Dora Budor: Säilytyskone. Kuva: Paula Virta / EMMA

1

Selain on yksi käytetyimpiä sovelluksia tänä päivänä ja korvannut monille useita muita sovelluksia: harva taitaa käyttää erillisiä sovelluksia sähköpostille, toimistosovelluksille, kuvankäsittelyyn ja ties mihin.

Mutta paljonko selainta tulee mietittyä? Käytössä on käyttöjärjestelmän oletusselain tai Chrome, eli tuote, jossa käyttöliittymä ei ole järin kaukana World Wide Webin alkuaikojen Mosaiceista ja Netscape Navigatoreista. Vain harvat selaimet ovat tehneet asioita jotenkin huomattavasti eri tavalla; mieleen tulee lähinnä Opera.

The Browser Company of New Yorkin kehittämä Arc on nettiselain, jossa asioita on ajateltu vähän eri tavalla. ”Arc is your space to breathe on the internet”, kuuluu slogan. Huomionarvoista selaimessa onkin ensimmäisenä se, että sen käyttöliittymä on lähtökohtaisesti näkymätön. Kun katselet jotain nettisivua Arcilla, näet vain sen; mitään osoitepalkkeja, kirjanmerkkejä tai välilehtiä ei ole näkyvillä.

Kyllä ne siellä taustalla ovat: ei tarvitse kuin painaa Cmd-L, ja pääset käyttämään modernia osoitepalkkia, josta toimii saman tien hakukoneena, kuten tapana on. Hiiren osoittimen vieminen sivun vasempaan reunaan avaa sinne pinotut välilehdet. Tässä on heti yksi erikoisuus: välilehtihilloajien riemuksi tai kauhuksi Arc siirtää kaikki välilehdet arkistoon 12 tunnin päästä avaamisesta, jos ei niitä erikseen siirrä säilytettävien listalle. Arcin järjestelmä on organisoijan riemu, etenkin kun selaimen voi jakaa useisiin eri tiloihin eri käyttökontekstien perusteella.

Pääsin itse jonotuslistalta käyttäjäksi jo jonkun aikaa sitten, mutta en silloin vielä tehnyt täyshyppäystä Arcin maailmaan. Nyt kuuntelemani podcast muistutti mieleen, että tällainenkin on, ja olen nyt pari päivää käyttänyt Arcia ykkösselaimenani. Olen tyytyväinen. Arcissa on muutama oiva juttu. Yksi on Little Arc, miniselain, joka avautuu kuin pop up -ikkuna, kun klikkaa linkkiä jossain toisessa selaimessa. Easelit ovat valkotauluja, joihin voi liittää nettisivuja, tekstiä ja kuvia. Näitä voi jakaa helposti muille käyttäjille; Arcin käyttäjät voivat muokata, muut vain katsella. Selainikkunan jakaminen kahteen osaan on näppärää.

Pinnan alla Arc on Chrome, joten kaikki nettisivut toimivat kuten pitää ja tutut laajennukset, kuten salasanamanagerit, toimivat ongelmitta. Toistaiseksi Arcia saa vain Macille ja vain jonotuslistan kautta. Jos joku haluaa palavasti jonon ohi, laitapa viestiä vaikka Instagramissa (@mikko_lukee), ainakin yhden onnekkaan voin päästää jonon ohi.

2

Spellslingers on Magic: The Gatheringin maailmaan sijoittuva vähän samantyylinen, mutta tuntuvasti yksinkertaisempi nettipeli. Alusta asti mobiilipeliksi suunniteltua peliä voi pelata myös tietokoneella. Peli tarjoaa korttien keräämistä, kaksintaisteluja, päivittäisten tehtävien suorittamista ja ladderissa etenemisen jatkuvaa grindiä. Tutut kuviot siis kaikille vastaavia pelejä kuten Hearthstonea pelanneille.

Minua Spellslingers kiinnosti Magic-yhteyksiensä vuoksi ja aloin pelata viime syksynä, kun peli julkistettiin. Olen sittemmin pelannut päivittäin ja jäänyt tehokkaasti koukkuun. Elävä meta, pelin tasapainosta riittävän hyvin huolehtiva kehitystiimi ja pelin ympärille muodostunut yhteisö tekevät Spellslingersistä oikein maistuvaa ajanvietettä. Yksittäiset matsit ovat riittävän nopeita ja usein mukavan jännittäviä.

Jos peliin haluaa tosissaan mukaan, kannattaa ehdottomasti hankkiutua aktiiviseen tiimiin, jossa pelaajat lahjoittavat toisilleen resursseja avokätisesti. Se vauhdittaa korttien keräämistä ja tekee pelaamisesta mielekkäämpää. Mikään rahapelaajien peli Spellslingers ei ole, en ole itse käyttänyt peliin vielä senttiäkään ja olen jo onnistunut keräämään kaikki peliin ilmestyneet kortit. Discord-palvelimia MtG Spellslingers: Official LGS ja LoganThorne’s Duel Academy voin suositella. Youtubesta löytyy myös hyviä Spellslingers-striimaajia, kuten juuri Logan Thorne ja LongTim, joilta saa hyviä pakkaideoita.

Jos joskus taistelukentillä vastaasi astelee nimimerkki Hutilointia, häviäthän matsin nopeasti ja nöyrästi, kiitos.

3

Poikkesimme hiihtolomalla Espoossa ja EMMAssa. Muotoilija Yrjö Kukkapuron suunnittelua esittelevä Taikahuone-näyttely aukesi vasta seuraavana päivänä, joten sitä emme nähneet, mutta ei se mitään: erityisesti meitä kiinnostikin Pilvi Takalan Valvonnan alla -videoinstallaatio, joka tarkastelee turvallisuusalan vallankäyttöä. Teos on aikaisempaakin ajankohtaisempi, kiitos vartijoiden liiallisen voimankäytön viime aikoina aiheuttamien ongelmien. Videoinstallaation pitkät videopätkät olivat ajatuksia herättävää katseltavaa.

Myös Dora Budorin Säilytyskone oli ilahduttava kokemus. Menimme museoon siinä ymmärryksessä, että teokseen kuuluva mekaaninen lintu olisi epäkunnossa, mutta onnekkaasti se olikin korjattu ja lenteli säilytyskoneen sisällä omia ratojaan. Ihastuttava teos! Jälleen kerran EMMAan matkustaminen kannatti.

4

Suuri rakkaushuijaus on toimittaja Riikka Suomisen tekemä Eeva-lehden podcastsarja, jossa vapaan rakkauden puolestapuhuja Suominen pohdiskelee perinteisen monogamisen suhdemallin sudenkuoppia etenkin naisten näkökulmasta. Prinsessasadut opettavat huonoille malleille, naiset ylikouluttautuvat parisuhteisiin ja tekevät tunnetyön miesten puolesta.

Hyvää asiaa hauskassa muodossa; suosittelen tutustumaan, mikäli perinteisten parisuhdemallien ravistelu kiinnostaa. Myös Suomisen vanha Vallattomia suhteita -kesäsarja vuodelta 2020 löytyy yhä Yle Areenasta ja on edelleen relevanttia kuunneltavaa.

5

Tichusta asiaa. Kuva: Mikko Saari

Kiinalaisten kiipeämiskorttipelien suosituin länkkäriversio Tichu on minulle tuttu peli jo parinkymmenen vuoden takaa. En ole siitä ollut erityisen innostunut; olen jopa vieroksunut sitä. Eniten lienee ärsyttänyt se, että kyse on paripelistä, jossa omalla mokailulla voi upottaa parinkin menestyksen. Omassa peliporukassa pelin faneja kuitenkin riittää siinä määrin, että Tichu on peli-iltojen vakiokalustoa.

Tammikuussa kaverit pääsivät piirtämään rastin seinään, kun vihdoin ja viimein sanoin Tichulle ”kyllä” ja hyppäsin korttirinkiin mukaan. Sittemmin Tichua onkin sitten tullut pelattua säännöllisesti. Mieleeni on myös muistunut, miten hyvästä pelistä onkaan kyse. Ei siis ihme, että peli on kolmekymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen kestosuosikki – Kiinassa toki näiden kiipeämispelien historia ulottuu vielä pidemmälle.

Mikä parasta, Tichun parissa on päässyt kerryttämään toistoja saman pelin parissa. Olen yhä väsyneempi uusien pelien opettelemiseen ja pelaan mieluummin samoja tuttuja pelejä uudestaan ja uudestaan. Tichu on sellaiseen sopiva peli, joka palkitsee tottuneet pelaajat loputtomalla syvyydellä.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua