Vuoden 1999 Woodstock jäi historiaan vääristä syistä. Kuva: Netflix
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tomi Nordlund löytää syysfiilistä jazzista ja intoilee supersankareista.
1
Se on sitten syyskuu ja syksy! Tämän monenkirjavan vuodenajan kunniaksi haluan hehkuttaa amerikkalaista jazzpianisti Bill Evansia (1929–1980) ja tässä yhteydessä etenkin hänen hienoa tulkintaansa Joseph Kosman Autumn Leaves -kappaleesta.
Jazzstandardi julkaistiin Bill Evans Trion klassikkoalbumilla Portrait in Jazz (1960). Syksyn kirpeyttä henkivä tuttu melodiakulku ehtii kuuden minuutin aikana äityä yhä railakkaampaan jazz-improvisaatioon ja sieltä takaisin. Evans loistaa, ja Scott LaFraron polveilevassa kontrabassottelussa riittää myös maukkaita hetkiä. Syksy saa tulla.
2
Luin hiljattain Laura Haaralan ja Antti Luukkasen kirjan Aki Sirkesalo – Musiikki soi (Into, 2022) ja ilahduin siitä, kuinka nimensä mukaisesti musiikkipainotteinen teos on. Sirkesalon ja hänen perheensä elämän liian aikaisin päättäneen tsunamikatastrofin pyörittely jää sivuilla minimiin. Sen sijaan teos avaa ansiokkaasti nuoren Sirkesalon lähtökohtia toijalalaisena musiikkidiggarina ja aloittelevana muusikkona.
Tie vie myöhemmin Helsinkiin ja muun muassa Giddyupsin ja Veeti & The Velvetsin jäseneksi. Suomisoul-buumin keskiössä Sirkesalosta tulee vuonna 1995 iso ja näillä lakeuksilla poikkeuksellinen tähti.
Artistin kappaleidesta, lyriikoista, levytyssessioista, kiertueista ja sosiaalisista suhteista tihkuu paljon kiehtovaa tietoa Sirkesalon bändikavereiden ja lähipiirin kertomana. Tuntuu oudolta ajatella, että Sirkesalo olisi viettänyt tänä vuonna kuusikymppisiään.
3
Sen piti olla rauhan ja rakkauden juhla – eräänlainen moderni toisinto maailman kuuluisimmasta festivaalista, vuoden 1969 Woodstockista. Ahneus, idiotismi ja osaamattomuus löivät kuitenkin kesällä 1999 kunnolla kättä päälle, minkä seurauksena lopputuloksena oli pelkkä armeijan asfalttiseen tukikohtaan kyhätty katastrofi ja alkuperäisen Woodstockin irvikuva.
Näin siitä huolimatta, että eräs Mönkään meni: Woodstock 99 -dokumenttiin haastateltu entinen nuori toteaa, että festari oli hänen elämänsä paras kokemus. Kolmiosainen dokumentti on joka tapauksessa erittäin koukuttava ja äimistyttävä. Mitä ne oikein ajattelivat?!
Ja jos haluaa kasvattaa mahdollista halveksuntaansa Limp Bizkit -yhtyettä ja etenkin sen solistia Fred Durstia kohtaan, tämän dokkarin avulla se onnistuu helposti.
4
Tv-viihteessä on harvoin mitään herkullisempaa kuin poikkeuksellisen taidokkaasti rakennettu pahishahmo. Katson paraikaa supersankarimaailmaan sijoittuvan The Boys -sarjan kolmatta kautta, jossa Antony Starrin esittämä Homelander tarjoaa hersyvää pahisneroutta. Sarjassa supersankarit ovat pahalle ja rahalle pikkusormensa antaneita näennäishyviksiä ja kyltymättömän itsekkäitä muiden hyväksikäyttäjiä.
Sankariseitsikon pomona paistatteleva, Teräsmiehen veroisilla kyvyillä varustettu Homelander on niin häikäilemättömän itsekäs ja samalla kompleksinen hahmo, ettei mitään rajaa. Vakuuttavan roolityön tekevän Starrin ilmeet ovat paljon puhuvia – muovisen supermiehen padottu raivo ja sisään kätketty epävarmuus tulevat tuntuvasti todeksi. Homelanderin toivoo saavan ansionsa mukaan, vaikka jollain tasolla tätä kuvottavaa hahmoa oppii tuotantokausien edetessä sympatiseeraamaankin.
5
Laulaja–lauluntekijä Ryan Adamsistä ei enää juuri puhuta, sillä miestä kuuluu nykyään vihata. Tämä johtuu vuonna 2019 virinneistä ahdistelusyytöksistä. Eipä miestä toisaalta ole tuomittu mistään, enkä itse ainakaan ole pystynyt tai halunnut hylätä hänen musiikkiaan lopullisesti. Instagramissa Adams on tehnyt jo pitkään katumusharjoituksia ja tarjoillut samalla hersyviä akustisia livekeikkoja. Päihteiden käytölle on tullut stoppi, ja kesällä artisti palasi myös tien päälle.
Adamsin paljon puhutut lahjat eivät ole kadonneet. Kohun jälkeen hän on julkaissut hissukseen jo peräti viisi levyä. Niistä tuorein on toissa viikolla julkaistu FM, joka on 47-vuotiaan artistin 21. studioalbumi. Tällä kertaa tarjolla on rapeaa rockia ja powerpoppia mukavan kuorruttamattomalla ja kotikutoisella otteeella. Ainakin Big Star -fanien kannattaa olla kuulolla.
Tomi Nordlund
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.11.2024): Vaietut arktiset sodat, Pikku Kakkosen konsertti, Oro Jaska
Marja Mustakallio on katsellut Yle Areenaa ja viihtynyt pikkupoikien konserttiseuralaisena.
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.
Parasta juuri nyt (14.11.2024): Die Brücke, romantiikka, avaruus, Larissa Sansour, Tove Jansson
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on kiertänyt museoita Tukholmassa ja Helsingissä.
Parasta juuri nyt (12.11.2024): Kevään kirjat, Paris Paloma, Munch-museo, Forest Shuffle, The Devil’s Plan
Mikko Saari on lukenut kirjakatalogeja, kuunnellut uutta musiikkia ja käynyt katsomassa Munchin tauluja.