Kuvat: Suuri Kurpitsa / WSOY

1

Afganistan, minun maani (Afganistan, 2021) Yle Areenassa on ehdottomasti tv-dokumenttien parasta aatelia. Ohjelman alussa päähenkilö Mir on pyöreäposkinen pieni poika kaukaisessa afganistanilaisessa vuoristokylässä, hän hymyilee kameralle ja vaatii pakottaa katsomaan ohjelmaa eteenpäin.

Kuvausryhmä seurasi Mirin kasvua ja elämää 20 vuotta. Välillä maassa oli levotonta ja välillä vielä levottomampaa, elämä kylässä koko ajan niukkaa ja työntäyteistä, karua ja ankaraa.

Tekijöiden taitavuudesta kertoo se, että äänessä ja kuvissa tässä ovat ainoastaan Mir ja hänen perheensä sekä kansainväliset uutisväläykset kuljettamassa aikaa eteenpäin. Poissa ovat asiantuntija-analyysit ja pääosassa kameratyö, ilmeet, hiljaisuus. Dokumentti kuvaa hyvin vähäeleisesti ja vähäsanaisesti siviilien ahdingon sotimisen jaloissa vailla pienenintäkään mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Afganistanista ei tarvitse tietää mitään voidakseen saada tästä ohjelmasta paljon.

Synkkä dokumentti ei aiheestaan huolimatta ole. Mir rakentaa omaa elämäänsä ja pyrkii pitämään perheensä turvassa. Ihminen on yllättävän vahva.

2

Tiedossa onnen iltoja ennen nukahtamista, kun voi lukea Tulevaisuuden arabi -sarjakuvaromaanin viidettä osaa (WSOY, 2021; suom. Saara Pääkkönen). Tässä osassa saamme lukea, miten tutuksi tullut poikanen onkin jo teini ja mihin se sitten johtaa.

Tulevaisuuden arabi -sarjakuvaromaanit ovat monikulttuurisuuden ilotulitusta ja tarjoavat harvinaisen kurkistuksen arabimaailman arkeen. Niiden tekijä Riad Sattouf (s. 1978) on elänyt lapsuuttaan Libyassa, Syyriassa ja Ranskassa ja hänen kerrontansa on herkullista. Ajattelen, että parasta sitten Aku Ankan.

3

Narahdin toiseenkin sarjakuvaan; ehkä siksi, että olen itsekin ollut töissä vastaanottokeskuksissa. Suvi Ermilän teos Vastaanottokeskus (Suuri Kurpitsa, 2021) on sekä kuvakerronnaltaan että sisällöltään synkeä, mutta synkeä on todellisuuskin noissa paikoissa. Varsinkin, kun osa niissä asuvista on tullut Suomeen ja jättänyt ensimmäisen hakemuksensa jo kuusi vuotta sitten eli vuonna 2015.

Suvi Ermilä on paitsi sarjakuvataitelija, myös sosionomi ja työskennellyt vastaanottokeskuksissa useita vuosia.

Vastaanottokeskus tarjoaa harvinaisen katsauksen maailmaan, jossa hyvinvointi ja pahoinvointi sekä monet kulttuurit kohtaavat yksien seinien sisällä. En tiedä, miten hyvin teos avautuu sille, joka ei tuota maailmaa tunne, mutta kannattaa tutustua edes tämän kautta. Suvi Ermilässä lukijalla on ensiluokkainen opas.

4

Jos haluaa katsoa jotakin sopivasti jännittävää, ei kovin pitkää ja eritoten hyvin näyteltyä rikossarjaa, kannattaa valita Ylen tarjonnasta Vigil – kuolema syvyyksissä (Yle TV1 sunnuntaisin kello 22.20 ja Yle Areenassa koko sarja).

Sukellusvene on ikävä ympäristö tutkia murhaa eritoten, jos laivasto suhtautuu tutkijaan ikävästi. Rikosetsivä Amy Silva (loistava Suranne Jones, joka on tuttu mm. sarjoista Scott & Bailey ja Doctor Foster) joutuu nyt tuohon pinteeseen ja taistelee samalla mielessään omien pelkojensa ja ongelmiensa kanssa.

Sarjan roolihahmot muuttuvat kutkuttavasti hyvistä pahoiksi ja toisinpäin ja lopulta katsojaakin alkaa ahdistaa uhanalaisessa sukellusveneessä. Onneksi jaksoja on vain kuusi. BBC:n tuotanto on saanut runsaasti suitsutusta kotimaassaan.

5

Syksyn sokerisin teos lienee Rachel Wellsin Alfie – kissa kynnyksellä (Otava 2021), kirja kuin tikkari kissaystävälle. Alfie menettää oman perheensä ja tekee suunnitelman: jotta ei koskaan enää jäisi yksin, pitää hankkia useampikin rakas ja useampi koti.

Alfie on viimeisen päälle inhimillistetty ja etenee suunnitelmassaan parhaimman auervaaran lailla; ihminen toisensa jälkeen lankeaa kisulin pauloihin ja kohta jo palvelevat Alfieta katkarapu- ja sardiiniannoksilla. En ole vielä kirjan lopussa, mutta mitään ankeaa ja ahdistavaa tämä teos tuskin eteen tuo, sen sijaan ilkimykset saanevat ansionsa mukaan.

Melko konservatiivinen, pikkuporvarillinen ja sovinnainen tämä brittiläinen Alfie kyllä on.

Tässä kohtaa ajattelen, että aivan parasta juuri nytkin ovat ikiomat kissani Jassu ja Pikkiliini. Syksy ja märät kelit pitävät ne illat ja yöt kotona ja silloin ihaninta on nukkuminen tassu kädessä.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua