Lastenkirjainstituutin kirjasto. Kuva: Laura Vesa

1

Tampereen Tavara-aseman K40-discot ovat olleet kovin suosittuja – vasta viikko sitten Janica Brander kehui niitä tällä samalla palstalla. Liityn kuoroon. Ikärajasta viis, olennaisinta diskoissa on niiden aloitusaika. Kun bileisiin heti seitsemän jälkeen menee, tanssilattialla on jo väkeä ja tanssia ehtii hyvinkin kolme tuntia ennen kuin lattialla alkaa olla tungosta liiaksi asti. Olisipa enemmän keikkoja ja bileitä, jotka alkaisivat jo seitsemältä!

Musiikkipuolen kasari ja ysäri kelpaavat kyllä hyvin; itse en pahastuisi uudemmastakaan musiikista, reippaampi annos indiepoppia olisi maistunut ja pärjäisin mainiosti ilman Eppuja ja Kaija Koota, mutta ainakin valtaosa musiikista oli nyt tuttua ja tanssittavaa.

Tavara-asema oli tilana todella hieno. Hauska juttu, että Tampereelle on saatu uusi ja näin tyylikäs tapahtumatila.

Seuraava K-40-disco on Tavara-asemalla perjantaina 20.5.2023

2

Tyylikkäistä tamperelaisista tiloista puheenollen: minut löi viime viikolla ällikällä Lastenkirjainstituutin kirjasto. Olin kyllä käynyt Lastenkirjainstituutilla aiemminkin, mutta sen verran pikaisesti kääntymässä, etten ollut huomannut koko kirjastoa. Nyt kävin Punni-palkinnon jakotilaisuudessa ja ehdin sisäistää Lastenkirjainstituutin hienouden paremmin.

Instituutissa on juuri nyt esillä Kirjakori-näyttely, jonka hyllyiltä löytyy lähes kaikki vuonna 2022 suomeksi ilmestyneet lasten- ja nuortenkirjat. Näyttely on vaikuttava, jos on ylipäätään sellainen ihminen, joka kykenee vaikuttumaan hyllyistä täynnä kirjoja. Minulle koko vuoden kirjasadon näkeminen yhdellä silmäyksellä oli elämys.

Lastenkirjainstituutti on muutenkin melkoinen kätketty helmi. Kirjaston lisäksi instituutti tekee paljon työtä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi, esimerkiksi ylläpitämällä lanu-uutuuksia esittelevää Lukemo-portaalia.

Lastenkirjainstituutti (Puutarhakatu 11 A) on avoinna ma 10–17, ti–ke 10–15. Kirjakori-näyttely on esillä 31.5.2023 asti.

3

”Two games of survival horror, often without the survival” eli parin pelin verran selviytymiskauhua, tavallisesti ilman selviytymistä, lupaa Desperation-roolipelin myyntipuhe. Voiko tuolle sanoa ei? Minä en ainakaan voinut.

Desperation pakkaa samaan boksiin kaksi eri pelikokemusta, jota toimivat samalla tavalla. Pelien säännöt ovat höyhenenkevyet: molemmat ovat korttipakkoja, joita pelin alussa valmistellaan hivenen ja sen jälkeen käydään läpi kortti kerrallaan. Nosta kortti, lue se itseksesi, kerro kuka pelin hahmoista sen sanoo ja lue se sitten ääneen muille. Siinä kaikki.

Toinen peleistä kuvaa ennätyskylmää talvea 1888 pienessä kaupungissa Kansasissa – kuvittele Laura Ingalls Wilderin Pitkä talvi preerialla, mutta niin ettei kukaan selviä hengissä – ja toinen taas heittää pelaajat kalastamaan turskaa Alaskanlahdelle samana vuonna laivalle, joka on suuntaamassa kohti myrskyä. ”Tuomittu laiva, raivoava meri ja muutama vuotava soutuvene – ja sitten vaikeudet vasta alkavat”.

Desperationissa ei siis pääse roolipelien tavalliseen tapaan päättämään, mitä joku tekee tai sanoo. Tapahtumat tulevat ennalta määrättyinä. Sen sijaan pelaajien valintana on päättää kuka ja kenet. Näissäkin kysymyksissä riittää pohdittavaa. Olen toistaiseksi vasta näperrellyt kasaan suomenkielisen version toisesta peleistä, odotan mielenkiinnolla, että pääsen varsinaisesti pelaamaan näitä.

4

Sivumennen-podcastia en olekaan vielä maininnut näillä listoillani. Syytä on, sillä onhan tämä yksi Suomen parhaista. Sivumennen oli aika lailla tauolla vuoden 2022 ja pelkäsin sen jo lopettaneen, mutta syksystä alkaen jaksoja on taas tullut kuukausittain ja olemme taas päässeet kuuntelemaan Jonnan ja Johannan keskusteluja.

Näennäisesti Sivumennen on kirjallisuuspodcast ja jaksojen ytimenä onkin aina joku kirja, viimeisimmässä esimerkiksi Lydia Sandgrenin Läpileikkaus-romaani, mutta sen lisäksi jaksoissa puhutaan paljon muustakin kulttuuriin liittyvästä, kuten nyt varsin laajalti sivistyksestä, kulttuurista ja taiteesta. Tällaista kulttuurikeskustelua on ilo kuunnella.

5

Joskus elämäänsä kaipaa vaikeuksia voitettavaksi. Minulle yksi miellyttävien vaikeuksien muoto on ollut Punainen pelikaani -ristikkolehti. Sen alkupäästä löytyvät keskitasoiset ristikot menevät aika sujuvasti, mutta loppupuolen vaikeat ovat totisen kiperiä – osa laatijoista tekee ristikoistaan niin hankalia, ettei niihin välttämättä irtoa oikein mitään.

Mutta voi sitä riemua, kun johonkin Antti Viitamäen tai Tuomas Holopaisen (kyllä, Nightwish-Holopainen on myös vaikeisiin ristikoihin erikoistunut laatija) ristikkoon alkaa löytyä sanoja!

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua