Joonatan Tola. Kuva: Jyri Keronen

1

Genrenä autofiktio on aina tuntunut lähinnä tarpeettomalta ja tyhjänpäiväiseltä. Siksikin Joonatan Tolan Punainen planeetta (Otava, 2020) oli niin mukavaa luettavaa. Sisällöltäänhän se on itse asiassa synkkä ja traaginen tarina Tolan perheestä ja etenkin isästä, taidemaalari Mikko Tolasta. Tola on kirjoittanut tarinan sumeilematta faktaa ja fiktiota sekoittavaksi mustaksi karnevaaliksi, joka auttoi minua suvaitsemaan autofiktion olemassaoloa genrenä.

Sinänsä ei kannata uskoa minun sanaani kirjan erinomaisuudesta, koska olen tuntenut esikoiskirjailijan niin pitkään. Kannattaa lukea se kirja itse, jos puolifiktiiviset muistelmat erittäin vaikeasta isäsuhteesta ja kaoottisesta perheestä kuulostavat lainkaan kiinnostavalta.

2

Sen jaksot ovat liian pitkiä, järjestään yli tunnin eikä Econtalk-podcastin konseptikaan mikään erityisen innovatiivinen ole. Silti se on aivan mahtava. Juontaja Russ Roberts on ajatusmaailmaltaan melkoisen libertaari taloustieteilijä, joka valikoi jaksoonsa keskusteluaiheeksi aina jonkun kiinnostavan kirjan julkaisseen tieteilijän. Sitten siitä kirjasta keskustellaan reilu tunti.

Roberts on loistava keskustelija, joka tuo avoimesti mielipiteitään esiin, mutta hyväksyy aidosti erimielisyyden eikä jaksoissa tavoitella konsensusta tai kilpailla siitä, mikä mielipide voittaa. Jaksoissa käydään usein todella kiinnostavaa ja riittävän populaaria tieteellistä keskustelua.

Econtalk on pyörinyt vuodesta 2006 saakka ja pitkä kokemus podcastin teosta kuuluu Robertsin tavassa tehdä.

3

Sain hiljattain tietää, että kaupasta saa sellaisia valmiita pizzapohjia, jotka tarvitsee vain rullata auki pellille – jopa leivinpaperi on mukana – ja laitella haluamansa täytteet päälle. Ja toisin kuin ne perinteiset pakastealtaasta löytyvät valmispohjat, tämä maistuu hyvältä. Mukana tulee jopa tomaattikastiketta juuri sopiva määrä.

Tietenkin pohjasta tulee parempi kun sen tekee itse, mutta tämä valmis setti tekee hommasta niin vaivatonta ja nopeaa, että hyvää pizzaa saa nyt myös kiireisemmässä arjessa.

4

Nina Schickin kirja Deepfakes and the Infocalypse (Monoray, 2020, ei suomennettu) on hyytävä, mutta kiinnostava katsaus siihen, kuinka emme pian voi oikein luottaa enää mihinkään ruuduilta näkemäämme tai kajareista kuulemaamme. Deepfake-videot, valevideot ovat jo nyt niin laadukkaita, että niiden epäaitoutta voi olla hyvin vaikea huomata. Ja tekniikka kehittyy kovaa vauhtia.

Kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin koko informaatioympäristömme on muutenkin koko ajan pahemmassa kaaoksessa, yhä sirpaleisempi ja jaettu käsityksemme todellisuudesta yhä hatarampi. Kasvokkain kohtaaminen noussee lähitulevaisuudessa aivan uudenlaiseen arvoon muutenkin kuin koronan vuoksi. Paniikkiin ei ole syytä, mutta tilanteen tiedostaminen on tärkeää. Ja Schickin kirja on siinä tärkeä avaus.

5

Nyt kun kuntavaalit koronatilanteen vuoksi joudutaan käymään torien ja katujen sijaan entistä enemmän sosiaalisessa mediassa, on ilmassa paljon uhkaa, mutta tilanteessa on myös hyvät puolensa. Joensuussa toimiva Joensuun kuntapolitiikka -niminen ryhmä Facebookissa on osoittanut, että kuntapolitiikasta pystytään somessa keskustelemaan asiallisesti ja rakentavasti jopa vaalien alla.

Perustin ryhmän vuonna 2017 ja olen toiminut suurimman osan sen olemassaoloajasta sen ylläpitäjänä. Tietenkin on ollut ylilyöntejä ja hölmöilyä, mutta somen inhottavimpia ilmiöitä ei ryhmään ole vielä uinut. Ja kuntalaisilla on ryhmässä entistä suorempi, puolueista ja kuntaorganisaatioista riippumaton kanava päättäjiä ja sellaisiksi haluavia tenttaamaan. Ryhmä on myös inspiroinut vastaavia muihin kuntiin.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua