F.W. Murnaun Auringonnousu (1927) on yksi Yle Teeman Aution saaren elokuvista.

1

Viime viikkoina on useita koronarajoituksia jo purettu, ja osittain elämä näyttäisi täällä Suomessa pikku hiljaa muuttuvan, jos ei nyt vielä entiselleen, niin ainakin jotenkin ”normaaliksi”. Itsekin olen jo ehtinyt tavata muutamia ihmisiä ihan oikeasti livenä, eikä vain puhelimen tai tietokoneen näytöllä.

Mutta vielä en ole kätellyt ketään. Viimeisin kättelyni lienee jostakin maaliskuun alkupäiviltä – tarkkaa päivää en muista, koska kuka hullu sitä nyt kättelyistään kirjaa pitäisi.

Olen kuitenkin varma, että seuraavan kättelyni tulen muistamaan, sillä onhan se ensimmäinen post-poikkeustila-kättely. Siksi olisikin hienoa, jos tämä ensimmäinen kättely olisi jotenkin erityisen lämminhenkinen puristus, eikä mikä tahansa käpsäisy jonkun satunnaistuttavan kanssa.

Mutta sitähän on etukäteen vaikea tietää, niin kuin on vaikea tietää mitään muutakaan! Noudattakaamme siis edelleen terveysviranomaisten ja valtioneuvoston suosituksia, ja odottakaamme kärsivällisesti tulevia kättelyhetkiä.

Kättelemättömyys on kuitenkin selvästi melkoisen painava asia, sillä se on ehtinyt jo uniini asti. Yleensä en edes nykyisin muista uniani, mutta näkemäni kättelyuni oli hyvinkin mieleenpainuva. Eikä vähiten siksi, että unessa kättelemäni henkilön käsi muistutti linnun raajaa.

Still Still Life näyttely jatkaa Sara Hildénin taidemuseossa kesän ajan 23.8.2020 asti. Kuvassa etualalla Hans-Christian Bergin Asetelma (1997). Kuva: Kaarina Lehtisalo

2

Olen aloittanut kodin ulkopuoliset kulttuuriharrastukseni maltillisesti. Sara Hildénin taidemuseon näyttely Still Still Life tuntui luontevan lempeältä valinnalta. Näyttelyssä on esillä modernistien ja nykytaiteilijoiden asetelmia, joten aika rauhallisin mielin näyttelyyn voi astua pohtimaan omaa olemassaoloaan.

Hyvin näyttely onnistuukin tavoittamaan tämän poikkeuksellisen aikakauden tunnelmat, vaikka sitä ei ole koronakaranteenit mielessä alun alkaen rakennettukaan. Näyttelyssä aika on samalla tavalla pysähtynyttä kuin se on ollut viime viikkoina kotonakin – joskin taidemuseossa on huomattavasti kotioloja siistimpää.

Näyttelyä kiertäessäni en voinut olla ajattelematta niitä paria kuukautta, jotka näyttely ehti olla poikkeusolojen vuoksi kiinni. Virtuaalikierrokset kyllä museosta kuvattiin, mutta muun ajan teokset ovat kököttäneet paikoillaan hämärässä Sara Hildénin taidemuseossa ilman että kukaan (museohenkilökuntaa lukuun ottamatta) olisi niitä päässyt näkemään. Täydellistä.

Still Still Life. Sara Hildénin taidemuseo 23.8.2020 asti. Lue Katri Kovasiiven ja Marja-Liisa Torniaisen kriittinen dialogi näyttelystä. 

3

Kaikenlaisesta rajoitusten purkamisesta huolimatta olen edelleen viettänyt todella paljon aikaa kotona. Käytännössä voisinkin olla yhtä hyvin avaruuskapselissa maata kiertävällä radalla, ammoin unohdetulla tutkimusasemalla Etelämantereella tai autiolla saarella – niin kauan kuin nettiyhteys vain toimii.

Ja tässäpä kelpo aasinsilta Yle Teeman Aution saaren elokuviin, jotka antavat aivan legitiimin syyn erakoitua kotioloihin vaikka koko kesäksi. Tässä sarjassahan esitetään maailman parhaita elokuvia. Sarja alkoi kesäkuussa sillä oikeasti maailman parhaalla elokuvalla, eli Orson Wellesin Citizen Kanella (1941). Tämän jälkeen on nähty yhä niin pelottava Räsynukke (1955), länkkäriklassikko Hyökkäys erämaassa (1939) ja viimeksi Ken Loachin Poika ja haukka (1969), jota voi vain kuvailla sanalla riipaiseva.

Sarjan elokuvia voi katsoa myös Yle Areenassa. Jotkut elokuvat ovat nähtävissä koko kesän, mutta joillakin on lyhyempi esitysaika. Tulossa on vielä paljon hyvää, joka lauantai kello 21 pintaan. Ainakin F. W. Murnaun mykkäklassikko Auringonnousu (1928) kannattaa katsoa, jos sitä ei ole ennen nähnyt – ja kannattaa vaikka olisikin! Auringonnousu esitetään Yle Teemalla 18.7.2020.

Yle Teema ja Areena. Aution saaren elokuvat. 

Charlotte Rampling tekee elokuvassa 45 vuotta elämänsä hienoimman roolin. Elokuva on nähtävissä Yle Areenassa.

4

Nuorempana taisin hieman pelätä näyttelijä Charlotte Ramplingia. Tämän brittiläissyntyisen näyttelijän jäinen katse kylmäsi sielua, enkä tietenkään ole koskaan voinut unohtaa mitä tapahtui Moose Malloylle elokuvassa Verenpunainen yö (Farewell, My Lovely, 1975).

Tämän vuosituhannen puolella olen kuitenkin tykästynyt Ramplingiin. François Ozonin Hiekan peitossa (Sous le sable, 2000) oli käännekohta, lopultakin tajusin, että Rampling onkin oivallinen näyttelijä.

Ja taas kehutaan Yle Teemaa, sillä juhannuksena nähtiin Teemalla Charlotte Ramplingia parhaimmillaan. Andrew Haighin ohjaama elokuva 45 vuotta (2015) kertoo vanhasta pariskunnasta, joka valmistautuu viettämään vuosipäiväänsä. Pariskunnan suhde järkkyy, kun toisen menneisyydestä paljastuu salattu tragedia. Hieno elokuva, ja vielä hienompi Rampling!

45 vuotta Yle Areenassa 17.7.2020 asti. 

5

Ja koska vain harva jaksaa lukea tätä kolumnia näin pitkälle, olen piilottanut salaisen kesäpaheeni tänne viitoskohtaan. Nyt lentää kuulkaas laatu ja sivistys ulos ikkunasta ja sukelletaan suoraan roskan syövereihin!

Muinaiset avaruusoliot on Jim-kanavalla esitettävä pseudotieteellinen ”dokumenttisarja”, jota voi sekä vihata että rakastaa yhtä aikaa. Seurasin sarjaa aktiivisemmin joskus vuosia sitten, mutta muutama kausi on lipsahtanut välistä. Tänä kesänä jälleen retkahdin, ja on ilahduttavaa huomata, että sarjan taso on myöhemmillä kausilla pitänyt kutinsa.

Sarjahan ”tutkii” nimensä mukaisesti muinaisia avaruusolioita tai astronautteja, eli heittelee epämääräisiä todisteita avaruusolentojen vaikutuksesta ihmiskunnan historiaan. Todisteeksi näistä muinaisastronauteista kelpaavat kaikki maailman myytit, tarut ja uskonnot, tieteelliset keksinnöt, selittämättömät historialliset tapahtumat ja tietenkin myös se Michiganjärven pohjassa lepäävä kivenmurikka, jonka pinnasta voi hyvällä mielikuvituksella hahmottaa mastodontin muotoisen kuvion. Jos sarjaa erehtyy katsomaan pitempään, alkaakin luonnollisesti miettiä, mikäpä lopulta ei todistaisi muinaisten astronauttien maanpäällisestä läsnäolosta.

Sarjassa vauhti on kova ja faktat heppoisia. Silti sarja onnistuu välillä viskelemään katsojan ihmeteltäväksi myös kiinnostavia ”tiedonjyväsiä” (Täh?! Oliko Winston Churchill druidi?!). Todisteita sarjassa nähdään kuitenkin korkeintaan muutaman sekunnin ajan (Ei mutta siellähän se nuori Winston näyttäisi olevan kuvassa valkokaapuisten partahemmojen kanssa!) Tämä johtaa siihen, että aiheesta kiinnostuva katsoja aloittaa raivoisan googletuksen samaan aikaan kun ohjelmassa jo laukataan eteenpäin kohti avaruusolentojen portteja ja jutellaan vesimolekyyleille negatiivisia ja positiivisia juttuja.

Muinaisia avaruusolentoja ei voi määräänsä enempää nauttia, mutta sopivina annoksina se virkistää omaakin ajattelua oudoille, kiehtoville poluille.

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua