Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Alli Mattila on hämmästynyt kirjoittajien anteliaisuudesta Kyse on kaikesta -opuksen äärellä ja puhdistunut Yrjönkadun uimahallissa.

1

Tällä palstalla aiemminkin kehuttu Ragnar Kjartanssonin teos The Visitors lumosi Kiasmassa myös minut heti vuoden alkajaisiksi. Yhdeksänkanavainen videoprojisointi ja 64-minuuttinen sävellys imaisivat sisäänsä heti näyttelytilaan astuessa. Yhteisö, ystävyys, musiikki ja melankolia hehkuivat seiniltä ja kaikuivat kaiuttimista ja saivat viipymään teoksen äärellä sen koko mitan, kyynelehtien siellä täällä.

Jäin vielä haaveilemaan siitä, että olisin kokenut installaation näyttelytilassa itsekseni – jotta olisin kehdannut tanssia ja juoksennella menemään upean orkesterin ja tunteikkaiden sävelien tahdissa valkokankaalta toiselle. Tietty taianomaisuus teoksessa syntyi ehkä kuitenkin juuri siitä, että kokonaisuus aika ajoin hiljensi hektisenä hämärässä tilassa poukkoilevan suurehkon yleisöjoukon ja jähmetti kaikki kävijät lapsia myöten paikoilleen, herkistymään musiikin äärelle. Immersiivisyys taidenäyttelyssä on ehkä tässä teoksessa herkimmillään!

Näyttely on esillä Kiasman viidennessä kerroksessa vielä 2.2.2020 saakka.

2

Onnekseni luin huolella myös The Visitors -teoksen tekijätiedot, sillä niitä tavaamalla löysin vuoteni alkuun ihanaa kuunneltavaa myös museosta lähdettyäni. Haitaria ja kitaraa Kjartanssonin teoksessa soittava Kristín Anna Valtýsdóttir julkaisi viime vuonna Kristín Anna -nimellä soololevyn I Must Be The Devil, joka on tuonut valoa ja kirkkautta kuluvan pimeän tammikuun aamuihin ja iltoihin. Albumin heleä sointi kuulastaa mielen, vaikka maisema ulkona olisi sysimusta.

Kristín Annan kaksossisaren, The Visitors -teoksessa selloa soittavan Gyða Valtýsdóttirin tuorein Evolution-albumi meni seuraavaksi kuunneltavien listalle.

3

Alkuvuoden parhaimmistoa taide-elämysten saralla on ollut Anne Naukkarisen toimittaman Kyse on kaikesta -kirjan äärelle antautuminen. Viiden monialaisen taiteilijan sähköpostikirjeenvaihto parin vuoden ajalta liikuttaa henkilökohtaisuudessaan ja tarkkuudessaan. Viesti toisensa perään jaksan yllättyä siitä, kuinka anteliaasti nämä esitysten parissa työskentelevät taiteilijat, Anne Naukkarinen, Rea-Liina Brunou, Liina Kuittinen, Minna-Kaisa Kallinen ja Sara Kovamäki, jakavat ajatteluaan, työskentelyään ja arkeaan lukijalle.

Tämä omakustanne on rehellistä, rakkaudellista ja karuakin kuvausta taiteilijuudesta ja kollegiaalisuudesta nykyaikana. Siis parasta juuri nyt!

4

Tampereelta Helsinkiin asetuttuani eräs ratkaiseva ongelma vaivasi minua pitkälle syksyyn: saunan puute. Tuskailin aikani kalliiden (12–15 e / kerta) yleisten saunojen verkkosivuja pyöritellen, kunnes uskaltauduin suuntaamaan laudeliinoineni ihan vain uimahalliin.

Paitsi että kyseessä ei ollut mikä tahansa uimahalli, vaan legendaarinen Yrjönkadun uimahalli, joka lunasti paikan sydämestäni heti ensitapaamisella.

Ensimmäisen kerroksen saunat ovat toki mitä ovat, uimahallin sähkösaunoja, mutta historiallinen puhdistumisen tunnelma ja itsestä huolehtiminen huokuvat seinistä, pylväistä ja kattorakenteista kuin Rajaportin saunan lauteilta konsanaan. Lisäksi erityisen parasta-juuri-nyt on kyseisen uimahallin lompakolle erittäin ystävällinen hinta sekä leveä vesijuoksuväylä!

5

Aino Vähäpesolan Onnenkissa (Kosmos) on kirja, jonka olisin voinut mielelläni antaa kovin monelle ystävälleni ja läheiselleni kirjalahjaksi joulun aikaan. Vähäpesolan kieli on ihanan koreaa ja ajattelu kirkasta. Havainnot, joita päähenkilö elämästä ja patriarkaatista piirtää esiin ovat samaistuttavuutensa vuoksi itkettäviä ja naurattaviakin ja enne muuta niin tosia. Päähenkilön sisäinen puhe graduseminaareissa, kahviloissa, klubeilla ja sängyissä on hirmu tuttua, mutta harvoin sellaiseen olen törmännyt luettavassa muodossa.

Alli Mattila