Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aino Louhi on katsonut Homelandia ja poiminut mansikoita Yrjölän marjatilalla.
1
Hiljattain on tuntunut, että universumi haluaa minun löytävän Harry Nilssonin. Toki yhdysvaltalainen Nilsson (1941–1994) on minulle tuttu nimi jo 1990-luvulta, jolloin silloinen (ja vähän nykyinenkin) suosikkiartistini Mariah Carey versioi hänen alkuperäisen hittinsä Without You. Lumouduin täysin tuosta Careyn jalkoja nostattavasta versiosta, mutta 12-vuotiaana pisteeni ropisivat vielä Mariahin laariin.
Yhtäkkiä vuonna 2019 Nilssonin musiikkia on tupsahdellut eteeni muun muassa Juhlat-sarjan alkutunnarina ja dj-kollegani Tulikärpäsen levylaukusta. Viimeinen niitti Nilssonin parhauden sisäistämiseen oli jo aiemmin hehkuttamani A Bigger Splash -elokuva ja sen soundtrack, jolla Nilsson mylvii niin energisesti, että lopulta oli yksinkertaisesti pakko kaivaa melko nerokkaasti nimetty, vuonna 1971 ilmestynyt Nilsson Schmilsson suoratoistopalvelustani.
Levyltä löytyy monipuolinen kavalkadi kappaleita, elokuvallisen The Moonbeam Songin ja liikuttavan särkyneen Without Youn kautta höpsöhköön Coconutiin ja rokkiralli Jump into the Fireen. Tunnelmasta toiseen -tyylinen tykitys sopii erityisen hyvin vaikkapa remontoinnin tai tiskauksen taustalle.
2
Yksi viime vuosina kesärutiineikseni muodostuneita asioita on retki Yrjölän marjatilalle poimimaan mansikoita. Marjatila sijaitsee Hämeenkyrön Mahnalassa, Suomen Toscanassa, niin pittoreskissä maalaismaisemassa, että jo pelkästään se riittää vierailun syyksi.
Mansikkarivit kannattaa varata ennakkoon ja pistää päälle mukavat vaatteet ja mahdollisimman laaja päähine. Tilalla traktori-kärry kuskaa poimijan oman rivinsä päähän aaltoilevien peltojen ja hevoslaidunten halki.
Yrjölässä on myös mainio kahvila-myymälä Puimasuuli, josta voi ostaa muun muassa tilan omaa gelatoa, ternimaitoa sekä hilloja ja mehuja. Herkkuhetki kahvilassa on mukava palkkio omaa fysiikkaa koettelevasta poimintasessiosta.
Jos mansikka-aika hurahtaa ohi muiden kesärutiinien takia, tilalle voi mennä myöhemminkin poimimaan esimerkiksi maisseja elokuisiin grillibileisiin.
3
Oli ruoka melkein mikä hyvänsä, se saa makuhermoja kutkuttavan silauksen tillistä ja mintusta. Kokeile ainakin varhaiskaalisalaatissa, aasialaistyylisissä nuudeliruuissa, kesäisissä pastoissa ja dipeissä. Mintuista kannattaa valita ”vahvana minttuna” tunnettu laatu.
Vahvasta mintusta voi valmistaa myös kylmäuutettua teejuomaa, eli laittaa kylmää vettä ja tuoreita tai kuivia mintun lehtiä kannuun ja kannu jääkaappiin yön yli tekeytymään. Muista tarkastaa hymysi peilistä tilli- ja mintturuokia syötyäsi.
4
Olen viettänyt kuluneen kesän työtehtävissä Järvenpäässä, lapsuuteni kotikaupungissa. Olen siis ehkä hieman jäävi listatessani Järvenpään parhaaksi asiaksi juuri nyt, mutta puolustukseksi sanottakoon, että olen tästä käänteestä itsekin hieman yllättynyt.
Järvenpää on oivallinen lähimatkakohde pirkanmaalaisille ja toki muillekin.
Tampereelta matkaa pieneen radanvarsikaupunkiin alle kahdessa tunnissa ja mukaan voi pakata oman pyörän tai skeittilaudan. Pyörällä voi huristella noin 20 kilometrin matkan Tuusulanjärven ympäri kulttuurihistoriaa havisevassa ympäristössä. Matkan varrelta löytyy kaikenmaailman ainoloiden ja halosenniemien lisäksi kulinaarisia kohteita, kuten luomuravintola Härmän rati ja tunnelmallinen Kahvila Vellikello.
Tuusulanjärveä voi kiertää myös hop on/hop off -tyyliin minibussilla, jos pyöräily ei kiinnosta. Skeitti- tai potkulaudalla taas voi testata Rantapuiston skeittiparkin, joka yhdessä viereisen koriskentän ja rantabulevardin kanssa saa Järvenpään tuntumaan – kröhöm – hieman Kalifornialta.
Kirppishaukoille Järvenpäässä on monta kohdetta, joista mainittakoon radanvarresta löytyvä Joken Osto ja Myynti, varmasti yksi Uudenmaan parhaita käytettyjen huonekalujen aarreaittoja. Neulomisesta intoilevan kannattaa pistäytyä, tai tarkemmin sanottuna mennä ja jämähtää Neulekahvila Lentävään Lapaseen. Sekä Lapasen lankahyllyt että leivosvitriini inspiroivat tarjonnallaan ja tunnelma on sillä tavalla avoin ja lämmin, että sekaan uskaltaa soluttautua ujompikin. Käsitöihin on myös tarjolla asiantuntevaa opastusta.
Ja sitten on vielä the Citymarket, joka tunnetaan sushilinjastostaan ja Michelin-kokki Matti Jämsenin Ravintola Sesongista. Noin kolmenkymmenen sushilounaan perusteella voin arvioida, että kannattaa poiketa, jos niillä kulmilla liikkuu.
5
Kaikilla pitää olla oma luottosarjansa. Sellainen, jota pystyy katsomaan, vaikka taso heilahtelisi ja juonikuviot toistaisivat itseään kaudesta toiseen. Sellainen, joka tuo tyydytyksen pelkällä olemassaolollaan ja jonka henkilöhahmoihin on kehittänyt kiintymyssuhteen; suhteen joka kestää, vaikka hahmot olisivat raivostuttavia, itsekkäitä, kitiseviä ja pelottavia. Sarjan on tultava vuodesta toiseen takaisin ja oltava aina sitä ihteään.
Minun luottosarjani on bipolaarisesta CIA-agentista (tai nykyään entisestä sellaisesta) ja hänen terrorisminvastaisesta taistelustaan kertova Isänmaan puolesta (Homeland) . Hiljan Netflixiin lisätty seitsemäs kausi liimasi minut ruudun ääreen toissaviikonloppuna, ja sain taas sydämeni kyllyydestä Carrie Mathisonin (Claire Danes) itkuun ja paranoiaan vääntyviä kasvoja ja vavahtelevaa alahuulta, Saul Berensonin (Mandy Patinkin) jämäkkää partaa, yllätyskäänteitä, moraalikysymyksiä ja agenttiseikkailuja. Pakko myöntää että Homeland oli parhaimmillaan ehkä kausilla 1–3, mutta niin kauan kun Carrie keksii keinon tunkeutua takaisin tiedustelutehtäviin, minä lupaan katsoa.
Homeland kytkeytyy myös toiseen itselleni tärkeään sarjaan: Danes teki läpimurtonsa teini-ikäisenä Angela Chasen roolissa koulu- ja perhekiemuroista kertovassa tv-sarjassa Niin sanottu elämäni (My So-Called Life, 1994–1995). On melko kiehtovaa rinnastaa 25 vuoden takaa ujosti ja pehmeästi hymyilevä Angela ja maaninen agenttinero Carrie toisiinsa.
Aino Louhi
