Parasta juuri nyt (14.6.)

14.06.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Ville Aalto tohkeilee Fosse/Verdon-sarjasta ja Romu & Random -kansankioskista.

1

Alkukesän puhutuin hittisarja on ollut huima Chernobyl, jonka laatu ja suosio ovat vahvoja argumentteja televisiosarjojen kultakauden jatkumisesta. Sen jalkoihin huomiossa on valitettavasti jäänyt toinen lähihistoriallinen minisarja, Fosse/Verdon, joka sekin on HBO:n tuotantoa. Musikaali- ja elokuvaohjaaja Bob Fossen sekä hänen varjoonsa jääneen puolison Gwen Verdonin välisestä suhteesta ja yhteisestä urasta kertova kahdeksanosainen sarja upposi täydellisesti myös kaltaiselleni musikaaliummikolle. Fossea esittävä Sam Rockwell ja erityisesti Verdonina nähtävä Michelle Williams antavat ihan kaikkensa, ja sarjan kerronnassa hyödynnetään hienosti niin musikaalityylittelyä kuin riipaisevaa ihmissuhderealismiakin.

2

Saara Turusen hittinäytelmä Medusan Huone sai näytäntökautensa päätökseen Q-teatterissa, mutta monella eri tavalla poikkeuksellinen näytelmä on nähtävissä sekä tulevassa Tampereen Teatterikesässä että syksyllä Kansallisteatterissa. Upeasti överiksi vedetty feministinen sanoma yhdistyy teoksessa nerokkaisiin näyttämökuviin ja täydellisesti ajoitettuun, arkisen absurdiin komediaan.

3

Vihaan lähes kaikkia romanttisia komedioita, varsinkin genren amerikkalaista valtavirtaa, mutta Seth Rogenin ja Charlize Theronin tähdittämä Long Shot – Mahdoton yhtälö onnistui nimensä mukaisesti siinä mitä ei pitäisi laskelmien mukaan olla. Rogenin näsäviisas aikuislaiskiainen, jota hän esittää liki jokaisessa elokuvassaan, saa vastaparikseen Theronin kunnianhimoisen poliitikon. Yhtälö ratkeaa tavalla, joka panee paitsi itkemään ja nauramaan estottomasti, myös toivottavasti osan yleisöstä kyseenalaistamaan sukupuoliin liittyviä käsityksiään.

4

Sideways-festivaali lunasti paikkansa Suomen festarikesässä varmasti jo pari vuotta sitten, mutta tämä vuosi toivottavasti vain vahvisti sympaattisen mutta äärimmäisen ammattimaisesti järjestetyn tapahtuman asemaa. Itselleni hienoimpia hetkiä olivat Sueden häpeilemätön, viriili brittipopnostalgia, Idles-yhtyeen antifasistinen punkmellastus, Low-veteraanibändin minimalistinen ja dynaaminen meteli sekä mahdollisuus nousta lavalle oman Vuoret-yhtyeeni kanssa juuri, kun tuulenpuuska heitti yleisön päälle Töölön kaikkien puiden siemenkodat.

5

Kesän alennusmyynnit ja typerä ostohulluus ovat ovella. En ole ilmiölle itsekään immuuni, mutta suosittelen vaihtoehdoksi — tai ainakin ostosreissun yhdeksi etapiksi — Satamakadun Romu & Random -kansankioskissa poikkeamista. Paikallisten käsitöiden, kulttuurituotteiden, kirpparitavaroiden ja muun lisäksi paikkaan kannattaa ihan vaan mennä viettämään aikaa muiden ihmisten kanssa ja kuuntelemaan musiikkia. Vaikka ostamatta yhtään mitään.

Ville Aalto

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.