitävän selviönä, että käsky on tullut Kremlistä. Navalnyin keksimä yhden vastustajan korottaminen jokaisessa vaalipiirissä toteutuu nyt varmasti. Voi olla, että Putin on erittäin kovilla vaaleissa.

Saattaa olla hyväkin, että valta vihdoin vaihtuu. Vai seuraako sekasorto? En tiedä.

Mikään ei ole tyhmempää kuin ennakkoluuloinen muka-tieto. Ehkä ilmaantuu pian vääriä todisteitakin?

Putinia tuskin moni länsimaissa ihailee, mutta tällä kertaa on mielestäni jollain kolmannella sormensa pelissä.

5

Kesä oli suotuisa ja vedet lämpisivät syvältäkin. Nyt on hyvä jatkaa uintiharrastusta syksyyn. Loistava alku päivälle on uinti. Varsinkin auringon juuri noustua paistamaan rannalle. Itselleni läheisin on Rauhaniemi, ja sitä käytänkin.

Veden ja aamukasteen kimaltelu, kallioiden uurteet, puiden ruskavärit! Kokemus on joka kerta ainutlaatuinen.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua