Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kimmo Ylönen on selannut kalastuskuvastoja ja lukenut puolen vuosisadan takaisesta Paavo Väyrysestä.
1
Leskenlehti tienposkessa on jo menettänyt uutisarvonsa. Sinivuokko kukkii somelehdossa. Vene on vedessä. Kellot on käännetty kesäaikaan. On aika lähteä kalaan. Mutta merisää lupaa kovia tuulia. Ilma on hyytävän kylmä ja taivaalta tipahti hanki. On parasta olla hosumatta. Keitän kahvit ja suunnittelen.
Avuksi otan ruotsalaisen kalastusvälinevalmistaja Abun vuodesta 1948 julkaiseman Napp och nytt -kuvaston. Ensimmäinen suomenkielinen Nyt nappaa ilmestyi vuonna 1959. Minä luen mieluiten 1960- ja 1970-luvun kappaleita, samoja joita selasivat myös isäni ja isoisäni.
Pappa oli töissä Sandbergin rautakaupassa Tampereen Kauppakadulla. Urheiluosaston leima löytyy monen lehden takakannesta. Eno puolestaan työskenteli Tampereen ikiaikaisimmassa alan liikkeessä. Niinpä on monen lehden kanteen lyöty leimasimella sininen tuhru, Erämies oy.
Kussakin paksussa vihkosessa on opettavaisia ja viihdyttäviä artikkeleita. Nyt nappaa -kuvaston sivuilta on moni opetellut tunnistamaan yleiset kalalajit ja sitomaan perukkeen siimaan pitävällä solmulla. Kuvissa poseeraavat tyytyväiset urheilukalastajat pohjolasta. Miehiä ja joitakin harvoja naisia aikansa ulkoiluvaatteissa, kahluusaappaat jalassa jokivarressa tai veneessä tunturijärvellä, kirkkaan värinen sadetakki päällä. Monella roikkuu suupielessä piippu. Vitsaksessa venyy kimppu tammukoita tai sormikoukussa roikkuu se suurin vonkale. Kaukomaiden tyytyväisillä urheilukalastajilla makaa jaloissa joku vallan merkillinen kalalaji.
Ennen kaikkea Nyt nappaa -kuvaston sivuilla on kalastusunelmia. Tarjolla on suurkalastajan kunniamerkki, Record-neula, pronssi-, hopea- ja kultalaakerinlehvin. On toivematkakilpailu eksoottiseen kohteeseen, kuten vuonna 1972 Keniaan ja Ugandaan. Unelmien kirkkaana huippuna kimaltaa kultakela, Ambassadeur 5000 C De Luxe.
Ja sitten on tietysti ne pienemmät haaveet, joista jotkut ovat olleet jopa omin varoin ostettavissa, onhan kyseessä kuitenkin mainoslehti. Kelat, vavat, siimat ja uistimet, joita harvalla urheilukalastukseen hurahtaneella voi koskaan olla tarpeeksi.
Ehkä nakkaan kevään 2020 ensiheiton kotilahden kaislikon reunaan korkkikahvaiseen lasikuituvapaan patentoidulla pikakiinnityksellä yhdistetyllä ”herkuttelijan toivekelalla” Abumatic 160:lla. Kenties kiinnitän siiman päähän Flamingo-lusikan tai punavalkoisen HI-LO-vaapun, Täytyy-vieheitä molemmat.
2
Näinä jännittävinä aikoina voi olla hyväksi kääntää katse menneisyyteen, hakea jatkuvuutta ja yli mullistusten kantavia suuria linjoja. Hymy-lehden numerossa 7/72 tavataan kotimaan politiikan taivaalle komeetan lailla kohonnut nuorimies Keminmaalta. 25-vuotias Paavo Väyrynen, vasta valittu varapuheenjohtaja, on keskustapuolueen uusi voimahahmo.
Juttu on otsikoitu: ”Ennenkuin (sic) huomaattekaan on presidentti tämän maan.” Lainauksia leipätekstistä: ”Hän on kuin vanhoihin nahkoihin tehty.” ”Hän on uuttera sinnikäs selittäjä.” ”Mitä kärkevämpi kysymys on, sitä kauempaa Paavo aloittaa.” ”Puhetyyli on tasaista juputusta.”
Kolmen aukeaman mittaan venyvän henkilökuvan jälkeen julkaistaan Väyrysen vastine toimittajalle. Sen otsikko kuuluu: ”Juha Nummisen parhaita juttuja – mutta sairas.”
Samassa lehdessä julkaistaan kuva Mouhijärvessä uivasta hirviöstä. Kalastaja esittelee reikäisiä verkkoja. Jotain siellä on. Toimitus lupaa palkkion henkilölle, jonka antamien tietojen tai valokuvien perusteella mysteeriin saadaan lisäselvitystä. ”Vielä parempi jos tuotte otuksen toimitukseen. Elävänä tai kuolleena.”
Lehden kannessa poseeraa alaston nainen. Sisältö on nykylukijaa hätkähdyttävää loanheittoa ja vihapuhetta. Pelkästään tämän yhden numeron on täytynyt poikia puoli tusinaa kantelua vuonna 1968 toimintansa aloittaneelle Julkisen sanan neuvostolle ja pari reissua raastupaan.
Tähän tapaan rellestettiin aikakauslehdessä vajaat 50 vuotta takaperin. ”Umpisokea mies lusii rattijuoppona.” ”Tampereen kaupungin tyyli: Liian yritteliäät mielisairaalaan.” ”Huppu päähän ja numero selkään missikisoissa.” ”Tervetuloa Jeesus!” Klikkiotsikoita ennen kuin oli mitä klikata.
”Kuollut jo elävänä” -jutun aiheena on huutolaispojan kurjaakin kurjempi elämäntaival. ”Suomen naiset tarvitsevat siveysvyön” sisältää neljä sivua tiivistettyä naisvihaa.
Tai entäpä ”Pyssyllä tyttöjä pimpsaan”, juttu tamperelaisen kaupunginvaltuutetun oletetuista orgioista. Jutussa mainitaan koko nimen lisäksi miehen osoite. Lukija voi halutessaan hiippailla remukämpän oven taakse kuulostelemaan.
3
Oman aikansa oloista tekstiä kätkee kansiensa väliin myös Korppoon, Houtskarin ja Norrskatan välillä kulkevan maantielautta Stellan kahvilan kirjanvaihtohyllystä löytynyt karkea helmi.
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi vuonna 1969 Arvo Turtiaisen ja Oiva Lappalaisen toimittaman runokokoelman Meri, miehet, laivat. Kirjaan on koottu ”kymmenen tiedetyn ja yhden tuntemattoman merimiehen runoja parin vuosikymmenen ajalta”. Useimmat kirjoittajat ovat harrastelijoita.
Poskelle lyövät seitsemän meren suolaiset tyrskyt. Aurinko paahtaa päälakea Päiväntasaajalla. Viima hyytää yhtä lailla pohjoisilla vesillä kuin äärimmäisessä etelässä. Näillä sivuilla tehdään ankaraa työtä pimeässä ruumassa ja konehuoneen melussa. Haisee öljy ja hiki. Pelätään meren vihoja ja syvyyden syliin joutumista. Kaivataan kauas ja kaukaa takaisin kotiin. Ikävöidään ihmisiä ja arvioidaan omaa kelpoisuutta ihmisenä. Näillä riveillä kuuluu vielä toinen maailmansota, jonka monet kirjoittajat ovat itse kokeneet.
Kirjaan valituista runoista välittyy kuva maailmasta aikana, jona kaukomailla kulkivat vain harvan ammatin harjoittajat ja joku hurja turisti. Välittyvät myös asenteet. Joidenkin ymmärrys muita kansoja ja kulttuureja kohtaan kasvaa maailmalla kiertäessä, joidenkin ei. N-sana toistuu monen monta kertaa, avoimen rasistisena tai sitten vain nimikkeenä toisen näköiselle ihmiselle kaukaisessa satamassa.
4
Lauttamatkan jälkeen, rannan odotuskopista, jossa myös kirjoja vaihdetaan, pakkasin reppuun ulkomitoiltaan pienen, merellisen mestariteoksen.
Kirjailija Joseph Conrad julkaisi pitkän uran loppupuolella, vuonna 1917 romaanin Varjolinja. Kirja perustuu Conradin omiin kokemuksiin Kaakkois-Aasian vesillä. Nuori päähenkilö saa ”yhdessä idän satamassa” hoitaakseen uransa ensimmäisen päällikkyyden. Bangkokissa, joka muutamalla upealla lauseella kuvataan kasvikunta-arkkitehtuuria edustavaksi kaupungiksi, jossa ihmiset asuvat kuin vesieläimet pesissään, hän astuu kapteenin valtaoikeudet ja vastuu harteillaan kauniin purjealuksen kannelle.
Laiva juuttuu tyveneen Siaminlahdelle. Miehistö sairastuu kuumeeseen. Välttämättömät työt saadaan kulloinkin jalkeilla olevin voimin hoidettua miten kuten. Mieleltään järkkynyt perämies syyttää epäonnesta edellisen kapteenin pahansuopaa henkeä. Laivalle kuollut kapteeni on haudattu mereen 8o 20′:n pohjoisella leveyspiirillä ja väijyy siellä laivaa estäen sitä purjehtimasta edemmäs.
Päivät tyvenessä seuraavat toisiaan. Ajantaju katoaa. Aina vaan on vasemmalla Koh-ring-saaren musta kallioranta. Päivät ovat hiostavan kuumia. Yötä hallitsee läpitunkematon pimeys. Matka ei etene. Laivaa ja miehistöä uhkaa tuho. Kerrotaan tarinoita repaleiset purjeet raaoissa roikkuen ajelehtivista aluksista, joiden kannella kuollut miehistö tekee ikuista matkaa. Maisemassa ei tapahdu mitään. Kertoja purkaa sisältään 155 sivun mittaisen kasvukertomuksen. Nuoruus jättää hänet marmorinsileällä merellä. Minä olisin kernaasti kellunut näissä tunnelmissa tuhat sivua lisää.
5
Beryl Markham (1902–1986). Kuva: Wiki Commons
Parhaan kirjalöydön tai ainakin kuvitteellisen topkolmosen ikijäsenen poimin pyörälaukkuun leirintäalueelta Venetsian läheltä. Samassa hyllyssä kenotti myös Pattijoen kirjastosta poistettu Lucky Luke -albumi, Daltonin serkukset.
Beryl Markham julkaisi omaelämäkerran West With the Night vuonna 1942.
Englantilaissyntyinen Markham muutti neljävuotiaana isänsä kanssa Keniaan, joka 1900-luvun alussa, kolonialismin aikana tunnettiin nimellä Brittiläinen Itä-Afrikka. Pikku Beryl leikki paikallisten lasten kanssa. Hän oppi kulkemaan maastossa ja metsästämään. Isän jatkaessa matkaa Peruun 17-vuotias tytär jäi kotitilalle ja ryhtyi kasvattamaan ja kouluttamaan kilpahevosia.
Myöhemmin Markham opetteli lentämään. Hänestä tuli yksi maailman ensimmäisistä puskapiloteista. Markham perusti oman lentoyhtiön kuljettamaan matkustajia ja rahtia. Hän alkoi opastaa metsästäjiä ilmasta käsin eläinten, muun muassa norsulaumojen jäljille. Menestystä tuli ja safarimatkailijoille saalista, mutta järjetön teurastus ei lopulta tuntunut mielekkäältä. Innostus vaihtui inhoksi.
Eniten kuuluisuutta Markham saavutti ennätyslennollaan. Vuonna 1936 kukaan ei ollut lentänyt yhtä soittoa Euroopasta New Yorkiin, eikä yksin yli Atlantin idästä länteen. Moni oli yrittänyt ja matkalla menehtynyt. Markham otti tavoitteekseen saavuttaa molemmat ennätykset. Hän lähti matkaan Abingdonista, Etelä-Englannista. 20-tuntisen lennon jälkeen The Messengeriksi nimetyn Vega Gull -koneen polttoainejärjestelmä jäätyi. Pakkolasku pökkäsi koneen nenälleen suohon, Cape Breton -saarelle, Kanadan Nova Scotiaan. Valtameri oli täpärästi ylitetty.
Kiittäviä arvosteluja saanut kirja ei kenties sodan takia käynyt kaupaksi ja katosi pian markkinoilta. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin kalifornialainen ravintoloitsija George Gutekunst luki Ernest Hemingwayn kirjeistä kasattua kokoelmaa. Kirjataivaan kiintotähti hehkutti Markhamia ja uhosi tämän rinnalla häpeävänsä omia kirjallisia nikkaripuuhiaan.
Gutekunst etsi kirjan käsiinsä, meni pähkinöiksi ja otti asiakseen suostutella North Point Press -kustantamon julkaisemaan teoksen uudelleen. Minun käsiini osui 29. painos.
Kahdeksankymppinen Markham pääsi elämänsä lopulla nauttimaan kirjallista menestystä. Ja syystä. Hemingwayn sanoin: ”It really is a bloody wonderful book.”
Kimmo Ylönen
