Käännekohta-näyttely esittelee kirjankansitaidetta. Kuva: Hämeenlinnan taidemuseo

1

Pitkään jatkuneeseen satunnaisjuoksenteluun tuli kaivattua rytmiä ja ryhtiä, kun joulukuun alussa ilmoittauduin ensi kesän maratonille. Talvijuoksu on mukavaa puuhaa silloin kun välineet ovat kunnossa: nastalenkkarit jalassa, kypärämyssy päässä ja merinovillaa välikerroksissa. Tavoitteellinen harjoittelu ja kilometrien kerääminen alkoi itsenäisyyspäivänä ja sitä on ilo jatkaa niin pitkään kuin askel kantaa ja terveyttä riittää. Monenlaista keliä on jo tullut vastaan reilun kuukauden aikana, ja toivotaan runsasta vaihtelua jatkossakin. Tervetuloa niin tulipalopakkaset kuin räntäsateetkin.

2

Jonkinlaisena mentaalipuolen maratonharjoitteena katsoin valkokankaalta Chantal Akermanin Jeanne Dielmanin, joka vastikään valittiin maailman parhaaksi elokuvaksi. Pituutta leffalla on ”vain” 202 minuuttia, mutta se on kerronnaltaan poikkeuksellisen hidastempoinen ja vähäeleinen, mikä saattaa tehdä katsomiskokemuksesta haastavan. Elokuvassa kuvataan piinallisen tarkasti brysseliläistä leskiäitiä arkisten kotiaskareidensa kimpussa. Kamera ei liiku, leikkauksia on vähän ja pitkiä kohtauksia kuvataan usein silmiinpistävän alhaalta. Juonen jännitteet syntyvät vaikkapa siitä, löytääkö Jeanne Dielman oikeanlaista nappia siskonsa lähettämään takkiin. Kulttisuosioon noussut kotletinvalmistuskohtaus on kuin jostakin Teija Sopasen ruokaohjelmasta, mutta ilman puhetta ja vieraita.

Tylsistyminen on osa elokuvan kummallista viehätystä. Jeanne Dielmanin arkisissa aherruksissa on jotakin sangen hypnoottista ja rauhoittavaa, mutta samalla myös jotakin sanomattoman kauheaa. Lopulta elokuvassa suistutaan peruuttamattomaan epätasapainoon, ja myös katsomiskokemus voi olla hämmentävä: näytöksessä kuulin jonkun katsojan nauravan pitkin elokuvaa, mutta lopuksi en ollut varma, oliko se sittenkin itkua. 

Jeanne Dielman pääsi teatterilevitykseen Suomessa vasta nyt, 47 vuotta valmistumisensa jälkeen. Suosittelen lämpimästi viettämään kolme ja puoli tuntia tämän ainutlaatuisen elokuvan parissa. Se on – Ville-Juhani Sutista lainatakseni – vaivan arvoista.

Jeanne Dielman (Jeanne Dielman, 23 quai du Commerce, 1080 Bruxelles) on nähtävissä vielä muun muassa Arthouse Cinema Niagarassa Tampereella torstaina 12.1. kello 12.30, Kino Aurorassa Jyväskylässä keskiviikkona 18.1. kello 18.00, Kino Sihiksessä Joensuussa keskiviikkona 18.1. kello 18.00, Kino Kuvakukossa Kuopiossa torstaina 12.1. kello 13 ja perjantaina 13.1. kello 19, Kino Engelissä Helsingissä torstaina 12.1. kello 19.15, Cinema Orionissa Helsingissä lauantaina 14.1. klo 13 ja torstaina 19.1. kello 13 ja Kino Tapiolassa Espoossa perjantaina 13.1. kello 19.30.

3

Yle Areenaan tulla tupsahti katsottavaksi Godfrey Reggion neljäkymmentä vuotta sitten ohjaama mutta aina vain entistä ajankohtaisempi Koyaanisqatsi. Kummallinen sana on hopi-intiaanien kieltä ja tarkoittaa jotakuinkin ”elämää ilman tasapainoa”. Tämä sanaton dokumenttielokuva on tyystin erilainen epätasapainoon ajautumisen kuvaus kuin Jeanne Dielman, mutta omalla ainutlaatuisella tavallaan meditatiivinen ja hypnoottinen leffa tämäkin on.

Koyaanisqatsi on ennen kaikkea rytmin mestariteos. Se on huimaa visuaalista tykitystä alusta loppuun: hidastetut ja nopeutetut ja omaperäisellä tavalla rytmitetyt kuvat elämästä niin kaupungissa kuin luonnossakin saavat haukkomaan henkeä. Teknologian tuottamaa runsautta katsellessa uhkaa iskeä paniikki päälle ja ydinkokeiden sienipilvet ahdistavat, mutta samaan aikaan elokuvassa on jotakin poskettoman kaunista.

Musiikin Koyaanisqatsiin on säveltänyt modernin klassisen musiikin huippunimi Philip Glass. Äänimaailma on olennainen ja erottamaton osa klassikkoelokuvan tenhoa. 

Koyaanisqatsi on katsottavissa Yle Areenassa 31.3.2023 saakka.

4

Hämeenlinnan taidemuseossa on esillä paitsi hienoja teoksia Vexi Salmen kokoelmasta, myös suomalaista 1950- ja 1960-lukujen kirjankansitaidetta ja ajan innoittamaa kuvataidetta. Käännekohta-näyttely pureutuu kansi- ja kuvataiteen suhteeseen, jota ei välttämättä tule juurikaan ajatelleeksi kirjoja lukiessa. Esillä on runsas määrä Martti Mykkäsen (1926–2008) oivaltavaa ja tunnistettavaa kansitaidetta. Mykkänen suunnitteli vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa 450 kirjankantta, joissa hän hyödynsi mestarillisesti erilaisia tekniikoita. Näyttelyssä esille nousee ikonisen Tuntemattoman sotilaan kansikuvan vanavedessä huikaiseva määrä muitakin hienoja kirjankansia, joista monet ovat tuttuja, mutta joihin ei ole samalla tavalla kiinnittänyt huomiota ennen tätä näyttelyä.

Voimakkaan erityisvaikutuksen tekevät yläkerrokseen sijoitetut Ahti Lavosen (1928–1970) suurikokoiset maalaukset. Varsinaisen kuvataiteilijanuran ohella Lavonen suunnitteli Otavalle runsaasti runokokoelmien kansia, mutta ennen kaikkea hän oli omaehtoinen ja tinkimätön kuvataiteilija, jonka maalauksissa värejä tärkeämmäksi nousee teosten struktuuri: painaumat ja uurteet puhuvat omaa vaikuttavaa kieltään.

Käännekohta – suomalaisia 1950–60-lukujen kirjankansia ja ajan innoittamaa kuvataidetta Hämeenlinnan taidemuseossa 30.4.2023 saakka.

5

Kuva: Ludwig Drums

Musiikkipuolella on tullut viime aikoina kuunneltua Ludwigin Speed King -rumpupedaalin narinaa. Moni sitä inhoaa, mutta minulle siitä kitinästä tulee miellyttävällä tavalla kotoisa olo. Ehkä parhaiten tämä Squeak Kingiksikin haukuttu jalustin on kuultavissa Led Zeppelinin Since I’ve Been Loving You -kappaleessa, mutta koska rumpali John Bonham käytti tätä legendaarista pedaalia uskollisesti koko soittouransa ajan, inisee se hienosti monilla muillakin Zeppelin-levytyksillä, esimerkiksi kappaleissa The Ocean (jossa soi myös puhelin kohdassa 1:37–1:38 ja vielä toisen kerran kohdassa 1:40–1:41!), The Rain Song, Houses of the Holy, Ten Years Gone ja Bonzo’s Montreux.

Led Zeppelin ei suinkaan ole ainut yhtye, jonka levyille Speed Kingin sivuäänet ovat taltioituneet.  Mukavan rytmikästä vinkunaa kuullaan myös vaikkapa The Doorsin Changeling-kappaleessa, ja Speed King -nitinä on olennainen osa Stevie Wonderin Superstitionia. The Beatlesin varhaistuotannostakin tätä suloista häiriöääntä on kuulemma spotattavissa, kun vain kuuntelee bassorumputyöskentelyä riittävän tarkalla korvalla.

Internetin musiikkifoorumeilla käydään sellaistakin keskustelua, että onko Deep Purplen kuuluisa Speed King -kappale nimetty tämän legendaarisen rumpupedaalin mukaan. Tiettävästi yhtyeen rumpali Ian Paice ainakin käytti kyseistä pedaalia.

Tässä joitakin Speed King -narinan sävyttämiä kappaleita. Bongaa itse lisää!

• Lil’ Bob & The Lollipops – I Got Loaded
• Delroy Wilson – I Don’t Know Why
• Barrington Spence – Contemplating Mind
• James Brown – Super Bad
• The Meters – Cissy Strut
• The Searchers – Needles and Pins

Juho Hakkarainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua