Parasta juuri nyt (10.8.2021): Teollisuuden tekijät – Metsäkansa, Martin Parr, Barry, Markku Envall, Teatterikesä

10.08.2021
EM5ret kopio

Kuva: Varkauden museon kuva-arkisto, A. Ahlström Osakeyhtiön kokoelma / Ivar Ekström

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aksu Piippo on lukenut aforismeja ja ihastellut valokuvia maalattiataloista ja maailman uimarannoilta.

1

Varkauden museo esittelee tiloissaan kuvia sadan vuoden takaisilta metsätyömailta ja niiden liepeiltä.

Ivar Ekström työskenteli A. Ahlström Osayhtiön palveluksessa metsätyönjohtajana ja kiersi suomalaisilla metsätyömailla maksamassa työläisille palkkojaan. Ekströmillä oli mukanaan matkoilla myös laatikkokameransa, jolla tämä tuli ottaneeksi laadukkaita ja kiinnostavia kuvia jo kadonneesta Suomesta.

Näyttely ja Ekströmin kuvat kertovat tarinaa elämänmuodoista, jotka ovat maailmasta jo hävinneet. Niissä näkyy aika, jolloin suomalainen yhteiskunta ja erikoistunut teollisuus olivat vasta kehittymässä, työ hikistä raatamista ja osa väestöstä eli maalattiataloissa tiettömillä seuduilla. Osa kuvista kuvaa esimerkiksi suomalaista luontosuhdetta ja sen muutoksia kirpeän sattuvalla tavalla. Tukkilaisromantiikka on kuvista kaukana, vaikka rohkeita ilmeitä niissä onkin.

Teollisuuden tekijät – Metsäkansa -näyttely Varkauden museossa.

2

Kuopiolainen VB-valokuvakeskus on allekirjoittaneelle jokakesäinen matkakohde, sillä se onnistuu järjestämään hienoja näyttelyitä vuodesta toiseen. Kuluvan kesäkauden näyttely on brittiläisen Martin Parrin kuvia esittelevä Life’s a Beach, joka nimensä mukaisesti koostuu maailman rannoilta otetuista kuvista.

lon99689 overlay

Kent. Margate. 1986. Kuva: Martin Parr

Kuvat ovat värikkäitä, valoisia ja iloisen hämmentäviä. Miksi ihmiset menevät kesäisin joukolla rannalle ja riisuutuvat?

Parrin mukaan yleinen uimaranta on universaali ja erityinen paikka, sillä siellä kohtaavat kaikki yhteiskunnallisesta statuksesta huolimatta. Kuvat ovat hämmästyttävän intiimejä. Ihmiset riisuutuvat toistensa seurassa ja lähellä, mutta tapahtuva funktio on erilainen kuin esimerkiksi saunassa. Yllättäen jotkut sosiaaliset maskit näkyvät Parrin rantakuvissa korostetun banaalisti, kun taas toiset naamiot katoavat. Ilmiöt ovat hämmästyttävän samankaltaisia Euroopasta Copacabanalle.

Näyttely on auki 29.8.2021 saakka.

3

Barry (HBO, 2018–2019) on yhdysvaltalaisten Alec Bergin ja Bill Haderin luoma tv-sarja, jossa Haderin esittämä palkkamurhaaja yrittää saada elämänsä uusille raiteille.

Järjestäytyneen rikollisuuden palvelukseen ajautunut Barry on Afganistanin sodan veteraani, joka saa tarpeekseen väkivallasta. Barry yrittää irtiottoa menneisyydestään teatteriharrastuksen avulla.

Komediallinen sarja kuvaa, miten Barry yrittää päästä irti kahlehtivista ja aggressiivisista toimintamalleista. Uusi identiteetti ei kuitenkaan ole helppo, ja vaatii lähes jatkuvaa kamppailua.

Bill Hader on roolissaan mainio, ja muissa sarjan rooleissa loistavat esimerkiksi Sarah Goldberg sekä Henry ”Fonzie” Winkler.

4

Tutkija-kirjailija Markku Envallin aforistiset kokoelmat ovat loistavia. Erityisen hieno on teos Maailma aina mukana (WSOY, 2003), sillä siihen on koottu kaikki Envallin aforistiset teokset vuosilta 1983–1994.

Envallin kieli on timanttisen kirkasta, ja ajatus ankaran hutiloimaton. Yleisesti Envallin tekstit puhuvat… noh, ihmisenä olemisesta. Ihan kaikesta. Joskus aforismeja on mietittävä hetki, että ajatus tiiviin kielen takana avautuu.

Täydellistä (hyvin lyhytmuotoista) kirjallisuutta esimerkiksi aamupalan yhteyteen tai vessahetkiin! Vai mitä sanotte tästä pikku palasesta, Envallin Finlandia-palkitusta teoksesta Samurai nukkuu:

”Leikki on lasten työ. Sanovat aikuiset. Eivät että työ on heidän leikkinsä.”

5

Tampereen Teatterikesä on tältä kesältä ohitse, mutta on silti parasta, miten koko festivaaliorganisaatio sai tapahtuman aikaiseksi.

Pandemiasta ja kesken festivaalin muuttuvista rajoituksista huolimatta Tampereen Teatterikesä onnistui ohjelmavalinnoissaan, tapahtumapaikoissaan, lippujärjestelyissä, kaikessa.

Tapahtuma valoi uskoa ja toivoa taiteen ja kulttuurin kentälle sekä osoitti, etteivät tekijät ole heittäneet pyyhkeitään kehään – päinvastoin!

Aksu Piippo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua