1

Hyvää suomalaisen kulttuurin ja Aleksis Kiven päivää!

Suomalaisen kulttuurin esittelijä ja ylläpitäjä parhaasta päästä on Yle Areena. Minunkin verorahoillani, kyllä kiitos!

Areenan ansiosta sellaista asiaa kuin ”juuri nyt” ei oikeastaan enää ole olemassa, mutta kulttuuria on tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina ilmaiseksi ja demokraattisesti. Elämäänsä ei tarvitse aikatauluttaa sen mukaan, mitä televisiosta tai radiosta juuri nyt on tulossa. On ohjelmia, jotka säilyvät tallessa vuosia. On mahdollisuus palata ja yrittää keskittyä uudelleen jonkin vaikeatajuisen asian äärelle, esimerkiksi klassisen musiikin kokemiseen.

2

Sattumalta voi löytää itsensä uppoutuneena niinkin tuoreeseen ilmiöön kuin vuonna 2014 Radio Puheessa pyörineeseen Jenni Pääskysaaren haastatteluohjelmaan. Sillä ennen kuin Jenni Pääskysaaresta tuli Pitääkö olla huolissaan -ohjelman ja parin muunkin hupaisan tv-sarjan juontaja, hän teki ihan oikeita toimittajan töitä.

Pääskysaaren lämmin ääni, journalistiset kyvyt ja jututtamisen taito nousevat esiin ja koukuttavat kuuntelemaan peräjälkeen koko yhdeksänosaisen sarjan, jossa pureudutaan eri teemojen kautta siihen, ”millaista on elämä toisten ihmisten kanssa ja millaista se voisi olla”.

Mukana on kokemusasiantuntijoita Miitta Sorvalista Marko Kulmalan kautta Hanna ja Sikke Sumariin, teemoina esimerkiksi kipeät äitisuhteet, raitistuminen ja sisarusten väliset jännitteet. Sumari-jaksosta huikean tekevät ”kaikkien tuntemat” siskokset, jotka heittäytyvät oikeasti melkein riitelemään, eli käymään suhdettaan ja sen dynamiikkaa läpi ohjelman aikana, tai Marko Kulmala, joka järkyttyy kuullessaan, että anonyymi tuttava ei pysty koskaan luottamaan häneen, vaikka hän onkin lopettanut alkoholin käytön: ”Käärme on aina käärme”.

Transsukupuolisuutta koskevan jakson aikana taas huomaa, miten kuuden vuoden aikana asiat ovat muuttuneet edes vähän parempaan suuntaan. Kun nyt vielä saataisiin se translaki uusiksi!

Edes ammattipsykologien ja muiden ammattilaisten kommentoinnit eivät ole häiritsevän päälleliimattuja, kuten usein, vaan keskustelu säilyy avoimena ja vapautuneena koko tunnin ajan. Ja onhan ohjelman vuorovaikutteisuuskin niin hienoa: ohjelman kuulijat saavat osallistua keskusteluun kirjoittelemalla viestejä Shoutboxiin.

3

Tanskalainen maajussi Frank Erichsen on velho. Ei ole puusepäntyötä, jota hän ei hallitsisi, ei laitetta, jota hän ei osaisi korjata, ei rakennusprojektia, jota hän ei saisi viimeisteltyä loppuun saakka. Hän kunnioittaa vanhoja työtapoja ja haluaa hakea oppia vanhoilta käsityömestareilta, jopa halsualaisilta tervanpolttajilta. Eikä hän silti välttele ruuvivääntimen käyttöä tai jätä asentamatta laajakaistaa uuteen taloonsa.

Tanskalainen maajussi (Bonderøven) on alkanut jo vuonna 2008, ja jostain syystä haluan seurata sitä siinä tahdissa, jonka Yle minulle tarjoaa. ”Juuri nyt” eletään Yle Teemalla erikoisia aikoja, kun kanavalla esitetään päällekkäin, tosin eri päivinä, kahta eri kautta, joiden välissä on noin seitsemän vuotta. Vuosien ja tuotantokausien varrella Frankin pääoma on vain kasvanut, eikä hänestä silti ole tullut ärsyttävää besserwisseriä, vaan hän jaksaa edelleen höpöttää kameramiehelleen ja meille katsojille yhtä iloisesti ja toimintatapojaan tiukasti perustellen. Hän kehittää elämän mittaista työmaataan askel kerrallaan.

Menneisyydessä puretaan vanhaa taloa ja pähkäillään uusien eläinten hankintaa ja touhutaan pienten lasten kanssa, lähempänä tätä päivää olevalla kaudella lapset ovat jo kohta molemmat kouluiässä ja pystyvät jo vähän auttamaan tilan töissä. Kaikki projektit eivät ole menestystarinoita ja varsinkin luomuviljelyyn kelpaavien viljalajikkeiden kanssa Frank on saanut taistella. Mutta sitä ilahduttavampaa on seurata, kun satoa tulee, eläimet tuottavat lihaa ja juustoa pöytään: alun perin nuoren miehen haaveena ollut tilan omavaraisuus sen kuin kasvaa.

4

Pari astetta roisimpi kuin Siskonpeti, havainnollisempi kuin Kuukupin somestriimi: Essi Hellénin, Nina Koposen ja Emma Kunnaksen käsikirjoittama Hillo on huippu. Tämän jälkeen ei ole tabuja nuoren naisen elämässä, mitä tulee eritteisiin, kuukautisiin tai sosiaalisesti haastaviin, ahdistaviin tilanteisiin.

Huomaan, että huumorisarjaa seuratessani nauruni on aluksi hieman varovaista, häkeltynyttäkin. Kaiken överiyden ja nolojen tilanteiden yllä lukee No Shame. Sketsien asenne ja voimasana on tarttuvaa laatua. Tarkoitus oli varmaan voimaannuttaa aikuistumisen kynnyksellä olevia naisia, mutta haittaako, että voimaannuin, vaikka olinkin kohderyhmään nähden yli-ikäinen? Ja haitanneeko tuokaan, että toista sukupuolta manifestoiva kaverini koki sarjan yhtä lumoavana?

5

Astetta lempeämpi, tunteikkaampi ja ihon alle menevämpi on rauhallisessa tahdissa, keskimäärin kymmenen minuutin jaksoissa etenevä Badrumsliv, eli Kylppärikaverit, jossa näyttelevät Mimosa Willamo ja Josefine Fri. He käyvät läpi nuorten naisten aikuistumisriittejä tapahtumapaikkana vain ja ainoastaan kylppäri, jonka jo Girlsin Lena Dunham ikimuistettavasti lanseerasi oman sarjansa tärkeäksi tapahtumamiljööksi.

Suomenruotsilla kommunikoivien Hildan ja Lon elämä on kirjoittaja-ohjaaja Kaya Pakaslahden kynästä, mutta tarinan elämänmakuinen juoni on punottu kokoon nuorison omista kertomuksista. Pakollisen välivuoden, pääsykoereputuksen vuoksi kaverusten elämässä rahaa on vähän, mutta aikaa paljon. Feministinen manifesti kylppärin seinällä huutaa menestyksen, vapauden, kokemusten keräämisen ja tasa-arvoisen seksin perään.

Hilda ja Lo ovat omassa kuplassaan eräällä tavalla luusereita, mutta he löytävät voiman ystävyydestä, joka ei jää pelkäksi sanahelinäksi vaan konkretisoituu myös siinä, miten toisen olemus ja valinnat hyväksytään ja miten kaveria tsempataan vaikeiden vaiheiden yli.

Tiina Nyrhinen