Aulangolla on hiottu graniittia. Kuva: Tiina Nyrhinen

1

Adventtina saa availla luukkuja ja nauttia aamupuuron sijaan suklaata, lakritsia, teelaatuja, kaljaa, kokeilla kosmetiikkaa, sovittaa sukkia ja kerätä Star Wars -aarteita.

Eniten odotan kuitenkin ihan perinteisiä television joulukalentereita, draamallisia kokonaisuuksia, jotka alkavat 1. joulukuuta ja huipentuvat jouluaattoon.

Plåstret-rotta on viihdyttänyt suomenruotsalaisella puolella monena jouluna ja saa tänäkin vuonna virittää rannikon lapset joulutunnelmaan. Suomen television puolella parhainta antia on ollut Aikuisen naisen joulukalenteri vuodelta 2018. Mari Perankosken huikea näyttelijäsuoritus voitaisiin toistaa joka joulu! Tänä vuonna Suomessa turvataan Porokuiskaajan arvoituksen uusintaan vuodelta 2014.

Hienoimmat joulukalenterien seikkailuelämykset ovat melko vaikeasti ylitettävissä: ruotsalaisten piraattiseikkailu ja merellisen Kroatian jumalainen valo Anna Zackrissonin ohjaamassa Piratskattens hemlighet -sarjassa vuodelta 2014 ja Emma Rebecca Storvikin sisäinen ja ulkoinen kauneus Thale Persenin ohjaamassa Julkungenissa vuodelta 2012. Annan silti mahdollisuuden SVT:n sarjalle Mirakel, jossa kaksi esiteiniä humpsahtaa sata vuotta väärään aikaan, nykyaikaa elävä tyttö 1920-luvulle, ja 1920-luvun tyttö 2020-luvulle. Tjuvtitta här!

2

Koronan varjossa viime keväänä julkaistiin paljon hyvää, kuten podcast Naisen kosto, jonka jaksoissa kuullaan järkevien ja analyyttisten tutkija- ja psykologinaisten puhetta ja nokkelaa dialogia Pirjo Heikkilän ja muutaman muun näyttelijän suusta.  Ääniteos on ehditty jo palkitakin kansainvälisillä foorumeilla, ja sen takaa löytyy myös Antti Holman Radio Sodomaan äänimaiseman luonut nuori tekijä Suvi Tuuli Kataja työryhmineen.

Naisen kosto perkaa ”heikomman astian” psykologisia sopeutumisen ja itsensä vähättelyn mekanismeja monelta eri näkökulmalta, ja vaikka välillä itkettää oma samaistuminen näihin mekanismeihin, niin jaksaa myös naurattaa, etenkin Pirjo Heikkilän hahmon nousu maata pitkin matelevasta itsensä vähättelijästä varsinaiseksi kostaja-bitchiksi. Tämähän se on parasta kuunneltavaa stressaavan joululeivonnan, kaappien siivouksen ja yleisen marttyyrimaisen joulunvalmistelun lomassa.

3

Kullervo Kemppinen (1921–2012) tunnetaan juristina ja puolustusasianajajana muun muassa Hannu Salaman Juhannustanssit-oikeudenkäynnissä. Mieskuoropiireissä hänet muistetaan Ensti Pohjolan varamiehenä. Hänet tuntee myös suuri ja ehkä jo hieman suurten ikäluokkien myötä vähenevä erävaeltajien heimo, jolle Kemppinen on tarjonnut jo 1950-luvun lopulta lähtien vinkkejään aitoon vaelluskokemukseen.

Lumikuru on eräopas vuodelta 1958, ja tämän jatko-osia olivat Poropolku kutsuu (WSOY 1961) ja Haltian harteilla (WSOY 1964). Kemppinen esittelee ensinnä kehittelemänsä rinkkamallin, kehuu kumisaappaat ylivoimaisiksi nahkakenkien sijaan, ja jatkaa sitten esittelemään Saariselän parhaat poropolut ja yöpymispaikat. Ylipäätään hän luo tekstillään pohjan ja käyttäytymiskaanonin Lapin vaeltajille.

Nykylukijaa hymyilyttää, kun hän joutuu sivutolkulla analysoimaan tunnettujen peruskarttojen puutteita, mutta hymy hyytyy, kun kateellisena tajuaa, että Kemppinen on saanut vaeltaa Lapissa ennen suuria muutoksia, kuten Lokan tekoallasta saatikka Talvivaaran tuhoa. Löytämässäni divarikirjassa on mukana Kemppisen editoima kartta, jossa jokainen tunturin ”pää” ja joen lompolo on tarkasti merkitty, eriasteisesti varustellut yöpymiskämpät samoin.

Kemppisen rauhallisen, mutta välillä luonnon kauneuden äärellä haltioituvan tekstin äärellä pääsee kokemaan Lapin viatonta turismin vaihetta, jolloin pääosassa oli koskemattoman luonnon kokeminen peninkulmien mittaisilla retkillä, lintujen seuraaminen ja omaksi ruokatarpeeksi kalastelu.

4

Olen seurannut lokakuun alusta lähtien Tampereen ja Oriveden välisellä ysitiellä, miten suomalainen graniittikallio joutuu viikko viikon jälkeen nöyrtymään ja murskautumaan yhä pienemmiksi palasiksi erilaisten louhimisporien ja dynamiitin ankarassa paineessa, tienpohjaksi autoille, jotka eivät malta ajaa kilometriäkään rauhallisesti etenevässä jonossa.

Väitän, että jotenkin eri asia on tutkailla Hämeenlinnan Aulangon portaikkoja ja näkötornia marraskuisena päivänä, vaikka jäljet luonnossa kavaltavat, että graniittia on sielläkin halottu puutarhan tarpeisiin melko julmasti kalliota murskaten. Paikan viehätys perustuu paitsi luonnontilaiseen suojeltuun metsään, runollisiin huvimajoihin ja upeisiin ulkoilureitteihin, ennen kaikkea näkötornissa todistettuun graniitin työstämisen taitoon, hauskojen näköalatasanteiden oikeutukseen ja kauniina spiraalina laskevan portaikon taiten karheutetun pinnan mukavuuteen kengän alla.

Venäjällä asetehtailla rikastunut eversti Hugo Standertskjöld työllisti Karlbergin puistoksi nimitetyssä puutarhassa ruotsalaisia puutarhasuunnittelijoita ja 300 suomalaismiestä vuosisadan alkuvuosina. Tornin ja jykevän graniittilinnan lisäksi aluetta koristaa Robert Stigellin vuolukivestä veistämä Karhuluola. Hyväksi onneksi kansallissäveltäjämme Jean Sibelius ja pari muuta taiteilijaa ehtivät käydä tätä kansallismaisemaksi kutsuttua paikkaa ihastelemassa, ja niin on mahtava kallio saatu näinkin hyvin säästymään jälkipolville.

5

Viime toukokuussa piileksin mökillä ja jäivät Hesarit lukematta, ja nyt, ennen joulusiivousta, oli aika vihdoinkin kahlata ne läpi. Ruusut ovat näemmä julkaisseet uuden levyn, joka kehutaan taivaisiin. Ja koronakaranteenin vaikutukset alkavat tuntua jokaisella elämänalueella. Toukokuun viimeisen päivän lehdessä on fonttikoko riemukkaan suuri, kun museot avautuvat ja kansalaiset alkavat ryömiä eristyksistä. Kolumnistit nauravat, että tässäkö tää oli, eikö niitä ruumiskontteja nyt tarvittukaan.

Nyt on taas sulku päällä ja harrastukset, teatterit, konsertit ja museokäynnit kielletty, ei edes ostarilla saa hengailla. Nähdään taas kesällä!

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua