Juha Siro. Kuva: Merja Tanhua

1

Runoilija Timo Töyrylän syntymästä tulee tänään sata vuotta.

Töyrylä oli 1940-luvun lupaavimpia nuoria lyyrikoita. Hän joutui koulunpenkiltä sotaan ja julkaisi huikean esikoisteoksensa Kenttäharmaa nuoruus (WSOY) vuonna 1943. Sen häkellyttävin ansio on kuolemanvaaran ja luonnonkauneuden yhteenrunoilu, horjuvan tulevaisuususkon ja rakkauden yhteen nitominen.

Töyrylä oli arvostettu 1940-luvun loppuun, mutta kärsi kummallisen syrjäyttämisen ja unohduksen modernismin vallattua Kai Laitisen ja Tuomas Anhavan johdolla runoutemme.

Loppuelämänsä Töyrylä vietti Asikkalan Vääksyssä Päijät-Häme-lehden päätoimittajana ja kuvataiteilijana. Hän julkaisi muutaman vähälevikkisen runokirjan, joista kiinnostavin on Alakulosta latvapaloon 1972. Lehtimiehenä hän eli jatkuvassa ristiriidassa kunnan johdon kanssa, koska toteutti lehteä paikkakunnan ainoana boheemirunoilijana.

Menneestä maineesta kertoo, että ruotsalaisessa maailmanrunouden antologiassa Pärlor (toim. Birgit Andersson) Timo Töyrylä on ainoa suomalaisrunoilija, jonka runo on kelpuutettu teokseen ruotsinnettuna. Runeberg ja Topelius saivat ruotsiksi kirjoitetut runonsa myös kirjaan, jossa muita kirjoittajia ovat mm. Shakespeare, Goethe, Byron, Fröding, Pasternak ja Kipling.

Pärlorissa Töyrylän runon nimi on Återkomsten (Paluu).

2

Tanskan tunnetuimpiin runoilijoihin kuuluvalta Inger Christenseniltä on vihdoinkin julkaistu kokonainen kirja.

Aiemmin yksittäisiä runoja on ilmestynyt Kirjo-lehdessä J.K. Ihalaisen ja Rita Dahlin kääntäminä vuonna 2002 ja Tuli & Savu -lehdessä Oscar Rossin suomentamina vuonna 2019.

Nämä kaikki käännösnäytteet oli otettu Christensenin tunnetuimmista runoteoksista alfabet (1969) ja det (1981). Dahl käänsi vuonna 1991 ilmestyneen Sommerfugledalen (Kesäperhoslaakso).

Oscar Rossin kokonaan suomentama alfabet ilmestyi tänä vuonna 2021 Poesialta. (Lue Mikko Lambergin arvio teoksesta.)

Runous on aina äärimmäisen vaikeaa käännettävää. Jokainen tähän lajiin syvällisesti perehtynyt joutuu itse runoilemaan mahdollisimman alkutekstin kaltaista runoa.

Nyt ilmestyneen alfabet-käännöksen lopussa ovat suomentaja Rossin perusteelliset jälkisanat. Niissä hän tekee selkoa ratkaisuistaan ja samalla vääntää esiin runoilijan alkutekstien syvimmät perusteet.

Jo se suomentajan periaate, että ”kääntää ääntämisen ehdoilla” on hirvittävän vaativa metodi minkä tahansa toisilleen kaukaisten kielten välillä. Tanskasta suomeksi on varmaan yksi hankalimmista reiteistä, jos haluaa säilyttää ääntämisen alkuperäispiirteet.

Saamme lukea, että Christensen rikkoo itse asettamiaan sääntöjä, ja että ”runo pääsee säröistä sisään”. Klassiset runokeinot, rytmi, sointi ja toisto, ovat tanskalaismestarille keskeisiä.

Sääntölähtöisestä runoudesta huolimatta Christensenin runoudessa on Rossin mukaan kyse ”maailman suorittamasta itsetutkiskelusta, ei runoilijan. Runo – ei runoilija – kirjoittaa itseään.”

3

Aale Tynnin vuonna 1999 suomentaman Runoja jälkeen käänsi Jyrki Vainonen vuonna 2015 William Butler Yeatsin valitut runot nimellä Torni ja kierreportaat.

Nyt Vainonen on saanut valmiiksi runoilijan esoteeris-filosofisen suurteoksen käännöksen Näky (Basam Books, 2021; Vision, 1937).

Laajahkossa esipuheessa Kaikuja henkien maailmasta Vainonen esittelee Yeatsin teoksen syntyä ja taustoja. Paitsi suureen lukeneisuuteen perustuvat Näyn näkemykset astrologiaan, mytologioihin ja meediovaimo Georgle Hyde-Leesin automaattikirjoituksena transsinkaltaisessa tilassa ryöppyäviin ”ilmoituksiin” kollektiivisesta piilotajunnasta.

En osaa arvioida, kuinka varteenotettavaa teksti on esoteeriselta kannalta. Alan harrastajille kirja on varmasti aarre. Yeatsin lähestymistapa on syvällinen ja kompleksinen. Sen ongelmana on korkea kryptisyysaste.

Jyrki Vainosen kääntämistyö on erittäin perusteellista. Luultavasti hän suomentajana, syvennyttyään Yeatsin runouteen, on kiinnostunut myös esoteeris-filosofisesta Näystä. Ehkä hän on löytänyt monimutkaisista luokittelumalleista ytimiä, jotka ovat hämmentäneet uskottavuudellaan.

Teos saattaa olla aarre monenlaiselle elämän tarkoituksen etsijälle ja esoteeristen näkökulmien janoajille.

4

Ilmastomuutoksen kiihtyessä on erittäin tärkeä tutkia pohjoista pallonpuoliskoa konkreettisesti. Ville-Juhani Sutisen matkakirja Arktis, likaista lunta (Like, 2021) rikkoo myyttiä ”valkoisesta pohjoisesta”.

On hämmentävää lukea siitä, miten paljon ihminen on sotkenut ja tärvellyt jäätikköalueita. Arktis kirjana asettaa vastakkain mielikuvat pohjoisesta pallonpuoliskosta ja dokumentoidut todelliset näkymät.

Jääkarhujen eläminen paljolti jätteillä, valokuvat hylätystä sähköasemasta ja jäätikköhautausmaasta ovat esimerkkejä nykyisestä tilasta. Museot valehtelevat tarjotessaan etelästä käsin kuvaa valkoisesta pohjoisesta. Miten erilaisia ovatkaan matkailija-kirjailija Sutisen tekemät havainnot. Ne paljastavat ihmisen tärvelemän pohjoisen pallonpuoliskon.

Kunnioitettava ja tärkeä kirja!

5

Kirjan luokitteleminen kansilehdellä seikkailukertomukseksi herättää kiinnostusta monissa ikäluokissa. Eikö juuri seikkailu ole ajatonta, ja kertomus proosan peruslähtökohta.

Juha Siro onnistuu siinä, missä moni on kompastunut. Hän on kirjoittanut teoksen, joka sopii kaiken ikäisille. Niinpä Oiva ja aikasormus (Avain, 2021) sopii hyvin vanhempien lapsille lukemaksi iltasatukirjaksi.

On varoitettava aikuisia: lapsi saattaa vaatia lukemaan teosta pitkälle eteenpäin, jopa loppuun. Eikä tähän tekstiin helposti nukahda. Ehkä paras lukuhetki tähän jännittävään ja mielikuvitusrikkaaseen kertomukseen onkin iltapäivä.

Seikkailu on niin täynnä yllätyksiä, että niitä ei sovi paljastaa arvostelussa.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua