400 vuotta sitten kirjoitettu klassikkoromaani Clèvesin prinsessa onnistuu edelleen kaihertamaan mieltä.

1

Polina Osipovan maailma on maaginen ja unenomainen. Taiteilijan teoksissa yhdistyvät muun muassa kirjontatekniikat, kuvanveisto, muoti ja mekaniikka sekä perinteet ja nykyaika. Pääasiallisena materiaalina toimivat helmet, mutta usein työkalupakista on vedetty esiin myös kristallit, kukat ja erilaiset käyttöesineet.

Pietarissa ja Moskovassa työskentelevä Osipova on kotoisin Volgan keskijuoksulla sijaitsevasta Tšuvassiasta ja antaa sen näkyä tuotannossaan. Hän ammentaa töihinsä sukunsa ja kulttuurinsa historiaa aina kansallispuvuista, traditioista, tarinoista ja saduista lähtien. Teokset tarkastelevat myös kriittisin silmin ympäröivää maailmaa, esimerkiksi turvakameroiden kyllästämää valvontayhteiskuntaa.

 

 

 

 

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Happy birthday to me ! 🤍22🤍 #PearlMechanism

Henkilön Polina Osipova (@polinatammi) jakama julkaisu Heinä 8, 2020 kello 4.36 PDT

2

Madame de La Fayetten vuonna 1678 ilmestynyt Clèvesin prinsessa ei jätä rauhaan edes vuosien jälkeen lukukerrasta vaan pompahtaa ajatuksiin alati ja yhä uudestaan. Myös nimellä Clèvesin ruhtinatar suomennettua teosta pidetään yhtenä ensimmäisistä psykologisista romaaneista. Teos sijoittuu 1550-luvulle, Ranskan kuningas Henrik II:n hoviin ja kuvaa ajan konventioita: kulissien pitämistä pystyssä samaan aikaan, kun niiden takana käydään romanttisia juonitteluja ja juoruillaan. Tarkkanäköisessä ja lukijaa hienovireisesti tarinassa eteenpäin kuljettavassa romaanissa seurataan hyveellisyydestään rystyset valkoisina kiinni pitävän Clèvesin prinsessan raastavaa kamppailua sydämen pakotusten keskellä.

Clèvesin prinsessasta on havaittavissa myös sen vaikutus toisen, hieman myöhemmän ranskalaisen klassikkokirjailijan, Marguerite Durasin Intia-sykliin. Kyseessä on 1930-luvulle, Ranskan siirtomaavallan aikaisiin diplomaatti-seurapiireihin sijoittuva teoskokonaisuus, joka sisältää muun muassa Durasin romaanit Lol V. Steinin elämä ja Varakonsuli sekä elokuvan India Song.

3

Tämän vuoden lokakuussa osallistuin toista vuotta peräkkäin Inktoberiin. Kyseessä on sosiaalisessa mediassa toteutettava haaste, jonka yksinkertaisena periaatteena on piirtää kuun jokaisena päivänä yksi piirros ja julkaista se sitten omassa vapaavalintaisessa somessa – olkoon yleisö pieni tai suuri. Molempina vuosina olen iloinnut haasteen myötä tulleesta lokakuun työtaakasta. Varsinkin tänä vuonna tavoitin jotain siitä mielentilasta ja tunteesta, mikä on ollut lapsena puhelinpöydän muistilehtiötä ja aikuisempana luentomuistiinpanojen marginaaleja täytellessä. Tapa on saanut jossain muodossa luvan jäädä arkirepertuaariini nyt vielä lokakuun loputtuakin.

Piirtäminen on parhaimmillaan vapauttavaa ja meditatiivista ja siihen on mukava uppoutua. Samaan aikaan, kun aivot tyhjentyvät turhasta tauhkasta, uusia ajatuksia ja ideoita saattaa yllättäen alkaa pulputa.

4

Pari kertaa vuodessa huvittelen horoskooppien lukemisen sijaan täyttämällä TE-palveluiden ammatinvalintatestin. Tulosten lävähtäessä ruudulle eläydyn vaihtoehtoisiin ja syystä tai toisesta itselleni epärealistisiin opinto- ja urapolkuihin. Millaisia näkymiä suunnittelisin arkkitehtinä tai Art Directorina? Millaisia pätkiä pilkkoisin työpaikkani lattialle floristina, entä elokuvaleikkaajana? Puhkuisinko töihini uutta eloa lasinpuhaltajana tai jaksaisinko lopulta sittenkään näpertää kultaseppänä?

5

Tampere on mitä parhain kahvilakaupunki. Keskustassa on joka nurkassa yksi, toinen kulman takana ja niiden jälkeen on vielä pari vierekkäin. Eikä niistä pääse eroon, vaikka askeltaisi pidemmälle, pois kaupungin ytimestä. Yksi esimerkki keskustan näkökulmasta etäisemmästä kahvilapisteestä on Cafe Pispala, joka on lisäksi keskittynyt kakkukahveita jykevämpäänkin rinnan alle asettuvaan muruun. Pienen kävelylenkin jälkeen kupillisen ääreen istahtaessa tuntuu siltä kuin olisi oman kotikaupunkinsa sijaan tupsahtanut keskelle ulkomaita. Rinteen myötäisesti kohoava terassikin houkuttelee turvalliseen ulkoilmasyliinsä vielä näinä marraskuun lämpiminä päivinä – ja saattaa hetken ajan väittää minulle, että olen Soulissa jonkin rauhallisen pikkukujan huomassa.

Elissa Määttänen, teksti ja kuva

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua